lauantai 22. joulukuuta 2012

Joululomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin

HUHHUH! on ollu hitonmoine koeviikko ja must tuntuu et vähä suoritustaso laski puurojuhlavalmisteluiden takia :D Mutta siis kyllä nyt varmaan kaikki kunnialla läpi päästiin (toivottavasti) ja no, äikästä sain 6+ :DDDD mutta se on iha ok.

Ennenkuin kerron valmennuksista niin kerron vähän puurojuhlasta :) Eli Alavuden lukiolla on joka vuosi viimeinen päivä ennen joululomaa puurojuhla, jonka ykköset järjestää, eli me järkättiin se :) Juhla meni TOSI hyvin ja ohjelmaryhmä oli tehny tosi hyvää työtä esitysten kanssa! Me laulettiin musiikkiryhmän kanssa eri biisejä ja mä olin laulamassa kappaleessa "Last Christmas" ja "Joulupukki" :D Meni tosi hyvin ja kaikilla oli kivaa. 
Kun puurojuhla oli loppunut, ykköset lähti jatkoille Tuuriin ja siellä sitten juhlittiin ja lähdin sitten vähän ennen neljäää yöllä taksilla kotiin (tädin mies ajaa siis taksia ja hänellä oli koko yön päivystys ja haki mut sitten sieltä) ja aamulla pitikin lähteä jo yhdeltä junalla kotiin päin.

 Keskiviikkona meillä oli valmennus, ja koska Kati ei pitänytkään (meillä piti olla estevalkku) eli Hiltsu piti ne, niin mietittiin onko meillä esteitä vai koulua. No ajateltiiin että koulua, ja kun päästiin tallille niin listassa luki esteitä. Eli turvaliiviä ei ollut mukana. Onneksi Hiltsu lainasin sen paukkuliiviä ja se oli iha sika kiva :D 
Eli siis siinä liivissä on sellane hihna joka kiinnitetään satulaan ja kun ratsastaja tippuu, niin hihna nykäisee liivissä olevan jonkun jutun ja sitten PUFF! liivi täyttyy ilmalla ja tulee pehmeä lasku... ainakin ylävartalolle :D Aika hauska kapistus, eikä edes ollut sellane tönkköliivi niinku mulla :D voisin muute ostaa ton muttakun ei se maksa kuin sellaset 500 euroo ja sit joka posahduksen jälkee uus patruuna joka maksaa 17euroo :DD Hyvä henkivakuutus joo mut ei ihan mun kukkarolle :D :( 

No, hyppäsin siis Wipellä taas ja poni oli vaihteeeeksi mahtava! Tehtiin samaa kuin viime viikon torstaina (lukekaa aiempi postaus) mutta tällä kerralla meillä oli vielä lisäksi kapea este. Lopputunnista tehtiin vielä radanpätkä eli C:n päästä vasemmassa kierroksessa oli viiden askeleen linja. Sen jälkeen kaarrettiin B-H- lävistäjälle kapealle ja sitten vielä C:stä oikealle ja toisella sivulla yksittäinen pysty. Lopuksi menin vielä radan niin, että muut esteet oli jotain 70-75cm ja suoran linjan toinen este joka oli okseri, oli 80cm. Sinne tultiin vähän pohjaan kuudella askeleella mutta Wippe ylitti esteen hienosti :) Olin tosi ylpeä itsestäni kun uskalsin ja ylpeä ponista, joka kantoi minut esteiden yli ja tunsin itseni tosi  varmaksi Wipen kanssa <3 Wippe on niiiiiiiin ihana <3 Nyt tulee pieni tauko valmennuspostauksista, sillä menen takaisin alavudelle vasta ensi vuonna (HEHHEH KUN OLI HYVÄ VITSI XDDD), mutta jos piskahdan uotilassa ensiviikolla ja saan kuvaajan niin sitten saattaa tulla sieltä :) Ja tottakai joululahjat laitan tänne :) 
ps. Ei taaskaan kuvia tai videoita :( yritän mahd. pian saada kuvaajan ;) 

HYVÄÄ JOULUA  JA ONNELLISTA UUTTAVUOTTA 2013 KAIKILLE LUKIJOILLENI <3 

(c) Minä :) 

lauantai 15. joulukuuta 2012

Wippe the pelonpoistaja

Torstaina minulla oli piiiitkästä aikaa estetunti :O En ole hypännyt varmaan kolmeen viikkoon! Ensin ajattelin että ai kauhistus, kun valmiiksi on ollut pientä estejännitystä ja nyt vielä tällainen tauko hyppäämisestä :O
No, menin yllättäen Wipellä ;D Ja kun laitoin ponia valmiiksi päätin ottaa itseäni niskasta kiinni! "NYT hyppäät etkä ajattele liikaa" komensin itseäni mielessäni. Alkuverryttely meni hyvin ja poni oli tosi kivasti kuulolla. Tehtiin ravipuomeja niin, että aina kun ollaan menty pitkältä sivulta ensimmäiset ravipuomit, käännetään isolle ympyrälle ja mennään samat puomit uudestaan, jatketaan pitkää sivua toisille puomille, ja sama niille. Wippe kuunteli tosi hyvin kääntäviä apuja ja oli maltillinen, ja hetkittäin antoi niskasta periksi, vaikkei se helppoa ollutkaan. Aluksi Wippe oli vähän tahmeahko... tai ei niinkään tahmea vaan... no hiukan hidas ja uninen. Mutta kun otettiin esteitä niin johan poni piristyi :D Eli enimmäinen tehtävämme oli oikeassa kierroksessa (laukalla sisään) L:n päädystä pitkällä sivulla oli noin viiden-kuuden askeleen suhteutettu ja R:n kohdalla oli pysty, niin että ensimmäisen esteen jälkeen ja ennen toista estettä käännettiin oikealle ympyrälle ja R:ssä sijaitsevan esteen yli ympyrä ja sitten suhteutetun toinen este. Esteet olivat tässä vaiheessa ehkä jotain 50-55cm. Hypättiin pari kertaa tämä ja tosiella kerralla esteet nousivat 60cm. Sitten käännettiin tehtävä toisinpäin. Tässä vaiheessa esteet nousivat jo sinne 70cm korkeuteen. Lopuksi menimme vielä "radanpätkän". Vasemmassa kierroksessa L:n päästä ensimmäinen este suhteutetulla ja este oli n. 70cm pysty, jonka jälkeen ympyrä, niin että mentiin takaisin L:n päätyyn ja hypättiin pysty uudestaan. Tämän jälkeen tuli viisi-kuusi askelta ja 70cm okseri, johon Wippe tuli vähän ahtaalla seitsemällä, joten hyppy tuli tosi juureen, ja sittä sitten jatkettiin ympyrä ja mentiin tosi läheltä R:n estettä ja kaarrettiin ympyrä takaisin okserille ja hypättiin se uudestaan. Kurvi oli tiukka ja este suhteellisen iso, mutta kumma kyllä minua ei pelottanut yhtään ja se on kokonaan Wipen ansiota. Siiteä vielä R:n pystylle joka oli sekin jossain 70 teinoilla :) Taru meni välissä ja sitten menin uudestaan pysty-okseri linjan johon sain sitten sopivat viisi askelta :) Wippe oli tosi hieno poni ja vihdoinkin olen päässyt pelostani yli ja pystyn nyt korottamaan panoksia ja uskaltaudun ensi keskiviikon valmennuksessa hyppäämään isompaa :) ajattelin että voisin lopputunnista jos katille sopii, kokeilla ehkä 80cm pystyä. Olen asettanut itselleni tavoitteen, jos sen pystyy tavoittamaan ponin rajojen mukaan, että kevät kaudella tai viimeistään kesään mennessä onnistuisin hyppäämään 80 ratoja ja 90 jonkin verran :) Tää on niin vapauttava tunne ku ei oo estekammoo enää <3 Danke Wippe <3
ensi viikon keskiviikkona siis estevalmennus (jos pääsen sinne kun on puurojuhlan kenraalit ehkä) ja torstaina on puurojuhla, joten en mene tallille ollenkaan vaan pynttäydyn täyteen tällinkiin ja menen lurittamaan "last Christmas" biisin ja jakamaan puuroa kolmosille ja jatkoille bilettämään :) Elikkä ensi kertaan
Ps, Allu tuli kipeäksi eikä siksi kuvaajaa! :(
~Anna~

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Rakkaat lukijat

Kiva nähdä että teitä lukijoita on tullut lisää :) Mutta toivoisin ennemminkin vähän aktiivisuutta, sillä tunnen itseni hölmöksi, kun höpisen täällä itsekseni :D Ymmärrän ettei kaikilla ole aikaa käydä joka päivä koneella, mutta edes pientä kommenttia tai omia kokemuksia, erikoispostaustoivomuksia yms olisi kiva saada :) Olisi tosi kiva tietää millaiset ihmiset blogiani lukee ja tutustua teihin vähän paremmin etten tosiaan höpötä jotain joka ei kiinnosta tippaakaan, eli laittakaa toiveita ja muuta palautetta ja kommenttia :) kiitos :))
~Anna~

maanantai 10. joulukuuta 2012

moikkuli moikkuliii :)

Olin viime viikon vähän pidemmällä viikonlopulla, sillä keskiviikon valmennus oli peruttu, torstaina oli vapaata kun oli itsenäisyyspäivä ja perjantaina oli kotipaikkakunnalla ihotautilääkärille aika. Keskiviikkona tosiaan oli valmennus peruttu liian kireän pakkasen takia, joten lähdin (vähän kiireessä) kotiin. Matka meni hyvin kun olin koko matkan niin, ettei vieressäni ollut ketään, joten lekottelin koko matkan pitkin pituuttani hyvää kirjaa lukiessa :) Kotona menin vielä kaverin kanssa ulos, vaikka kello olikin jo aika paljon. Sitten torstain olin itseasiassa melkein koko päivän sisällä yksin, mistä seurasikin pääkipu :S illalla Nette tuli meille yöksi ja valvottiin tooosi myöhään. Ehkä johonkin neljään asti ja aamulla oltiin jo lähdössä yhdeksän aikoihin, minä menin lääkäriin ja Nette lähti koeratsastamaan yhtä heppaa :) No, sieltä lääkäristä kun tultiin, lähdin Nean kanssa tallille ja puuhailtiin vähän aikaa Catan (Nean welshponi-varsan) kanssa ja otettiin vähän kuvia. Sen jälkeen lagattiinkin kahviossa ja katottiin kun Nella hyppäsi Chaletolla. Hurja Mule ^.^ Myöhemmin kuuden aikaan minulla oli irtotunti ja menin Venlalla. Venla oli aluksi superkiva ja tuli ajoittain kivasti pyöreäksi ja tehtiin sitten tunnilla pohkeenväistöjä, ja poni oli tooosi hieno :) No laukassa tulikin sitten sellainen ongelma nimeltään pukitus.... Melkein joka nostossa Venla pukitti ja minua jo alkoi ärsyttää... Venla pukitteli siksi, etten istunut tarpeeksi tiiviisti ja joskus nojasin liikaa eteen... Noooo kuulemma se on alkanut tehdä sitä useammin mutta muuten oli kyllä kiva tunti. No sitten lagasin taas kahviossa, kunnes Jennin ja Neten valkku päättyi ja päästiin lähtemään kotiin n. kello 23.15... kyllä noin myöhään....
No lauantaina sitten aikainen herätys ja yhdeksän maissa tallille takaisin :D minulla oli taas irtotunti, ja olin tullut Neten tilalle kun Nette edellisenä päivänä sairastui :( Noooo ei se mua haitannu XD Menin Hintellä ja se ei ikinä oo menny näin hyvin tällänen torvi seläs :D:D:D: Siis oli vieläkin vähän kiirellinen, mutta tällä kertaa vähemmän ja Hinte oli tosi rento. Paitsi vastalaukoissa, joista kuumui tosi paljon :D Mutta päällimmäiseksi poni oli niiiiiin hieno <3 Loppu tunnista alkoi oikein kunnolla myödätä niskasta ja kulkea muodossa. Hieno Hintula <3  No sitten kun tulin kotiin, lähdettiin äitin kanssa etsimään mekkoa puurojuhlaan ja löydettiiin tooosi kiva mekko ja aivan ihania koruja ja ihanat kengät <3 Kuvii sit puurojuhlan jälkeen ;) Illalla menin vielä kaverin kanssa ulos ja sen jälkeen tein epäonnistumisvideon :D en oo ikinä sellasta tehny eikä mulla oo ku movie maker ja jälki on sen mukasta, mut ite ainaki tykkään kattella myös semmosii "tehostamattomia" videoita :) Laittakaa mielipidettä yms videosta :) 

Nooo sitten sunnuntaina takasin pohjanmaalle ja seuraavat kaksi viikkoa ovat yhtä hulabaloota!!! puurojuhla lähestyy, mutta niin lähestyy koeviikkokin ja kaikki pitää saada valmiiksi kokeisiin luvun ohella ja kiirettä pukkaa, mutta sen jälkeen on ihana huokaista helpotuksesta ja päästä joululomalle <3 
Viime viikonlppun lauantaina tuli tasan vuosi siitä kun Pallo laukkasi vihreimmille laitumille, ja sunnuntaina tuli vuosi siitä, kun kuulin asiasta.... Suru pistää vieläkin sydäntä ja minulla on niin kova ikävä rakkaan valkoisen enkelipalloni luokse <3 Rest in peace sweetheart <3 





ehdittiin kokea niin paljon, näinkin lyhyessä ajassa, ja kulta, mä näin kaiken mihin tää ois kulkenu, ellei kohtalo ois toisin määränny <3 Nuku rauhassa rakkaimpani, You´ll always be the right one for me <3 

tiistai 4. joulukuuta 2012

Menneisyys...

Olen tänään miettinyt paljon kaikkea vuosien takaa... kaikkia joita kaipaan, kaikkia jotka haluaisin viereeni... mutta menneisyys voi olla myös kipeä asia, kuten minulle on. Kaipaan kovasti parasta ystävääni, jonka kanssa meille tuli riita, jonka syytä en edes enää muista... haluaisin sopia hänen kanssaan ja olla taas ystäviä, mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia ja hän kuulemma vihaa minua... kaipaan häntä niin kovasit, sillä tiedän että hän on mahtityyppi ja minulla on niiin kova ikävä meidän yhteisiä hetkiä.... :(
Kaipaan rakkaita heppaystäviäni jotka laukkasivat vihreimmille niityille vieden suuren joukon sydämiään mukana :´( Kotimäen Radiant "Indy" <3 San Diego " Santtu", Pretty Boy "Paavo", Mr. President "Ralli", Wander "Taisto", Gydros Cariad "Sissi", Gydros Lucky charm "Assi", Esther "Essi", Poldi "Pauli", Wikners Dandelion "Koda", Demon II "Nasu" ja yksi rakkaimmista Pallo <3 ikävä on sanoinkuvaamaton eikä se lähde sydämestä koskaan... nukkukaa rauhassa rakkaimmat <3
Lisäksi minua on kiusattu niin kauan kuin muistan, enkä enää uskalla olla oma itseni :( kaikki tuntuu kaatuvan päälle, eikä tästä tule loppua :´(
Ainoa lohtu tällä hetkellä on Wippe. Lisäksi tulevaisuus on avoin ja sieltä pilkistää uusi kauraturpa ;)
Kyllä, äiti lupasi ostaa minulle ponin, ennen jatko-opintoja eli aion hakea ypäjälle tai harjuun tai muuhun vastaavaan ratsastuksen ohjaajan linjan kautta valmentajaksi :) Ja äitin kanssa puhuttiin tästä ja äiti lupasi ostaa minulle ponin ennenkuin lähden sinne :) toivottavasti jo ennen lakkiaisia, mutta tietysti tarvitsen aikaa lukea yo-kokeisiin ja muuta, mutta minulla on suunnitelma ja arvaankin jo kuka suostuu hoitajaksi tälle ajalle ;) JOS siis saan ponin ennen lakkiaisia ;) Mutta toivon että kaikki menee hyvin ja elämä alkaisi hymyillä :)
~Anna~

maanantai 3. joulukuuta 2012

Koulukisat 25.11.2012

Eli tuolloin oli Alavuden ratsastuskoululla seurakoulukisat ja osallistuin tosiaan Wipellä ja poni oli niiiiiin hieno <3 joku ihme sinkasu tuli maneesin läpi lähtömerkistä, mutta rauhottuis siitä tos hienosti <3 Super poni ja rata tuntu hyvält ja harjoittelu asenteella ja kokemusta hakemassa olin näissä kisoissa kun ne oli mun ekat seurakoulukisat :) No sit toine hyyppä meni Wipel ja sit katteltiin ratoja kaikes rauhas ja olin just juomas kahvia ku palkintojen jakoon kuulutettiin ihmisia ja kahvit suorastaaa räiskähti mun suusta kun kuulin oman nimeni :O Oltiin siis neljänsiä ja sain ruusukkeen ja iho-ja haavavoide tuubin. Olin iha äimän käkenä ja menin sitten kunniakierroksen ilman hevosta, kun se oli jo ehditty laittaa pois, enkä TODELLAKAAN ollut varustautunut että sijottuisit :O prosentteja saimme tasan 60. Olen niiiiiiiiiin ylpeä ponista ja nyt alkaa sitten kunnon reenaaminen ja ehkäpä aktiivinen kisaaminen ;) tässä vielä video :)

(C) Aliina Suoyrjö eli Allu :) 

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ilman satulaa talvipakkasilla

Elikkäs torstaina menin taas Wipellä ilman satulaa :) poni oli toooosi hieno jälleen ja tehtiin tunnilla kulmia ja pohkeenväistöjä. Väistöt meni toosi hyvin ja poni oli koko tunnin aivan ihana ja kuuliainen <3 tässä linkki videoon :)
http://www.youtube.com/watch?v=fgbPCyHuNT4&feature=g-upl

Viikonlopuksi menin sitten taas kotiiin Rajamäkeen ja täälä on lunta toooosi paljon. HYRRR....  Junatkin oli puolitoista tuntia myöhässä -.-´. äitin kanssa oltiiin shoppailemassa lauantaina ja mukaan tarttu ihana huppari ja uggin tapaiset talvikengät, tosi lämpöset :3 Sunnuntaina sitten olin katselemassa Uotilassa rataharkkoja ja sieltä sitten takaisin pohjanmaalle :)

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Wippeilyä ilman satulaaa

Elikkäs tänäään 28.11 menin kouluvalkussa Wipellä ilman satulaa :3 Ihanin selkä missä olen istunut ikinä ja poni oli niiiiiiiiiiiiin super! tehtiin aluksi ympyröitä ja pitkillä sivuilla ravilisäyksiä ja poni lähti ku ohjus ja pidens tosihyvin askeleitaan! Olin siit niiiiiiiiiiiiin ylpeeee <3 No sitten otettiin verkkalaukkoja ja poni oli laukoissa taas niiiiiiiin mahtava! Laukassa pyöristyi täyteen muotoon ja poni laukkasi tosi kivasti ja rauhallisesti ja avuilla kokoajan. Laukkojen jälkeen otettiin taukoa ja sit tehtiin "pujotteluu" väistöillä eli pitkällä sivulla oli tötsiä pujottelutyyppisesti ja sitten niiden välistä väistettiin siksakkiin ja W teki toooosi hienoja väistöjä! Etuosa johti  hyvin, muttei liikaa ja tuli tosi voimakkaita ja leveitä ristiaskelia sitten lopuksi :) Lisäksi poni alkoi sitten ravissa välillä myötäillä mukavasti niskasta ja tuntui että tämä on kyllä oikea suunta meille :) Pujottelun jälkeen otettiin vastalaukkaharjoituksia ja Wippe nosti vastalaukan joka kerta ja maltillisen nam´pakasti ja pyöristyi heti laukkaan päästyään. En tiedä miksi mutta meille laukka on ns. helpoin askellaji ratsastaa muotoon o__O Mutta kuitenkin ja sitten Hiltsu vähä innostu ja alettiin tehdä kulmassa laukanvaihtoja. No Wippe kyllä vaihtoi, mutta vain edestä ja jäi ristille, joten sitten otettiin puomi käyttöön poikkihalkaisijalle ja sitten tuli joka kerralla puhtaat vaihdot :) Olin niin ylpeä Wipestä <3 Huomenna hyppäämään taas Wipellä ja yritän nyt ylittää itseni ja hypätä ehkä vähän korkeampaa ;) saa nähdä :)
ei kuvaajaa tälle päivälle :(
~Anna~

maanantai 26. marraskuuta 2012

Postaustaukoooo

Anteeeeksi hirveee postaustauko (melkee kaks viikkoooo). No kerron nyt sitte viikon 47 tapahtumista tässä postauksessa :) Wippe oli keskiviikkona tosi kiva ja liikku ja käänty hyvin :) Mentiiin eka pitkil teil rataaa ja sit lyhyil teillä ja "uusinta" tyyppisesti aikaa vasten :) Poni oli ihan HUIPPU <3 Mä niiin rakastan tota ponia <3 Tässä ny video tost tunnist :) 


Torstaina mentiiiin sitten ns. kenraaliharjoitus sunnuntain kisoja varten :) (kisoista tulee oma postaus) Menin tottakai Wipellä ja poni oli vielä hienompi kun ikinä ennen! Nyt tuli tosi hyviä pätkiä muodossa ja laukka oli vieläkin parempi kuin edellisellä viikolla <3 olin poikkeuksellisesti Allun kans samalla tunnil joten kuvii tai videoit ei tuu :( mut Tehtiin pysähdyksiä ja pohkeenväistöjä yms ja sitten lopuksi, kun muut meni talliin, jäätiin Allun ja yhen Oonan kans maneesiin ja mentiin kerran ne radat läpi Hiltsun "tuomaroidessa". Wippe meni kuin unelma ja totteli jokaista apuani ja oli niiiiiin mahtava <3 Kohtapuolin tulee "my weekend" videopostaus vikonlopusta ja kisapostaus sekä varustepostaus :) Lisäksi HUOM!! täälä on pari kivan aktiivista lukijaa, mutta toivoisin hiukan enemmän ajatuksia, ideoita tai kommentteja rakentavasti tottakai mutta jotain kommenttía jos saisi niin se olisi kiva :) 
~Anna~ 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Torstai 15.11

Elikkäs joooo torstaina menin koulutunnilla Wipellä ja tuo tunti jäi kyllä mieleeni loppuelämäkseni. Olen päättömästi rakastunut tähän poniin! Aluksi olin vähän "arka" enkä viitsinyt ottaa poniin heti sellasta otetta, ja keskityin vain omaan istuntaan. Poni oli tosi mahtava ja ravasi kivasti ja ahkerasti. Laukat nousivat superhyvin! Varmaan ikinä ei vielä oo tullu noin hienoja laukannostoja :) Poni oli unelma ja teki kaiken mitä pyysin. Hiltsu tuli sitten kädestä pitäen näyttämään miten saisin Wipen paremmin muotoon ja siitä sitten alkoi poni pikkuhiljaa hakeutua alemmas. Varsinkin laukat olivat parhaita pätkiä! Olen SUPERHYPERULTIMATETYYTYVÄINEN <3 Viimeksi tuntui tältä kun ratsastin pallolla. Joten tämä hetki ja poni merkitsee minulle tosi paljon ja toivon että saisin alkaa valmentautumaan tosissani ja kisaamaan Wipellä! Viimeksi näin paljon tulevaisuudensuunnitelmia kun Pallo oli vielä elossa :´( Mutta toivottavasti Wippe antaa voimia jaksaa nousta joka päivä sängystä ylös <3 Tässä vielä pikku video tunnista :)




Seuraavaan kertaaan 
~Anna~


lauantai 17. marraskuuta 2012

INFOA ENSIVIIKOSTA

elikkäs ensiviikosta asiaa :) Elikkäs alkuviikko on aika normaalia eli maanantaina on puurojuhlan mussikkiryhmän harjoitukset, tiistaina olisi piirrustuskoulu ja saan kohtapuolin työn valmiiksi ja laitan siitä sitten tänne kuvan, enempää en siitä vielä kerro ;) Keskiviikkona sitten olis Katin estevalmennus ja menen Wipellä :) oikein odotan sitä <3 ja toivottavasti sitten jatkan ponilla, sillä meillä kyllä synkkaa tosi hyvin ja ensimmäinen poni johon noin kovasti olen rakastunut Pallon jälkeen.... vuosi on pitkä aika mutta odotus näköjään palkitaan :) Torstaina... en ole varma onko meillä esteitä vai koulua mutta toivoisin koulutuntia :) Perjantaina menen Allulle yöksi koko viikonlopuksi ja tulee ihan mahtavaaaaaaaa <3 mennään lauantaina seinäjoelle leffaan kattoo uusin aamunkoi ja shoppailee. Sieltä sitten Allulle tai ehkä tallille ja sunnuntaina kisat Wipellä. Parasta team. Ansku, Allu, Wippe, Santtu <3 maltan tuskin pysyä nahoissani :3
Tänään menen äitille kasvohoitoon ja huomenna takaisin mummolaan, tällä kertaa äitin ja iskän kanssa, sillä maanantaina on lukion vanheimpainilta :D ja pitää nyt tääläkin hehkuttaa että matikasta tuli kurssitodistukseen 9!!!! <3 :) ja koulutuuppaus Wipellä-video ja varustepostaus työn alla :) seuraavaa postausta odotellessa,
~Anna~

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

IHANAA MAHTAVAA JÄNNÄÄ!

Elikkäs tänään olikin vähän erilainen valkku. Listassa oli nimittäin minun kohdalla Nipa, se suuri yksisilmäinen hevonen. No siinä sitten Allun kanssa vaihdettiin niin meninkin Santulla. Santtu osottautui tosi kivaksi ja kuuliaiseksi poniksi. Ei ihme ku Allu tykkää siiitä :) Teimme pohkeenväistöjä, laukkaympyröitä ja harjoitusravia aika paljon. Santulla on varmasti maailman ihanin harjoitusravi! :O Tosi tasainen ja kiva työstää. Tällä tunnilla keskityin lähinnä vain omaan istuntaani, ja viikonloppuna kun oli Uotilassa Petrakin kehui että istuntani on parantunut tosi paljon ja että istun hyvin :) Eli kiitos Hiltsulle istuntani muovaamisesta :))) Teimme vielä lopuksi radanpätkiä. Santtu oli tosi kiva ja aika rento (paitsi C:n päädyssä jossa oli koiria) ja liikkui tosi kivasti. Kerran se otti laukassa sellasen pikkulähdön :D Mutta muuten kaikinpuolin tosi kiva :) Ennen tunnin alkua Hiltsu kyseli että oltaisiinko lähdössä ensi viikon viikonloppuna Eteläpohjanmaan valmennustallille koulukisoihin ja ensin ajattelin että njää.... Ei ole hevosta... mutta toisaalta olisi kiva hakea vähän kisakokemusta ulkopuolisista, kun en ole niissä vielä ollut joten EHKÄ Wipellä ensi viikon sunnuntaina Helppo C ft. Wippe <3 Riippuu huomisesta :) nyt peukut pystyyn :))) (Y)
ps. Kuvia ei valitettavast nyt ole :(

tiistai 13. marraskuuta 2012

ASIAAA!!

Hei rakkaat lukijat :) teitä on taas tullut pari lisää, ihan huikeeta :) toivottavasti postaukset yms ovat olleet mieleen :) elikkäs kerron nyt vähän tulevista videoista ja postauksista.
!!!!!Ensinäkin äänestys: haluatteko "ratsastushistoriani" videolla, josta näytän kuvia ja mahdollisesti videoita (jos löytyy) ja kerron puheella taustalla kaikenlaista, VAI tekstilla ja kuvilla?
ja lisäksi varustepostaus on paria varustetta ja videon tekemistä vaille valmis :)))
Ja sitten vähän murheellisempiin asioihin. Elikkäs nyt on alle kuukausi siihen, kun Pallon kuolemasta on tullut vuosi. Joten ajattelin tehdä tälle minulle rakkaimmalle ja tärkeimmälle ja maailman parhaimmalle hevoselle arvoisensa muistovideo. Toivon että onnistuisin siinä mahdollisimman hyvin. Joten joku joka tietää hyviä videonmuokkaus ohjelmia, ilmoittaisitko minulle jotain hyvää, joka mahdollisesti olisi ilmainen :D
olen päättänyt astua mukavuusalueeni yli ja esiintyä itsekin videolla. Jos saan videon tehtyä, niinkuin olen ajatellut ja suunnitellut, siitä tulee mielestäni kaunis ja herkkä jonka toivottavasti saan kuvastamaan hirmuista kaipuutani ihaninta hevosta kohtaan <3
Tässä minä ja pallo, kun ensikerran neidillä menin <3

lauantai 10. marraskuuta 2012

Wii Bedazzled son

Eli ihan ensimmäisenä IIIIIIIIHANAAA!!! viimein ja viiiiiimein löysin minulle sopivan valmennushevosen. Bella oli ihana, mutta vaikka sillä oli kiva hypätä, minua tosiasiassa pelotti hypätä sillä. Wipellä pystyin itse rentoutua ja uskalsin oikeasti hypätä. Ensi kerralla mennään sitten vähän isompaa ku mäki vihdoin uskallan hypätä kunnolla.
Eli menin keskiviikon estevalkussa Wipellä ja minua jännitti ihan hirveästi kun en ennen ollut mennyt ponilla, mutta osottautui ihan super kivaksi. Ekojen hyppyjen jälkeen aloin rentoutua itse ja luotin 100% poniin, ettei se tee mitään typeryyksiä, ja niinhän se on että ruunasta tuli minulle uusi valkkuponi ja uusi rakas :) aivan huippua! Ponilla oli uskomattoman pehmeä hyppy ja askellajit. Ensi viikolla menen  aikavarmaan kouluvalkunkin Wipellä <3 tässä hyppykooste tunnilta :)
Torstaina oli sitten taas koulutunti ja menin bellalla ja poni oli ihan ok. Oli vähän jännittyneempi kuin viime viikolla, muuta tuli aika kivoja pätkiä :) videoit on mut en nyt vielä jaksa laittaa niit tänne :D tiiän oon laiska mut kello on jo puol ykstoista ja en jaksa enää pitkittää tätä postausta enempää :D Mut oon taas saanu uusia lukijoita, tosi hienoa, kiitos :) kertokaa mielipiteitä ja ehdotuksiä, postuakseen tai johonkin muuhun :)
se "ratsastushistoriani"-juttu on sen verran edistynyt, että kuvia haetaan :) kolmelta eri ihmiseltä pitää hankkia kuvia ympäri suomea :D mutta toivottavasti saan sen piakkoin valmiiksi :) teen aikavarmaan sille oman sivun tänne blokiin :)
~Anna~

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Enkeli-Kisuli

Tänään aamuyöstä monen ihmisen sydämestä lohkesi pala kun Gibsons laukkasi vihreimmille laitumille vieden mennessään ison palan Mereten sydäntä <3 Ottaa niin koville, kun tietää kuinka ystävä kärsii, itkee ja ikävöi, ja kun itse tietää tuon tunteen. Ilman itkua ei tämäkään päivä pääty. Kaikki jotka Gibsoniin ovat tutustuneet, ovat menettäneet sydämensä tälle hurmaavalle ruunalle, joka levittää mennessään Gibsonin rakkauslimaa. Nyt rakkauslimavanat johtavat pilviin. Ruuna sai eilenillalla ähkyn ja vietiin klinikalle, mutta matka päättyikin taivaslaitumien porteille. Meille kaikille, jotka tunsimme Gibsonin, tulee pientä kisulia ikävä :´( Sytytetään tänäiltana kynttilä rohkealle pienelle ruunalle, joka laukkasi vihreimmille laitumille <3
ps. Mereteltä en ole kysynyt lupaa tämän tiedon infoon täällä, joten toivon etten loukkaa häntä, mutta en voinut kysyäkkään, kun on hänellä varmasti muita huolia ja murheita :(

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

raskas viikonloppu kotona ja viikonloppu meni kokeisiin lukiessa, eli tosi raskasta ja mielenterveyttä horjuttavaa :D Hermot ihan kireellä fysiikan takia ja tuntuu ettei mitään ehdi tehdä...
oli ihana ja yllättävä piristys huomata että lukijoita on tullut lisää ja kiitos siitä :) ihan huippua! Ensi viikolta tulee postaus varmaan vasta trstaina tai perjantaina tai viikonloppuna kun torstaina on vika koe ja ratsastamasta tulen 10 aikaan illalla... kiirettä pitää. Tässä juuri samaanaikaan yritän väkertää musiikin "kappale-analyysi"-esseetä.. HUOH!! 

lauantai 3. marraskuuta 2012

Kiusaaminen...

Katselin tässä halloweenjuhlien lomassa youtubesta elokuvan "moondance alexander" ja aloin miettiä kiusaamista. Minulla itsellä on ollut tämän kanssa rämpimistä jo ihan ekaluokalta asti ja tallikiusaamisestakin on kokemusta. Ensinäkin mulla oli tänään muutenki pinna kireellä ja tunteet pinnassa, ja purinkin niitä hyvän kaverini kanssa facebookissa ( palvon sitä joka keksi facen). Minua ahdisti kuinka kiusaamista on kaikenlaista kaiken aikaa joka paikassa. Miksi ihmiset kiusaavat ja haukkuvat toisia? Itse voin sanoa ihan rehellisesti että kyllä, olen puhunut joskus toisista pahaa. Nykyään olen onneksi hiukan kasvanut ihmisenä, ja sanon asiat aika suoraan, silti yritän olla loukkaamatta ketään. Vihainen saa olla syystä ja silloin saattaa suusta tulla sammakoita, mutta asiat olisi hyvä selvittää.
Mutta kiusata toista jota ei edes tunne. Minua kiusataan vieläkin, yli 9 vuoden jälkeen olen vieläkin arvostelun ja haukkujen kohde. Olen vähitellen oppinut elämään sen kanssa, mutta tajusin tänään kuinka paljon kiusaaminen on minua muuttanut. Tahtoisin olla erilainen persoona kuin olen, en muuten mutta rohkeampi ja ulospäinsuuntautuneempi, mutta kiusattuna oleminen on syönyt itsetuntoa niin, etten uskalla tehdä mitään, sillä pelkään että minua aletaan arvostella ja haukkumaan. Tämä on ihan tyhmää ja hieman nolottaa sanoa näin urpo asia mutta joskus minua nolottaa kävellä vaatteissa jotka ovat ylläni... aamulla olen ihan innoissani että voi kuinka kivat vaatteet, mutta jos näen yhdenkin katsovan vähän pidempään, ei niin kiva ilme naamalla, minun tekee mieli vain mennä kotiin ja ottaa tavalliset vaatteet. Lisäksi olen alkanut uskoa kiusaajia. Uskon ihan tosissani että olen ruma ja lihava. Minusta tämä on kylmä fakta, koska kuulen sen niin usein. Olen idiootti joka ei osaa mitään eikä ole hyvä missään. Kaikki mitä kiusaajat sanovat, jää mieleen ja kun sitä toistetaan, alkaa kiusattu vähitellen uskoa niihin. Kohta en uskalla mennä edes ulos. Minun on nykyään tosi hankala tutustua uusiin ihmisiin, varsinkin jos he ovat tallin ulkopuolelta. Sama kiinnostuksenkohde auttaa kyllä tutustumiseen, mutta oletan ettei kukaan tahdo olla kaverini kun olen tyhmä ja ruma ja outo.

Tallikiusaamistakin minulla on ollut. Esimerkiksi minusta levitettiin entisellä tallilla juorua että "sahaan" silloisen "vakkarini" ja hoitsuni ja ylipäätään hevoset "muotoon". Ei ole kovin kivaa ratsastaa ja huomata että kahvion puolelta ihmiset katsovat ja näyttävät sahaavia käsiliikkeitä ja nauravat... Minulle on oikeasti tullut tuosta paha mieli, enkä ole sen koommin uskaltanut ratsastaa niinkuin ratsastin. Pienikin enemmännäkyvä ulkokäden pidäte ja sitten kuiskitaan "se sahaaaa". Ovatko juorukellot ja kiusaajat koskaan ajatelleet, mitä he tekevät uhrilleen? Entä ovatko he katsoneet peiliin? Eniten minua ärsyttää pari tyyppiä jotka arvostelevat ALOITTELIJOITA! Mikään ei ole niin idioottimaista kuin arvostella vasta aloittaneita ratsastajia! Minkä he sille mahtavat etteivät osaa hetki hienoa sulkuväistöä täydessä peräänannossa tai hyppää metrin esteitä ensikertaa kun he ovat satulassa. Melkein kukaan ei pysty.
Nettikiusaaminenkin on tullut tutuksi... Eräs nimeltämainitsematon tyyppi alkoi yhdessä vaiheessa arvostelemaan ratsastuskuviini...
 tästä kuvasta tuli kommentti: "aika hulppeen kokoset esteet". ja "mitä ideaa noilla on treenaamista kun hevonen pääsee yli kävelemällä"
Tämä kyseinen kuva on 2 VUOTTA VANHA. Olin vasta aloittanut uotilassa, enkä osannut sinne mennessä mitään, ja tämä on aika alku ajoilta. Minulla oli ollut ehkä noin 2 vuoden hyppytaukoa, ja tämä oli jos oikein muistan 6 kertani tuolla. Lisäksi tämä kuva on verkkahypyistä ja opettaja oli tuolloin harjoittelija. Emmekä me tunnilla päättäneet estekorkeutta.
No sitten iski toisen kuvan kimppuun...... Tässä minulla on kuulemma satulahuopa väärinpäin :D:D:D:D:D:
tein kauhean rikoksen, olen pahoillani JOS huopa on  väärinpäin... hevonen oli harvialan hevostilan yksäri ja huopa oli sen satulassa noin... lisäksi omistajakin ratsasti sillä noin... kolmenneksi, hevonen ei tietääkseni kuollut siihe jos huopa oli nyt väärinpäin..... eikö teistäkin ole ärsyttävää että keksimällä keksitään pahaa toisista.
Lisäksi paskanpuhuminen selän takana. Suoraansanottuna VITTUMAINEN tapa.... olen joskus itsekkin sitä tehnyt. joku puhuu pahaa yhdestä kaveristaan ja selittää minulle kaikkea paskaa hänestä, ja sitten kun tämä tulee paikalle, alkavat he puhua toisesta heidän kaveristaan pahaa, ja taas tämä tyyppi puhuu tuon heidän paskanpuhumisen kohteen kanssa tästä toisesta. loputon kierre. Ei voi muutakuin pudistaa päätä.... pointti tällä kirjoituksella on että ÄLÄ KIUSAA!
tiedän liian monta ihmistä, jotka ovat päättäneet elämänsä kiusaamisen takia. yritetään yhdessä tehdä maailmasta hieman siedettävämpi ja EI KIUSATA KETÄÄÄN VAAN PIDETÄÄN HUOLI OMASTA PEILISTÄ!!! :)
~Anna





 Nyt kun sain viimein edes jonkinlaisen postauksen tehtyä parin viikon takaisista tapahtumista, teen nyt tähän samaan syssyyn heti tämän viikon postaukset :)
Keskiviikkona meillä oli kouluvalmennus ja menin Bellalla. Ensimmäistä kertaa koulua piiiiitkään aikaan ja musta vähä tuntuu et se pikkune "tauko" teki hyvää meille molemmille. Nyt pääsin kunnolla ponista jyvälle ja poni alkoikin jo mennä kivasti oikeinpäin, ja pian vähän syvemmässä ja ryhdikkäämmässä muodossa. Yleensä mulla  Bella vain juoksee kättä vasten ja menee himmeetä ravia tikittäen eteenpäin. No, tänään oli sitten vähän eri meininki. Teimme isolla ympyrällä ravin hidastamista ja kokoamista ja eteenpäin ratsastusta aina keskiraviin asti. Bella oli oikea unelma! Ohjat pidin ehkä liian "pyykkinaruina" ja aika höllällä tuntumalla, mutta voi jeee kuinka poni sitten kuunteli istuntaa! Aivan mieletön tunne kun saa sellaisen "esteponin" ja hieman "häslän" ponin nätisti oikeinpäin koottua ja hidastamaan ravia ja silti eteenpäinprkivänä pidettyä! Keskiraveissa taas tämä pyykkinarujen pito kostautui sillä Bella rikkoi pari kertaa laukalle, mutta ei se mitään, kun sain pidettyä ponin rentona ja rauhallisena. Laukoissa Bella yleensä alkaa "hyppiä" paikallaan kun sitä pidättää, poni kun tahtoisi mennä turpa viidentenä kaviona tuhatta ja sataa :D, mutta nyt poni otti tosi kivasti pidätteet läpi ja välillä myötäsi vähän niskastakin. Aino miinus tuli laukoista, se että oikeassa kierroksessa poni puski sisäpohjetta vasten ja alkoi vähän kaatua sisään, mutta sain hiukan korjattua asiaa, mutta oma mokanihan se oli kun en ottanut apuja heti kättelyssä läpi. Sen jälkeen teimme vielä vähän harjoitusravia ja "sisäänratsastuksia" eli pituushalkaisija ja I:ssä pysähdys, tervehdys, harjoitusravia ja vasemmalle. Poni tuli sisään ravia ISOLLA R:llä :3 Pysähtyi tosi kivasti ja pienillä avuilla ja hieman hitaasti nosti taas tosi kauniin ravin. Pääsin itsekkin istumaan nyt parhaiten  ponin ympärille, kuin olen tähän asti istunut. Paras koulutunti EVER <3

Tässä vielä torstain estetunnin videopostaus :)


ANTEEKS ANTEEKSI ANTEEKSI!!!!! :O

Ihan ensimmäiseksi ANTEEKSI, tiedän että postaukset on yli viiikon myöhäs mut kone on tyhmä eikä suostu lataa videoit tänne :O eli ekan viikon postaus nyt jää ainaki pois... yritän tehä jotain asialle ja saada tämän viikon postauksen ja riiolta tippumisen. Yritän myös tehdä viime viikon estevalkusta hyppykoosteen :)
ja toiseksi, minulta on pyydetty erikoispostauksena hevosesittelyä, ja se tulee omana "kohtana" mun blogia ja varustepostaus, se tulee heti kun kerkeen ja mun ratsastuksen aloitus ja ratsastushistoria tulee myös heti kun kerkeen :) Sitä on varmasti tosi mielenkiintoista tehdä ja toivottavasti muistan suurimman osan siitä :)

Tässä on siis 24.10 keskiviikon estevalkku



Ja siiis torstaista sen verran että menin Riiolla ja se on tooosi iso. Varmaan joku 175 cm korkee pv ja minä 159cm kirppu sitten menin sillä. Aluksi Riio tuntu tosi kivalt ja tuli tosi kivasti oikeinpäin mut sitte yhes kohtaaa se sai iha hirveeet slaagit ja siitä video tässä :) 









maanantai 29. lokakuuta 2012

Pari asiaaaa

Eli ensiksi kysyisin teilta ihanat lukijani, haluaisitteko jotain erikoispostauksia? melkein mikä vain käy :) videopostaus on ihan kohta valmis ja siitä tulee aika pitkä, kun siinä on keskiviikko ja torstai, ja aika paljon säätöä välissä XD ja sitten toinen asia:
osallistuin villivarsan runokisaan. Ideana on keksiä runo kuvasta joka on tässä:


sain tosi hyvän inspiraation ja tässä lopputulos, jonka lähetin villivarsalle, kertokaa mielipiteitänne ja muuta mitä haluatte blogissa tapahtuvan :) tässä nyt se runo:


12 hevosenkelin muistolle <3

Suljen silmät ja unohdan miten ne avataan,
kai mä toivon että me vielä tavataan
iltaisin tyynyyn painan pään,
vain unissani sinut jälleen nään.
Kohta vuosi jo kuljettu yksin on katuja, 
siitä lähtien kun lähdettiin kulkemaan eri latuja.
Nyt vain kylmä tuuli hiljaa puhaltaa,
miksi sun täytyi enkelien siiville nukuhtaa.
kerron sulle yhden tän yhden salaisuuden, 
iltaisin taivaalta hörähdyksen kuulen.
se muistuttaa mulle vielä tän kerran, 
et olit olemassa mulle hetken verran.
tiedän et sulla on kaikki hyvin pilvien päällä siellä,
rakas, mä lupaan et me nähdään vielä. 
~Anna

torstai 25. lokakuuta 2012

Videopostauksesta

Eli videopostaus nyt vähän venyyy kun opettelen käyttämään tuota movie makeria kun en ennen ole videoita tehnyt mutta jaksakaa odottaa :)

maanantai 22. lokakuuta 2012

HUOMIOHUOMIOOOOO :D

eli nyt on remontin aika ja Ronja tekee mulle uuden bannerin jonka pitäis tulla kohtapuolin mulle :) ja toivottavasti saan kaikki "lukija nappulatkin" laitettua :D
Heti ensimmäiseksi pitää kertoa se, että hyppääminen on taas parasta mitä tiedän. Pääsin takaisin hyppyrytmiini ja aloitin uudestaan Bellalla valmentautumisen. Bella oli tosi ihana kun torstaina hypättiin <3
Bella oli niin tasainen ja varma ja ponnisti juuri oikeista paikoista että Hiltsu kehui meitä maasta taivaaseen! olin pilvissä. Vihdoinkin poni joka menee minulla hyvin esteitä. Tässä pari kuvaa Bellasta ja minusta

                            Sain Bellan tosi kivasti pyöreäksi alkuverkassa :)


                        kerrankin kädet mukana XD



                   vähän suukottelua <3

                                               

Gängsta




Syyslomaa:
Eli olin koko syysloman kotona Etelä-Suomessa ja oli ihanaa päästä vähän tuulettumaan ja viettämään kunnolla aikaa kavereiden kanssa. ensimmäisenä viikonloppuna olin Satun ja Jonnan kanssa. Käytiin nurtsilla ja myllykukossa syömässä ja oltiin muutenkin ulkona :) Maanantaina olin Jennin kanssa ja mentiin eka Capriin syömään ja siitä sitten (kaupan kautta tottakai) ja oltiin Jennillä. Sitten loppuillasta saatiin joku ihmeen älynväläys katsoa youtubesta "muumipeikko ja pyrstötähti", joka harmillisesti jäi kesken.. :D
Tiistaina äiti oli varannut ajan Mallalle parturiin ja värjäsin hiuksia vaaleammiksi. Niistä tuli ihanat ja nyt on kaikki hiukset sitten blondit (kesälomalta aloitettu värjäämään mustasta vaaleaan ja osa hiuksista oli siis ruskeita. Ei siis tehty värinpoistoa) ja edestä varsinkin aika platinan blondit ;) sen jälkeen sitten tallille ja näin pitkästä aikaa Emmiä.
Keskiviikkona äiti oli varannut ajan ripsiin. (oikea hemmotteluviikko <3 ) Eli siis laitettiin ns. ripsipidennykset. Ihanaa kun ei tarvitse enää aamuisin häärätä ripsivärin kanssa :D Lopputuloksesta tuli ihanan luonnollinen, mutta silti eroa oli havaittavissa :) Sen jälkeen lähdin tallille taas ja tälläkertaa minulla oli tunti. Tunti oli tosi myöhään eli 9-10 illalla.  Menin ensimmäistä kertaa Venlalla. Venla on aika "vaativa" koulussa, sillä se on pohjimmiltaan ennemmin estehevonen. Sain alussa jo venlan tosi kivasti hiukan pyöreämmäksi ja pehmeäksi. Venla kuunteli jokaista apua ja totteli pienintäkin liikettäni. Loppulaukoissa se alkoi jopa myödätä ja tuli tosi rennoksi. Tuollaisilla hevosilla on ilo ratsastaa.
Torstaina olikin sitten 6 herätys ja nokka Helsinkiin kohti HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW:iin <3 Mentiin sinne Neten kanssa. Oltiin siellä hyvissä ajoin ja odotettiin tosi kauan ovien takana. Kello oli jo melkein puoli yhdeksän kun ovimies tuli sanomaan meille ettei niistä ovistä pääsisi ennen kymmentä. No mentiin sitten alaovista sisään ja katseltiin hetki ympärille ja mentiin sitten meidän paikoille. Olimme saaneet fani-katsomoon paikat eli olimme katsomossa 104 ja paikat 116 ja netellä 115. Paikat oli tosi hyvät ja nähtiin rata hyvin ja melkein jokainen este näkyi esteittä. Ensimmäinen luokka oli ponien 90cm ja sitä oli hauska katsoa, kun jotkut ponit olivan.... PONEJA ja niillä oli ihanasti pilkettä silmäkulmassa :) Seuraava luokka oli 100cm, jossa Nella hyppäsi Möröllä. Mörsö oli hurja ja hyppäsi pystyyn (tosin niin hidastettuna kuin hevonen voi nousta XDXD) ja yksi puomi tuli alas. Ennen seuraavan luokan alkua joka oli 110cm,  kävimme syömässä hesessä. Metrikympissä Merete hyppäsi Gibsonsilla ja he menivät todella upeasti. Harmillinen pudotus perusradan viimeiseltä esteelta. Käytiin myös shoppailemassa ja ostin leather dreamin, jonka kaupanpäällisenä tuli suolakivi..... mitä minä suolakivellä teen? :D No säilön sitä nyt korkeintaan pari vuotta, jonka jälkeen olisi tarkoitus ostaa poni. Niin, haluan ponin. Kun katselimme poniluokkia, ja muutenkin nykyinen estevalkkuhevoseni onkin poni, minun tekee mieli ostaa iso poni. Varsinkin new forestit ovat nyt aika lähellä sydäntäni :) no katsotaan jos jo ensivuonna olisi aikaa ja rahaa poniin ;)
Perjantaina meillä oli ilmaisliput illan horse show´hun ja otin mukaani Neten, Nean ja Emmin. Ilta ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, eikä siitä jäänyt kovin kiva maku, mutta luokat ja esitykset oli hyviä :) Ensi vuodelle olisi suunnitelmissa ostaa sarjalippu ja mennä vain tietyn henkilön kanssa sinne, ettei tule taas samanlaista kuin perjantaina. Oli kyllä tosi ikävää....
Lauantaina menin taas tallille ja siellä sitten odottelin kunnes oli minun tunti. Menin Expert-nimisellä pienellä hevosella, tutummin Ekillä. Eki oli tosi miellyttävä ratsastaa eikä se harannut vastaan mistään. Sain sen tosi kivasti apujeni ympärille ja myötäämään niskasta.


 Teimme alkuverkan jälkeen laukkaharjoituksia. E-H sivulla nostettiin vastalaukka ja B-M sivulla myötälaukka. Eki oli tosi kiva näissä eikä tullut kuin kaksi väärää laukkaa.  Sitten illalla menin Satun kanssa ulos. Sunnuntaina aamu meni nukkuessa ja tv:tä katsellessa. Sitten pitikin jo lähteä takaisin pohjanmaalle ja maanantaina alkaa taas koulu.
~Anna~

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Syyssateita ja masennusta


En tiedä miksi ,mutta minusta on tullut kouluratsastaja! Tai siis siinä mielessä että nyt tykkään mennä enemmän kouluvalmennuksiin ja tunneille. Cokiksella ja minulla on alkanut mennä tosi hyvin ja palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Viime viikon keskiviikkona ei ollutkaan estevalkkua, kun Kati (Valmentajamme) olikin estynyt tulemaan. Niinpä meillä oli koulutunti, joka ei minua kyllä yhtään haitannut :) Menin Cokiksella ja menin taas gramaanien kanssa. Cokis oli tosi super ja nyt saimme tosi hyvää tahdikasta ravia. Äiti oli tullut pohjanmaalle työkeikalle, ja oli katsomassa ensimmäistä kertaa valmennuksiani :)  Teimme  pysähdyksiä ja peruutuksia ja tunti meni tosi hyvin. Aluksi oli vähän hankaluuksia peruutusten kanssa kun olin oppinut eri tavalla peruuttamaan. Meille oli opetettu että pelkästään ohjalla painetta ja heti kun hevonen otti askeleen taaksepäin, myödättiin ja uudestaan kunnes tuli neljä askelta. No nyt pitikin ohjalla ja pohkeella ja piti nojata eteenpäin ja pitää paine suussa ja jaloissa niin kauan että hevonen oli peruuttanut 4 askelta. No loppua kohti alkoi peruutukset mennä tosi hyvin. Sitten löytyi uusi ongelma.... paha tapa joka on pinttynyt mieleeni ajoilta kun ratsastin Solsikessa. Laukannostoissa heitän ulkojalan aivan liian taakse. Koska Cokis on osaava ja hyvinkoulutettu hevonen, alkoi ruuna sitten tehdä sulkuväistöä :D Nyt olen hieman päässyt eroon tuosta tavasta mutta ainakin tiedän nyt miten sulkutaivutus Cokikselta irtoaa parhaiten :D Jos laukkoja ja paria ekaa pysähdystä ei lasketa tunti oli elämäni paras koulutunti! On mukava huomata miten paljon kehittyy niin lyhyessä ajassa kun pääsi valmennuksiin ja kunnolla treenamaan oikealla tasolla :)
Torstaina menin Cokiksella (yllätysyllätys )  ja en olisi voinut uskoa että tunti meni paremmin kuin keskiviikkona. Cokis oli mahtava! Irtosi VIELÄ parempaa ravia kuin edellisenä päivänä. Nyt Cokis antoikin niskasta paremmin periksi (olihan gramaaneillakin osuutta mutta se oli hieno tunne) Pystyin istumaankin paremmin Cokiksen isossa ravissa ja jalat eivät nyt hölskyneet jalustimissa niin pahasti kuin yleensä :D Teimme tunnilla siksak-väistöjä ja Qoctail oli MAHTAVA <3  Upeaa ristiaskelta takajalat alla ja oikeinpäin. Sain Cokiksen tosi hyvin pyöreäksi ja "letkeäksi". Laukatkin sujuivat paremmin :) Cokis ei kiukutellut ulkojalastani kuin kerran ja huomasin itsekin että ulkojalkani pysyy paremmin paikallaan nyt. Cokis on vain niin hyvä opetusmestari <3 Äiti oli tuolloinkin katsomassa ja nyt oli kamerakin mukana :)  Kello oli yli kahdeksan ja maneesista ei saa hyviä kuvia mutta kuvat ovat siihen nähden ihan onnistuneita :) Cokis oli tosi kiva ja sain sen laukassakin hieman kootummaksi ja pyöreäksi. Voi kun Cokis olisi minun <3 Ollaan saatu yhdessä niin hyvä luottamus ja meillä kemiat vaan synkkaa :)  On upeaa tehdä yhteistyötä niin upean, kiltin ja opettavaisen hevosen kanssa. Yksinkertaisesti olen vain rakastunut hevoseen <3


                                         "Sain Cokiksen hetkittäin jo hieman pyöreämmäksi laukoissa" :)


                                              Volteilla piti tehdä välillä liioiteltuja taivutteluita että vertyisi :D


                                         Tärähti mut maneesilaatua....


                                               Ilme on jotain järkyttävää mutta heppa on ihanin <3

Perjantaina lähdin sitten viikonlopuksi kotiin ja lauantaina menin Uotilaan (tallille missä ratsastin ja aion yhä ratsastaakin) tunnille. Koska kaverini Jenni oli perunut menin hänen tilalleen ja menin..... Hintellä. Ensi reaktio oli ????, seuraava taas jess ja kolmas APUA! :D Hinte oli Noran oma yksityinen hevonen, jota hoidin palon jälkeen. Hinte on kiltti ja upea hevonen mutta se on vaativa kouluratsu ja minua hieman jännitti mennä sillä. Eniksi täytyy sanoa: Hintellä on vaikeasti istuttava ravi ja yhden tunnin jälkeen tunsin yltyvää kunnioitusta Noran ( Uotilan toiseln omistajan ja Hinten omistajan) istunnalle. Jopa kevyessä ravissa ravi tuntui isolta ja pompottavalta vaikka Hinte on n. 150cm korkea friisiläis-tamma. Hintellä on tosi korkeat askellajit. Vasen laukka meni ihan päin metsää mutta se on minulle itselleni vaikeampi suunta ja kuulemma Hintellekkin. Oikeassa laukassa taas laukka oli ihan kiva. Pompottava laukaksi mutta tosi kiva työstää. Siinä laukkaa työstäessäni Hinre alkoi rentoutua ja laskea päätään hieman.
viikonloppu meni nopeammin kuin halusin ja arki jatkuuu. Odotan kauhulla keskiviikkoa. Estevalkku... En tiedä mistä se johtuu mutta minusta tuntuu etten enää osaa ja uskalla hypätä. Tämä on hankalaa koska ennen rakastin hyppäämistä ja nyt haluaisin takaisin esteratsastuksen maailmaan. Toivottavasti valkku menee kivasti ja pääsen taas hyppäämisen rytmiin.
Huomaa että syksy on tullut; vettä tulee joka tuutista ja kokoajan on niin pimeää :( ihan syysmasennus iskee......

~Anna~

maanantai 1. lokakuuta 2012

Pitkästä aikaa

En oo kirjotellu piiiitkään aikaan tänne ku on nyt ollu jotenki hiljasta ja "masennusta".
Ensinäkin kaksi viikkoa sitten estevalmennus meni ihan päin vittua näin suoraan sanottuna....
oon jotenki hukassa taas esteillä enkä osaa enää yhtään hyppää :( Sitten alko koko ratsastus menemään huonosti eikä ollut oikein innostutsta enää, mutta onneksi Cokis palasi saikulta ja näytti taas kouluratsastuksen ihanuuden <3 Viime torstain tunti meni tosi hyvin ja alan jo päästä kunnolla jyvälle mistä nappuloista se Cokis oikein toimii :) tässä hieman kuvia <3
Cokiksen silmä <3 


                                              todistusaineistoa et sain pussattuu sitä >:3

                                                 ihana Cokiss <3


                                                Coksu on hieno poika <3                                              





                                              Eteen alas keventelyä lopuksi :)


                                                  vähä tunnelmaaa <3

 Lisäksi olen nyt hissukseen etsinyt mahdollista omaa ponia ja löytyi ihana ;) mutta ei siitä nyt enempää etten innostu liikaa jos asiat eivät sitten sujukkaan...
Toinen syy miksi olen ollut hyvin maassa on se että viime viikon torstaina tuli tasan vuosi Uotilan ratsastuskoulun palosta jossa kuoli 12 upeaa hevosta ja ponia :´( ikävä on sanoinkuvaamaton ja tuskainen ettei välillä oikein tahtoisi jaksaa nousta sängystä ylös.... Roosa teki ihanan ja tosi kauniin muistovideon näille 12 upeimmalle hevoselle jotka eivät olisi ansainneet niin karua kohtaloa :´(
http://www.youtube.com/watch?v=2ShfRfv8t1s

Sinä nyt lyhyesti tapahtumat ja keskiviikkona taas hyppäämään.... ei kyllä oikein tekis mieli.. :O


lauantai 15. syyskuuta 2012

Coctail Des Hayettes & Veeti

Elikkäs 12.9 Keskiviikkona minulla oli valkku ja minulle oltiin laitettu uusia valkkuheppoja hakuseen, joista minun piti tuolloin mennä Veetillä. Suunnitelmiin tuli kuitenkin pieniä muutoksia joista johtuen meninkin Cokiksella, mutta sehän ei minua haitannut yhtäään! Qocktail des Hayettes tutummin Cokis tai Coctail on iso Belgialainen puoliverinen. Se on vasta 8 vuotias ja entinen kenttä-kilpahevonen, mutta kun sillä todettiin sydämessä jotain häikkää, joka ei kestä aktiivisen kenttäkilpailun rasitusta, päätettiin Cokis myydä, jolloin se päätyi huttusille. Coctail on kaunis ja tosi kiltti ja sitä jaksaisi paapoa tuntikausia. Menimme valkussa avoja ja Cokis tuntui aluksi vieraalta, vaativalta ja isolta, mutta kun tottui istumaan isomman hevosen selässä ja alkoi saada tuntumaa hevoseen, aloin rentoutua ja Cokiskin alkoi mennä hieman nätimmin :) Alkuverkassa teimme paljon taivutteluita ja voltteja. Cokiksen ravi oli aika mukavaa istua niin ison hevosen raviksi ja laukka oli kuin unelma. Laukka oli pehmeä ja pyörivä laukka jossa oli lennokkuutta ja sitä oli helppo säädellä. Avoja tehtäessä Cokis kuunteli pienintäkin apua ja teki parhaansa ja tehtävät suoritettiin hienosti :) Coctailista tulee nyt sitten minun valmennushevonen ainakin koulu puolella ja ensiviikon estevalkussa kokeilen hypätä Coksulla ja katsotaan miten me esteillä sovitaan yhteen <3 Valitettavasti ainoa jonka tallilta tunnen hyvin ja joka voi kuvata on Allu, mutta hän on samassa valkussa joten valmennuksista ei ole vielä lähiaikoina tulossa kuvia :(
Torstaina menin sitten Veetillä. Veeti vaikutti aluksi hermostuneelta ja "häslältä" hevoselta mutta rauhoittui sitten ja oli tosi helppo ratsastaa apujen väliin ja sitä kautta muotoon. Veetin ravi oli todella vaikea istua, mutta muuten poni oli tosi kiva. Laukassakin se alkoi hetkittäin myödätä niskasta. Teimme tunnilla puomitehtäviä kouluratsastukseen heitettyinä. Puomit olivat ovaalin mallissa C:n päädyssä niin että ensin oli neljä ravipuuomia ja sitten piti väistättää ympyrällä ja loppu pääty-ympyrästä oli taas neljä puomia. Veeti oli tosi kiva mutta Cokis tuntui silti kivemmalta ratsastaa. Laukassa huomasin taas ongelman mikä on pinttynyt Solsikke-ajoilta ( talli jossa ennen ratsastin, enkä tykännyt) Kun Veeti vähän testasi ja lähti pikkuisen kiikuttamaan laukassa, reaktioni oli nousta jalustimille. No sehän ei tietenkään ole oikea vaihtoehto ja kun hiltsu siitä pari kertaa huomautti napakasti istuin alas ja sain paremmin vaikutettua hevoseen ja Veeti siirtyi kiltisti raviin. No aina ei mene nallekarkit tasan, sanotaan. Tässä vielä muutama kuva jotka allu otti :)



näissä kuvissa siis veeti ja minä :)

tiistai 11. syyskuuta 2012

Tahtojen taistoa ja valmennushevosia

Elikkäs viime keskiviikkona 5.9 meillä oli valmennuksessa esteitä. Menini Bellalla ja hyppäsimme volteilla ja kaarevilla teillä.
Valmennus meni tosi hyvin, jos ei lasketa sitä että poni alkoi pelleilemään ja "pelkäsi" yhtä kulmaa. monta kertaa siinä samassa nurkassa se teki äkkikäännöksen ja teki pari ihan pientä pukkia. No olin sitten varautunut jo siihen ja kun poni taas kääntyi, olin valmistautunut siihen, mutta en siihen että poni kääntyy udeestaan toiseen suuntaan. Siitä sitten tyylikkäästi jaloilleen alas, kyllä nauratti :D no siitä selkään ja sitten ei poni tehnytkään enää typeryyksiä, paitsi että se TAAS köyri vähän isomman esteen jälkeen. En tippunut, mutta sen jälkeen aloin todella miettiä, onko tuo poni minulle sopiva esteillä. Bella on tosi ihana ja hyvä hyppäämään, mutta kun se on poni, (joilla en yleensä tykkää hypätä) niin "isommat" esteet tuntuvat jo isoilta ja mietin myös sitä, etten taida olla ratsastaja joka saa Bellasta ne parhaimmat puolensa esiin, joten päätin laittaa uuden valkkuhepan hakuseen :) Huomenna eli 12.9 on kouluvalmennus ja menen Veetillä, jolla sitten luultavasti alan menemään jos tuo tunti tuntuu hyvältä ja jos me sovitaan toisillemme :)
Sitten torstaina oli koulutunti, jossa menin taas Bellalla. Nyt alkoi tuntua että olen kadottanut tuntuman tuohon poniin melkein kokonaan. Käynnissä poni tuntui vielä hyvältä ja kuuliaiselta. Mentiin hienoja voltteja sopivilla taivutuksilla ja ylipäänsä hienossa muodossa... mutta kun päästiin raviin, poni oli aluksi ihan kuuliainen, hieman enemmän pää pystyssä, mutta yhtäkkiä se kuumui aika paljon ja veti itsensä semmoseks "kalkkunaksi" et huhhuh... ja tuntui että ponin kaula olisi lyhentynyt lyhentymistään vaikka pää oli "kauniisti" pystyssä... Ihan kiva tunti, muttei tullut sellast JES-fiilistä :( Toivottavasti nyt löytyisi joku hevonen valkkuun jolla voisi päästä eteenpäin :) vähän lyhyehkö postaus nyt mut tein tän hyppytunnilla :D
Ja toivottavasti pian tulisi paljon lukijoita ettei tarvitsisi yksinään höpöttää :) vitsivitsi ;)

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Valmennusta ja tantereeseen tutustumista :D


Minulla oli keskiviikkona 29.8 ensimmäinen valmennus. Menin sen Rebekalla ja tunti oli mahtava <3 Teimme keskihalkaisijalla "sisääntulo" treenejä koulukisoja varten. Minusta se oli tosi hyvää harjoitusta, sillä Rebekalla minusta tuntui, ettemme menneet suoraa, vaan kiemurtelimme. Sain Rebekan aika hyvin avuille ja hetkittäin menimme oikein kauniissa muodossa, mutta silti minusta tuntui että siitä puuttui jotain. Että en saanut niin hyvin Rebekaa ohjan ja pohkeen väliin. Mutta laukat sujuivat paremmin. Rebeka alkoi jo laukata rauhallisemmin. Huono puoli oli vain että sillä on hyvin matkaataittava ja iso laukka, ja valkussa oli muutama pikkuponiratsukko, jotka olivat sen verran hitaita etten oikein päässyt keskittymään kunnolla laukan työstämiseen kun poneja piti väistellä, mutta saimme tosi hyviä nostoja :) Keskihalkaisijalla huomasimme ongelman, joka minulla jo aiemminkin on ollut. Minulla on välillä hiukan rauhattomat kädet, enkä saanut käsiä pidettyä täysin vakaina, josta johtuen ponin pää heilui hieman puolelta toiselle. Kun kuuntelin Hiltsun ohjeita ja keskityin käsien rauhallisuuteen ja paikalla pitoon, alkoi poni jo mennä pää paikallaan, kiemurtelematta ja nätissä peräännannossa :) Tuntui oli kaikinpuolin tosi hyvä ja onnistunut ja odotan innolla ensiviikon valmennusta kun meille tulee ulkopuolinen valmentaja :)
Torstaina taas meillä oli estetunti ja menin Bellalla. Olin alusta asti tosi innoissani, sillä Bellalla on tosi mukava hypätä, vaikken yleensä tykkää hypätä pienillä poneilla. Bella kuitenkin on edesmenneen Santun (San Diego) ohella ainoa pieni poni jolla on kiva hypätä. Varmaan Filoullakin on kiva hypätä mutta en ole piiiitkään aikaan hypännyt sillä niin en enää muista millainen se on hypätä. Mutta alkuverkassa teimme C:n päädyssä pohkeenväistöä perä seinää päin ja kevyessä ravissa ympyröitä. Sitten otettiinkin molempiin suuntiin laukkaa ja temmonmuutoksia. Sitten ruvettiin hyppäämään. Verkkaesteinä toimi kaksi ristikkoa isolla keskiympyrällä. Esteet oli sijoitettu näin:

Eli aluksi siis noita ristikoita ja sitten teimme rataharjoitusta joka oli teknisesti hieman haastava; Ensin tehtiin kaarevilla teillä kontrolliharjoituksia ja sitten tultiin sarjalle, jossa poneilla varsinkin piti ratsastaa hieman eteen. No pari kertaa tehtävää hieman muunnellen ja korkeutta nostaen päästiin viimeiseen radanpätkään: Ensin mentiin oikeassa kierroksessa musta ristikko, sitten kaarrettiin ympyrämuotilla keltaiselle ristikolle, jatkettiin ympyrää, mutta tällä kertaa mentiinkin mustan ohi, C:n päätyyn ja sieltä keskihalkaisijalla sijaitsevalle 3 askeleen suhteutetulle sarjaesteelle. Suhteutetulle esteet oli korotettu jo niin että ensimmäinen este oli 90cm ja taaempi 95cm. Viimeksi hyppäsin niin isoja kun Indy oli vielä elossa ja mentiin estekurssilla 90cm porttia. No ensimmäisen kerran Bella hyppäsi hieman kaukaa, jonka takia tasapainoni horjahti hieman ja poni kielsi seuraavalle esteelle. No aloitin suhteutetun uudelleen ja nyt tuli hyvä hyppy ensimmäiselle, mutta toiselle Bella hyppäsi vähän isommin ja nojauduin pieneen etunojaan, josta poni keksi vetää pään alas ja "hyppiä" pää alhaalle, niin että tipahdin kaulalle. Yritin nojata taaksepäin mutta poni veti päänsä kunnolla alas ja vielä sivuun, joten pääsin tutustumaan lähemmin maneesin pohjamateriaaliin :D onneksi poni oli jo melkein pysähtynyt eikä korkeuttakaan ponilla ole kuin säälittävät 144cm, joten eikun uudestaan selkään ja tehtävä loppuun. Emme Bellan kanssa enää hypänneet sitä 90cm suhteutettua, vaan laskimme, kunhan muut olivat menneet, laskimme esteet 75-80cm menimme uudestaan pienempänä ja tällä kertaa meni hyvin :) Olin tosi ylpeä itsestäni, sillä en pitkään aikaan ollut hypännyt 75cm korkeampaa ja hyvin, hyvin HYVIN ylpeä Bellasta! Se kun ei ole hypännyt piitkään aikaan. Silloin kun se asui Yhdysvalloissa (en ole varma oliko tuo maa) Sillä ei oltu hypätty 50 enempää, ja kun se oli viime lopputalvesta-alkukeväänä Virossa sillä hypättiin n. 100cm ja sen jälkeen sillä ei ole hypätty, paitsi n.60cm kesän aikana. Joten olin enemmän kuin ylpeä urheasta pienestä ponista, vaikka se "tahallaan" pudotti minut. Taino ei nyt tahallaan. Minun syytähän se oli kun en päässyt hyppyyn mukaan ja valuin etunojaan, jonka takia poni keksi vetää päänsä alas. Poni taisi opettaa minulle että esteillä saa olla etunoja, mutta ei liikaa ja ponilta nenä ylös esteen jälkeen tai pääsee katselemaan hiekanjyväsiä maasta :D Yksi parhaista estetunneista millä olen ollut <3<3 on se Bella vaan niiiiin ihana <3

tiistai 28. elokuuta 2012

Eli tänäään olin ratsastamassa vikaa kertaa tuossa tiistain ryhmässä koska aloitan huomenna (29.8) valmennuksen :). Tänään menin siis Rebekalla. Aluksi olin hieman ennakkoluuloinen kun olin nähnyt erään tytön menevän sillä eikä se näyttänyt oikein hevoselta josta minä pidän. No, hoitaessa Rebe oli oikein mukava ja oli mukavasti turpa persauksessa kavioita putsatessa ja kainalossa harjattaessa <3 Tunnin alussa Rebe tuntui oikein reippaalta ja meni alkukäynnit aika "lujaa". Tuli ihan Lilli mieleen :D. No kun otettiin ohjat käteen poni suorastaan lösähti. Se veltostui ja meni jännittyneeksi. Siinä aikani ratsastaessani poni alkoi ryhdistyä ja koota itseään ja pian jo hölkötettiin komeassa peräänannossa. Tehtiin ympyräkahdeksikkoja ja suoristuksia ja keskiraveja. Täytyy sanoo et en ikinä ole mennyt yhdelläkään hevosella näin hienoa keskiravia <3 Menimme koko keskiravin kauniissa peräänannossa ja taka- ja etujalkojen työskentely oli kuulemma upeaa. Laukka olikin sitten täysin eri juttu :D En ikinä ole ollut niin oudossa laukassa kuin tällä hevosella;
sen takajalat tekivät niin isoa laukkaliikettä että tuntui kuin se olisi pukittanut jokaisella askeleella. Mutta Rebe on vasta 6-vuotias ja aika raaka, joten olen TODELLA tyytyväinen tuntiin <3 Sain Reben myös tosi hyvin eteen alas. Kyllä oli hikinen mutta tyytyväinen fiilis tunnin jälkeen :) Toivon että voisin alkaa valmentautua Rebekalla ja treenata laukkaa ja tähdätä kisakentille koulussa tulevaisuudessa :) No, huomista valkkua odotellessa <3<3<3
ps. Huomenna hammaslääkäriin juurihoitoon edellisen paikkakunnan hammaslääkeriden paikkausvirheen takia (Y)
pps. Ei kuvia koska ei vieläkään kuvaajaa :(

perjantai 24. elokuuta 2012


Elämässäni on viimeaikoina tapahtunut paljon muutoksia. Ensimmäinen muutos oli se että päätin lähteä opiskelemaan Alavuden lukioon, joka tarkoitti muuttoa, mikä myös oli iso muutos. Jouduin myös lopettamaan Uotilan ratsastukoulussa, sillä välimatka oli niin pitkä että matkustaminen joka viikonloppu kotiin olisi tullut hyvin kalliiksi. Aion kuitenkin tulevaisuudessakin käydä siellä aina silloin kun olen käymässä kotona.
Aloitin siis tiistaina 14.8.2012 Alavuden lukiossa. Lukio on lähtenyt käyntiin hyvin ja viellä ainakin olen perillä asioista :D Uusia kavereita minulla ei vielä paljoa ole, mutta toivottavast pääsee pian mukaan piireihin ;)

Aloitin alavuden ratsastuskoulussa tiistaina 14.8, jolloin koulukin alkoi ja menin ensimmäisellä tunnillani Filoulla. Filou on ihana musta risteytysponi-ruuna. Säkää ponilla on n. 147cm. Tunnilla teimme sulkutaivutuksia ympyrällä. Filou tuntui hyvältä alkuverkassa ja sain sen koottua aika hyvin avuilleni heti alku-tunnista. Pikkuhiljaa Filu alkoi rentoutua ja myödätä niskasta ja pian se jo porskutti eteenpäin kauniissa muodossa. Alkuravien jälkeen lähdimme työskentelemään laukassa. Aluksi Filoun laukka tuntui hassulta, miltein nelitahtiselta. Sitten Hiltsu ( opettajamme) neuvoi että Filulla pitää mennä aika "lujaa" että laukan saa pyörimään kolmitahtisena. Kun aluksi vähän kaasuttelin kevyessä istunnassa ja laukka alkoi pyörimään, istuin alas ja yritin koota laukkaa istunnalla ja pienillä puolipidätteillä ja melkein säikähdin kun yhtäkkiä ponin kaula katosi edestäni ja tuntui kuin poni olisi kasvanut viisi senttiä korkeutta, kunnes huomasin että poni kulkikin vain oikein päin ja käytti hyvin selkäänsä. Tuo kuvaus kuulosti todella.... hmmm... mielenkiintoiselta mutten osaa kuvailla sitä paremmin :D
kuitenkin tunti meni todella hyvin ja saimme todella hyviä sulku-pätkiä. Olin sekä Filuun että myös itseeni tyytyväinen.

Saman viikon torstaina minulla oli taas tunti ja menin Bella- nimisellä ponilla. Minusta siis tehtiin poniratsastaja :D Bella oli "hiukan" erilainen kuin Filou. Bella oli aluksi jännittynyt ja vastusti pientäkin tuntumaa suuhun. Yritin siis itse keskittyä herkkään tuntumaan ja myötäilin ponille aina kun se hiemankin laski päätä ja alkoi hakea muotoa. Ei mennyt kauaakaan kun poni jo ravasi nätisti oikeinpäin ympyröillä ja suoralla uralla. Välillä se yritti nostaa päätä ja notkistaa selkää, mutta kun pidin tuntuman ja ratsastin pohkeilla eteen, Bella hyväksyi taas tuntuman. Laukassa poni... no.. vähän kuumui ja laukka meni välillä paikalleen hyppimiseksi kun yritin siirtää raville. Teimme pohkeenväistöjä, joista nosto kulmassa ja siirtyminen seuraavan pitkän sivun loppuun. Bella alkoi välillä ennakoimaan ja jatkuvien nostojen innoittamana kuumui hyvin paljon. Kun ponin sai taas rauhoittumaan ja avuille, siitä tuli todella miellyttävä ratsastaa.

Seuraavan viikon tiistaina hypättiin. Menin Bellalla taas, ja totta puhuen aluksi minua hieman jännitti, kun poni oli edellisellä kerralla ollut niin kuuma ja hyppääminen useimmiten sai hevosia vielä innokkaammiksi ja kuumiksi. Alkuverkka meni suht rauhallisesti ja laukatkin Bella pysyi kontrollissa, vaikka välillä vähän lujaa mentiin. Kun ruvettiin hyppäämään poni tuntui innokkaalta, mutta pysyi kiltisti lapasessa. Aluksi sen hypyt tuntuivat hassuilta, minullakin kun oli ollut hyppytaukoa. Mutta kun poniin pääsi ns. "jyvälle" se tuntui mahtavalta hypätä. Radanpätkät menimme kuulemma tosi tasaista laukkaa ja hypyt näyttivät kuulemma hyviltä. Jopa käteni olivat hyvin hypyissä mukana. Bellasta tuli hypättäessä mieleen Santtu, yksi uotilan enkeliponeista. Se laukkasi hyvätempoista, matkaa taittavaa laukkaa ja imi esteelle vahvasti. Tykkäsin tosi paljon hypätä Bellalla ja lopuksi hyppäsimme yhden 70cm radan. Esteet olivat vielä " pieniä" toistaiseksi, kun se oli ryhmän ensimmäinen estetunti kesätauon jälkeen.

Saman viikon torstaina minusta taas tehtiin hevostyttö. Menin tallin yhdellä taitavimmalla hevosella Nipalla, jolla puuttuu toinen silmä. Se oli aluksi aika kammottavaa, mutta siihen tottui. Nipa osaa siis korkeatasoista koulua. Se osaa laukanvaihtoja joka toisella ja osaisi jokaisella, mutta ratsastaja ei kuulemma ole tarpeeksi nopea. Nipa osaa myös laukkapiruetin mutta sillä ei ole tarpeeksi lihaksia pitää itseään ryhdissä ja liikkua tehtävän vaatimana. kuitenkin siis tunnilla menimme "vastaväistöjä" eli normaali väistö, mutta asetus liikkeen suuntaan. Ne sujuivat tosi hyvin hyvällä hevosella. Nipalla kun kokoa on yli 170 cm, minusta tuntui ettei hevonen ottanut minua kirppua siellä ylhäällä ihan tosissaan. Nöyrästi kuitenkin teki vaaditut tehtävät. Laukka oli, niinkuin Hiltsu varoitti, oikea kulttuurikokemus. En ole Rallin ( Mr. President, uotilan yksi menehtyneistä hevosista) jälkeen ollut missään niin isossa laukassa, eikä rallin laukkakaan ollut niin isoa kuin tuolla suurella kirjavalla ruunalla. En oikein osannut istua Nipan laukassa, mutta pakko on sanoa että Nipan ravissa istuntani oli parhaimmillaan. En ikinä ennen ollut osannut istua suuren hevosen ravissa hyvin. Nyt kyljet pysyivät samanpitusina ryhti suorana ja lapaluut lähekkäin, rinta "ylhäällä"
Tunti taisi sujua aika hyvin, kun Hiltsu tunnin jälkeen, hoidettuani Nipan, pyysi minua valmennuksiin. Siis MINUA. Se oli ihan käsittämätöntä! Joka toinen keskiviikko tulee ulkopuiolinen estevalmentaja (<3) ja joka toinen keskiviikko taas ulkopuolinen kouluvalmentaja. Minun piti kuitenki ensin puhua äitin kanssa siitä, kun toinen tuntini pitäisi ottaa pois, kun valkku olisi vähän kalliimpi. Kuitenkin äitin kanssa sovin asiat jo samana iltana ja ensiviikon tiistaina sovimme asiat että voi olla, että jo ensiviikolla pääsen valmentautumaan. Olen niiiiin innoissani! :)
Olen käymässä tänä viikonloppuna kotona ja lauantaina ehkä ratsastamaan uotilaan, jos tilaa mutta joka tapauksessa olen uotilaan menossa :)
Tuli nyt vähän "tylsä" blogipäivitys, muttakun kuvia ei ole kun en tunne täältä ketään, joka voisi tulla kuvaamaan tuntiani, mutta toivottavasti pian kavereita löytyy :)