Eli tänäään olin ratsastamassa vikaa kertaa tuossa tiistain ryhmässä koska aloitan huomenna (29.8) valmennuksen :). Tänään menin siis Rebekalla. Aluksi olin hieman ennakkoluuloinen kun olin nähnyt erään tytön menevän sillä eikä se näyttänyt oikein hevoselta josta minä pidän. No, hoitaessa Rebe oli oikein mukava ja oli mukavasti turpa persauksessa kavioita putsatessa ja kainalossa harjattaessa <3 Tunnin alussa Rebe tuntui oikein reippaalta ja meni alkukäynnit aika "lujaa". Tuli ihan Lilli mieleen :D. No kun otettiin ohjat käteen poni suorastaan lösähti. Se veltostui ja meni jännittyneeksi. Siinä aikani ratsastaessani poni alkoi ryhdistyä ja koota itseään ja pian jo hölkötettiin komeassa peräänannossa. Tehtiin ympyräkahdeksikkoja ja suoristuksia ja keskiraveja. Täytyy sanoo et en ikinä ole mennyt yhdelläkään hevosella näin hienoa keskiravia <3 Menimme koko keskiravin kauniissa peräänannossa ja taka- ja etujalkojen työskentely oli kuulemma upeaa. Laukka olikin sitten täysin eri juttu :D En ikinä ole ollut niin oudossa laukassa kuin tällä hevosella;
sen takajalat tekivät niin isoa laukkaliikettä että tuntui kuin se olisi pukittanut jokaisella askeleella. Mutta Rebe on vasta 6-vuotias ja aika raaka, joten olen TODELLA tyytyväinen tuntiin <3 Sain Reben myös tosi hyvin eteen alas. Kyllä oli hikinen mutta tyytyväinen fiilis tunnin jälkeen :) Toivon että voisin alkaa valmentautua Rebekalla ja treenata laukkaa ja tähdätä kisakentille koulussa tulevaisuudessa :) No, huomista valkkua odotellessa <3<3<3
ps. Huomenna hammaslääkäriin juurihoitoon edellisen paikkakunnan hammaslääkeriden paikkausvirheen takia (Y)
pps. Ei kuvia koska ei vieläkään kuvaajaa :(

Elämässäni on viimeaikoina tapahtunut paljon muutoksia. Ensimmäinen muutos oli se että päätin lähteä opiskelemaan Alavuden lukioon, joka tarkoitti muuttoa, mikä myös oli iso muutos. Jouduin myös lopettamaan Uotilan ratsastukoulussa, sillä välimatka oli niin pitkä että matkustaminen joka viikonloppu kotiin olisi tullut hyvin kalliiksi. Aion kuitenkin tulevaisuudessakin käydä siellä aina silloin kun olen käymässä kotona.
Aloitin siis tiistaina 14.8.2012 Alavuden lukiossa. Lukio on lähtenyt käyntiin hyvin ja viellä ainakin olen perillä asioista :D Uusia kavereita minulla ei vielä paljoa ole, mutta toivottavast pääsee pian mukaan piireihin ;)

Aloitin alavuden ratsastuskoulussa tiistaina 14.8, jolloin koulukin alkoi ja menin ensimmäisellä tunnillani Filoulla. Filou on ihana musta risteytysponi-ruuna. Säkää ponilla on n. 147cm. Tunnilla teimme sulkutaivutuksia ympyrällä. Filou tuntui hyvältä alkuverkassa ja sain sen koottua aika hyvin avuilleni heti alku-tunnista. Pikkuhiljaa Filu alkoi rentoutua ja myödätä niskasta ja pian se jo porskutti eteenpäin kauniissa muodossa. Alkuravien jälkeen lähdimme työskentelemään laukassa. Aluksi Filoun laukka tuntui hassulta, miltein nelitahtiselta. Sitten Hiltsu ( opettajamme) neuvoi että Filulla pitää mennä aika "lujaa" että laukan saa pyörimään kolmitahtisena. Kun aluksi vähän kaasuttelin kevyessä istunnassa ja laukka alkoi pyörimään, istuin alas ja yritin koota laukkaa istunnalla ja pienillä puolipidätteillä ja melkein säikähdin kun yhtäkkiä ponin kaula katosi edestäni ja tuntui kuin poni olisi kasvanut viisi senttiä korkeutta, kunnes huomasin että poni kulkikin vain oikein päin ja käytti hyvin selkäänsä. Tuo kuvaus kuulosti todella.... hmmm... mielenkiintoiselta mutten osaa kuvailla sitä paremmin :D
kuitenkin tunti meni todella hyvin ja saimme todella hyviä sulku-pätkiä. Olin sekä Filuun että myös itseeni tyytyväinen.

Saman viikon torstaina minulla oli taas tunti ja menin Bella- nimisellä ponilla. Minusta siis tehtiin poniratsastaja :D Bella oli "hiukan" erilainen kuin Filou. Bella oli aluksi jännittynyt ja vastusti pientäkin tuntumaa suuhun. Yritin siis itse keskittyä herkkään tuntumaan ja myötäilin ponille aina kun se hiemankin laski päätä ja alkoi hakea muotoa. Ei mennyt kauaakaan kun poni jo ravasi nätisti oikeinpäin ympyröillä ja suoralla uralla. Välillä se yritti nostaa päätä ja notkistaa selkää, mutta kun pidin tuntuman ja ratsastin pohkeilla eteen, Bella hyväksyi taas tuntuman. Laukassa poni... no.. vähän kuumui ja laukka meni välillä paikalleen hyppimiseksi kun yritin siirtää raville. Teimme pohkeenväistöjä, joista nosto kulmassa ja siirtyminen seuraavan pitkän sivun loppuun. Bella alkoi välillä ennakoimaan ja jatkuvien nostojen innoittamana kuumui hyvin paljon. Kun ponin sai taas rauhoittumaan ja avuille, siitä tuli todella miellyttävä ratsastaa.

Seuraavan viikon tiistaina hypättiin. Menin Bellalla taas, ja totta puhuen aluksi minua hieman jännitti, kun poni oli edellisellä kerralla ollut niin kuuma ja hyppääminen useimmiten sai hevosia vielä innokkaammiksi ja kuumiksi. Alkuverkka meni suht rauhallisesti ja laukatkin Bella pysyi kontrollissa, vaikka välillä vähän lujaa mentiin. Kun ruvettiin hyppäämään poni tuntui innokkaalta, mutta pysyi kiltisti lapasessa. Aluksi sen hypyt tuntuivat hassuilta, minullakin kun oli ollut hyppytaukoa. Mutta kun poniin pääsi ns. "jyvälle" se tuntui mahtavalta hypätä. Radanpätkät menimme kuulemma tosi tasaista laukkaa ja hypyt näyttivät kuulemma hyviltä. Jopa käteni olivat hyvin hypyissä mukana. Bellasta tuli hypättäessä mieleen Santtu, yksi uotilan enkeliponeista. Se laukkasi hyvätempoista, matkaa taittavaa laukkaa ja imi esteelle vahvasti. Tykkäsin tosi paljon hypätä Bellalla ja lopuksi hyppäsimme yhden 70cm radan. Esteet olivat vielä " pieniä" toistaiseksi, kun se oli ryhmän ensimmäinen estetunti kesätauon jälkeen.

Saman viikon torstaina minusta taas tehtiin hevostyttö. Menin tallin yhdellä taitavimmalla hevosella Nipalla, jolla puuttuu toinen silmä. Se oli aluksi aika kammottavaa, mutta siihen tottui. Nipa osaa siis korkeatasoista koulua. Se osaa laukanvaihtoja joka toisella ja osaisi jokaisella, mutta ratsastaja ei kuulemma ole tarpeeksi nopea. Nipa osaa myös laukkapiruetin mutta sillä ei ole tarpeeksi lihaksia pitää itseään ryhdissä ja liikkua tehtävän vaatimana. kuitenkin siis tunnilla menimme "vastaväistöjä" eli normaali väistö, mutta asetus liikkeen suuntaan. Ne sujuivat tosi hyvin hyvällä hevosella. Nipalla kun kokoa on yli 170 cm, minusta tuntui ettei hevonen ottanut minua kirppua siellä ylhäällä ihan tosissaan. Nöyrästi kuitenkin teki vaaditut tehtävät. Laukka oli, niinkuin Hiltsu varoitti, oikea kulttuurikokemus. En ole Rallin ( Mr. President, uotilan yksi menehtyneistä hevosista) jälkeen ollut missään niin isossa laukassa, eikä rallin laukkakaan ollut niin isoa kuin tuolla suurella kirjavalla ruunalla. En oikein osannut istua Nipan laukassa, mutta pakko on sanoa että Nipan ravissa istuntani oli parhaimmillaan. En ikinä ennen ollut osannut istua suuren hevosen ravissa hyvin. Nyt kyljet pysyivät samanpitusina ryhti suorana ja lapaluut lähekkäin, rinta "ylhäällä"
Tunti taisi sujua aika hyvin, kun Hiltsu tunnin jälkeen, hoidettuani Nipan, pyysi minua valmennuksiin. Siis MINUA. Se oli ihan käsittämätöntä! Joka toinen keskiviikko tulee ulkopuiolinen estevalmentaja (<3) ja joka toinen keskiviikko taas ulkopuolinen kouluvalmentaja. Minun piti kuitenki ensin puhua äitin kanssa siitä, kun toinen tuntini pitäisi ottaa pois, kun valkku olisi vähän kalliimpi. Kuitenkin äitin kanssa sovin asiat jo samana iltana ja ensiviikon tiistaina sovimme asiat että voi olla, että jo ensiviikolla pääsen valmentautumaan. Olen niiiiin innoissani! :)
Olen käymässä tänä viikonloppuna kotona ja lauantaina ehkä ratsastamaan uotilaan, jos tilaa mutta joka tapauksessa olen uotilaan menossa :)
Tuli nyt vähän "tylsä" blogipäivitys, muttakun kuvia ei ole kun en tunne täältä ketään, joka voisi tulla kuvaamaan tuntiani, mutta toivottavasti pian kavereita löytyy :)

Eli kerron nyt kahden minulle tärkeimmän hevosen ja minun taipaleen, joka päättyi taivaslaitumien porteille.
Kerron ensin Indystä, ensimmäisestä hoitohevosestani. Indy oli suklaanruskea welsh cob jolla oli maailman kaikkeuden kauneimmat silmät. Ne olivat pari astetta vaaleammat kuin muu hevonen ja se oli maailman kiltein hevonen! Yksikään hevonen ei ollut yhtä luotettava ja kiltti kuin Indy. Indyn luonnetta ei voinut kuvailla sanoilla, se täytyi kokea! Indy ei ikinä tehnyt mitään pahaa. Ainakaan tahallaan. Mitä nyt pelästynyt maneesin katolta tippuvia lumia ja ratsastaja tippui, mutta se on yleistä. Muuten ruuna oli rauhallisempi kuin itse rauhallisuus. 27.9.2011 Tiistaina heräsin tekstiviestiin joka pysäytti koko maailmani! samalla tunnilla ratsastava Nina lähetti näin: " Anna, uotilassa palaa ja 12 heppaa on kuollut :´( " samalla sekunnilla tiesin sen. vaikka toivoin ettei Indy olisi yksi niistä, silti sisimmässäni tunsin että Indy oli lähtenyt paikkaan johon se kuului. Maailma oli liian raaka ja paha paikka niin kiltille ja rehdille hevoselle, sekä sen 11 muulle ystäville.
Eli uotilan ratsastuskoulun 1 ja 2 talli paloi ja kaikki tallissa olleet 12 hevosta kuolivat häkämyrkytykseen. Eli hevoset eivät onneksi nähneet liekkejä tai ehtineet pelätä ja vaikka liekkejä ei olisi ollut niin paljoa että olisi päässyt sisään, siellä ei ollut enää mitään pelastettavaa. Mona ja Nora pitivät kauniin muistotilaisuuden ja järjestivät tarpeeseen tullutta kriisiapua. En ikinä unohda noita 12 hienointa hevosta jotka olen tuntenut, varsinkaan Indyä, ensimmäistä hoitohevostani ja parhainta ystävääni <3

Palloon tutustuin kesän 2011 leirillä, ja hevonen olikin melkein minun omani, kunnes asiat mutkistuivat. Pallo oli kuulemma aina ollut niin ilkeä että melkein kaikki pelkäsivät sitä. Mutta jotenkin me löysimme yhteisen sävelen ja meistä tuli ystäviä. osto oli pieniä yksityiskohtia vaille sovittu. Pallo oli siis melkein minun, kunnes asiat muuttuivat pahasti. Leirin jälkeen kun kävin katsomassa palloa talvella, se oli jo vähän muuttunut. Sen silmissä ei ollut sitä samaa iloista pilkettä, vaan ilme oli hapan ja nyrpeä. Se luimi välillä, mutta oli silti melkein sama Pallo. kuitenkin välillä se oli taas oma ihana itsensä. ei mennyt puoltakaan vuotta kun menin uudelleen tettiin harvialaan. Tällä kertaa huomasin muutoksen. Pallosta oli tullut ilkeämpi kuin se ikinä oli ja järkytyin kun näin sen ensimmäisen kerran puoleen vuoteen. Sydämeni miltein pysähtyi ja sen peitti hyytävä väristys. Pallon silmissä ei ollu enää tippaakaan iloa, inhimillysyyttä, ystävällisyyttä eikä elämänhalua. Silmiin oli vaihtunu viha, tuska ja elämänhaluttomuus. En kyennyt kuin katselemaan sydän karrella rakkaani elämäntahdon hiipumista. Aluksi halusin kovasti yrittää, halusin saada palloon taas elämänhalua ja ystävällisyyttä. Mutta asiat eivät sujuneet niinkuin strömssössä. Pallo puri minua sormeen, niin että siihen tuli haava. Pallon onnistui melkein potkaista minua. Sen jälkeen en voinut kuin itkeä. Itkin monet illat, sillä tuntui pahalta katsoa vierestä, kun rakasta sattui, eikä pystynyt tekemään mitään hänen hyväkseen.  Sydän haavoilla, edellisestä tragediasta vielä verta vuotavana katsoin kuinka ennen niin kauniissa silmissä vaihtelivat tuska ja raivo. Se saattoi riiputtaa päätään pitkiä aikoja ja näytti kuin sitä olisi sattunut todella paljon, ja sitten yhtäkkiä se hyökkäsi karsinan ovea päin ja naksautteli hampaita kaltereiden toiselta puolelta, vain senttejen päässä kyyneleisistä poskistani. Syvällä sisimmässäni tiesin etteivät asiat olleet kunnossa, ja että jokin oli selvästi pahasti vialla, mutta eläinlääkärien vakuuttelut että se johtuu vain tamman munasarja-tulehduksesta ja kyllä lääkkeet auttavat... mutta kun eivät auttaneet. Vaivuin epätoivoon ja tuntui kuin olisin menettänyt parhaimman ystäväni, joka oli tukipilari, edellisten rakkaiden poinien menettämisen johdosta. Ainoa asia joka kannatteli haurasta elämääni. Lopulta tein päätökseni. Päätin säästää talven yli rahaa, ostaa pallon itse, kun äiti ei sairasta hevosta suostunut ostamaan ja viedä se jonnekkin erikoisklinikalle kokokuvattavaksi ja tutkittaaavaksi. Päätin ettei meidän satu ollut vielä päättynyt. Päätin yrittää vielä kerran En kertonut tästä kenellekkään, edes hyville ystävilleni. Päätin pitää tämän salassa ja uskotella että olin unohtanut Pallon sen käytöksen takia. Olin saanut kerättyä suht paljon rahaa, riittävästi ostaakseni Pallon, sillä siinä kunnossa siitä ei voinut pyytää paljoa. Olin toiveikas ja ajattelin pistäytyä vuodenvaihteessa katsomaan Pallon vointia ja olin todella innoissani. Uskoin että suunnitelmani toimisi.
Siksi koko maailmani romahti joulukuussa. Olin edellisenä kuuna ostanut punaisen riimun, joka sopisi varmasti pallolle ja ajattelin mennä sovittamaan sitä joulukuun lopulla. 9.12.2011 romutti minut. Sain puhelun johon en olisi ikinä halunnut vastata. Pallo oli lopetettu. Pallo oli siirtynyt kultaisisten porttien läpi ikivihreille laitumille. Aluksi en meinannut sisäistää koko asiaa, sitten tuli viha itseäni kohtaan, kun olin ollut niin toiveikas.  sitten tulivat kyyneleet. Eivätkä ne vieläkään ole loppuneet. Eivätkä varmasti lopukkaan pitkään aikaan.  vasta vähän ajan päästä pystyin ajattelemaan asiaa jonka alitajuisesti kokoajan tiesin: Pallolla oli aivokasvain. Olin vihainen itselleni sillä olisihan minun nyt pitänyt tajuta että jotain tälläistä oli, sitten viha siitä miksi viivyttelin niin kauan, miksen ostanut sitä aiemmin ja vienyt kuvauksiin, ehkä se olisi silloin ollut vielä lievä ja Pallo olisi selvinnyt pelkällä leikkauksella. Menin tosi huonoon kuntoon tapahtuneen jälkeen. Edelliset kauheudet vielä painoivat sydäntä ja sitten vielä tämä. Masennuin ja mietin joskus itsetuhoisia asioita, sairaalla tavalla toivoin kuolevani, päästäkseni Pallon ja Indyn luo. Mutta onneksi ystäväni pitivät minut hengissä ja olen nyt paljon paremmassa kunnossa, vaikka kaipaankin näitä kahta tärkeintä hevosta taas rinnalleni. En ikinä tule unohtamaan tätä parivaljakkoa, jotka muuttivat elämäni <3
" Minulla on eräs tuolla ylhäällä pilvien päällä, kirkkaimpana tähtenä tuikkimassa, hän elää enää vain sydämessäni ja miljoonat kyyneleet poskiani pitkin ovat vierineet, koska ikävä on niin särkevä, yhä edelleen" <3

Nukkukaa rauhassa sydämeni aarteeni, ylös teille omistan mä jokaisen aatteni <3 

Ulko asu menee kohta remonttiin :)