torstai 31. lokakuuta 2013

Viikkokatsausta

Hei!
Täältä sängynpohjalta pikaisesti kirjoittelen teille. Olen aivan poikki ja väsynyt mutta samalla iloinen, pitkästä aikaa!
Olin keskiviikon ja torstain tallilla töissä, kun ei koeviikon takia ollut näinä kyseisinä päivinä koulua. Aamulla yhdeksältä tallihommia ja kahdeltatoista ruoka, jonka jälkeen taas jotain pikkutouhuilua. Menin nostelemaan ruoan jälkeen Hiltsulle puomeja, kun hän hyppäsi hevosellaan ja olen kyllä huomannut, että oma silmä kehittynyt tosi paljon siinä, kun katselee taitavia ratsastajia, ja se on ihanaa, kun Hiltsu vielä selitti loppuun, miksi teki mitkäkin. Opin tosi paljon uutta ja vanhaan lisätietoa.
Meillä olisi ollut koulutunti, mutta koska nyt sunnuntaina on ne estekisat, päätettiin hypätä. Meitä oli vain neljä valmennuksessa, ja niinkin "paljon" sen takia kun talliharjoittelussa oleva Hanna tuli meidän valkkuun :)
Bella oli jo alkuraveissa tosi hyvän kuulolla ja kevyenä. Vähän se alkuun oli hidas, mutta kerran tirvaisin kannuksilla niin lähti kyllä kuin tykin suusta. Annoin sen mennä hetken uraa pitkin kunnolla eteen, ja ai että se tykkäsi niin paljon että samalla kun pinkoi minkä karvaisista koivistaan pääsi, köyri se sellaisia spöpöjä pikkupomppuja, niin innoissaan se oli.
Kerran tuli sarjan jälkimmäiselle okserille kielto, mutta laukka vähän hiipui kun tultiin a-osalla juureen ja askeleet ei enää sopineet ja itse olin vähän enemmän vasemmassa ohjassa kiinni, joten se livahti vasemmalle. Tultiin uudestaan ja ei mitään ongelmaa. Poni oli aivan super ja itsekkin pääsin hyppyihin hyvin mukautumaan ja pylly pysyi ylhäällä esteen jälkeen, mitä olenkin koittanut treenata paljon. Myös myötäykset olivat parempia kuin aikaisemmin. Esteet nousivat siihen 80-85cm eikä mitään ongelmaa ollut. Oli sellainen tunne että voisi vielä korottaa.



Torstaina sama juttu aamulla, aamutalli ysistä eteenpäin ja Hiltsu oli tilannut meille pizzaa. Siinä 12 aikaan sitten syötiin ja höpötettiin kaikkea ja oli kyllä niiiiiin hauskaa. Ruoan jälkeen otettiin tallimestarin kanssa Teukka ja Gia "beauty-käsittelyyn". Jenni näytti mulle miten nypitään, ja siitä sitten päästelin Teukan tukan ojennukseen. Siitä tuli ihan hieno ekaksi kerraksi ja laitettiin siihen vielä taivutusletit, kun harja meinasi vähän pullahtaa keskeltä.
Kun Teukka oli nypitty, vaihdoin kamat ja menin laittamaan Bellaa valmennusta varten kuntoon. Tänään mentiin Sannan kanssa kahdestaan esteitä ja Hiltsu piti valmennuksen. Tehtiin aika paljon kaarevilla teillä tehtäviä ja Bella toimi tosi hienosti koko tunnin ajan...taino loppuverryttelyssä huomattiin että ei se kello ole kuin puoli, mutta oltiin hypätty kyllä tosi paljon, kun tultiin niin sujuvasti ja molemmat ponit oli niin supereita, että oli hyvä jättää siihen. Empä oikein muuta tästä valmennuksesta osaa sanoa, mutta hyvä valmennus oli ja Bella toimi juuri niinkuin halusinkin ja paikat tuli nappiin. Luiottavaisin (luottavaisin ja luottavaisin) mielin sunnuntaina kisaamaan 60cm ja 70cm.

Koska kisat tulossa, oli pakko laittaa tämä XD taidonnäyte Rahun kanssa 2011-2012. EN tippunut :D 


Huomenna onkin mulla vähän erilainen päivä. Kerron siitä sitten huomenillalla, sillä nyt rupean lukemaan huomisiin ruotsin kokeisiin.
~Anna

lauantai 26. lokakuuta 2013

Ajatuksia + hubertusjuhla ja huominen kettujahti



Aika hiljaa eteenpäin soljuu
maisemat aikojen virroilla vaihtuu
sydän uutta toivoa löytää
silti muistot yhä mielen täyttää
kuva haalenee aikojen saatteissa
rakkain silti mukana aina on muistoissa  

2 vuotta ja 1kk

Viimeaikoina oon (taas) ajatellut liikaa. Joskus se ei ole hyväksi, sillä olen tajunnut kuinka hajalla olen ollut jo pitkään. Ehkä se ei suoraan johdu 2011 tapahtumista, mutta niistä se sai alkunsa. Ei ole päivääkään jolloin en miettisi ja ikävöisi kahta rakkainta,joista aika jätti aivan liian aikaisin. Tuska on jotain sanoinkuvamaatonta ja kun iltaisin ikävä iskee, se tekee sen hyökyaallon lailla ja murskaa alleen kaiken muun. Vaikka taphtuneesta on jo kaksi vuotta, ei tuska ole lähtenyt minnekkään, kuten aluksi luulin sen helpottavan. Huomasin että se vain piilottelee jossain lukkojen takana ja heti kun en jaksa pitää sitä lukkoa kiinni, se murtautuu sisään...
Miten on mahdollista, että vieläkin se sattuu niin paljon? 
Entä kaikki muu tähän? Tuntuu kuin ei olisi enää ketään, sillä ystävät jättäneet yksin... kukaan ei purista totuutta ulos, kun sanon et kaikki on hyvin... Enkä tällä mitään sääliä kerjää tai vaadi ketään nyt tulemaan tivamaan mikä minulla on ja lohduttelemaan, sillä se ei ole tarkoitukseni. Tarkoitukseni tässä on sanoa, että minun ympärillä on tainnut olla vääriä ihmisiä... ei, vaan ihmisiä jotka ovat muuttuneet minulle vääriksi. Vieraiksi. 
Roska joka voidaan vain lakaista syrjään, se jota kysytään vasta kun muut ovat jossain muualla. Miksei minulla ole ketään, jolle olen oikeasti tärkeä ja kaivattu. Ehkä mut on vaan tarkoitettu tälläiseksi ylimääräiseksi. Varakappaleeksi. Ei kukaan näe totuutta, vaikka hiukan avautuisinkin heille huolistani, sillä se on vain murto-osa oikeasta taakasta jota kannan. Taakka jonka piilotan ja kannan aivan yksinään. Miettinyt vain että mikä minussa on vikana, kun taakka vain kasvaa ja kasvaa, eikä ole ketään kenen kanssa sitä jakaa. 
Ajatukset menee vain solmuun enkä saa kaikkia ajatuksia tekstille, sillä ajatuksia on todella vaikea pukea sanoiksi. 
Se niistä ajatuksista, olin tänään tekemässä aamutallia eli ihan perus talliduunia ja pääsin kotiin siinä neljän kieppeillä ja kävin suihkussa, laitoin meikit ja hiukset ja vaatteet. Lähdin siitä sitten hubertusjuhlaan ja siellä oli ruokaa, palkitsemisia ja aikaa jutella. Minulla ainakin oli hauskaa. Siellä myös esiteltiin meidät, eli vuoden 2013 lucia ehdokkaat. Eli minut oli pyydetty yhdeksi lucia ehdokkaaksi ja myyn sitten alavuden alueella arpoja joista voi voittaa arvonnassa huikeita palkintoja ja samalla äänestetään omaa suosikkia meistä ehdokkaista :) Arpa maksaa 2 e, ei muuta kuin osallistumaan ja äänestämään tallin luciaa :) 


Arvoimme myös huomiseen kettujahtiin hevoset ja pikkuinen Selma-tyttö onnettarena arpoi mulle Ilaron. Mulle tuttu hevonen, joten ei mukavin mielin lähden huomenna ketunpyyntiin :) Lisää siitä sitten huomenissa :) 

~Anna

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Pitkästä aikaa satulassa

Yli viikko on liian pitkä aika! Oli ihanaa kyllä viettää lomalla vähän tallittomiakin päiviä ja rentoutua, mutta kyllä sit rupesi jo kaipailemaan tallille.
Tänään olin siis pitkästä aikaa (varmaan kuukauden tauon jälkeen) Kati Mallatin valmennuksessa Bellalla.
B oli kyllä niin huippu ja tuli alkuverryttelyssä aika kivasti rennoksi ja pyöreäksi. Vähän se vänkäsi vasempaan taivutukseen ja ei millään olisi tahtonut taipua rungostaan.
No, alkuverryttelyn jälkeen lähdettiin tulemaan ravissa pääty-ympyrällä puomi-pysty-puomi kaarevalla linjalla. Bella oli aluksi vähän hidas, mutta kun kuski tajusi korjata eteen, alkoi sitä vauhtia sitten löytymään.
Vähän kaarevilla reiteillä oikeaan kierrokseen meinasi esteen jälkeen lähteä ulkolavasta karkuun mutta vasemmassa suunnassa poni oli super!
Lähdettiin tulemaan rataa joka näkyy videolla ja vikalla kierroksella (video) esteet olivat n. 70-80cm.
Bella tuli tosi kivasti esteille, tuossa ekalla kerralla okserilla punki taas lavasta vasemmalle, mutta muuten tuli just nappipaikkoihin, tuli keskiympyrällä hyvin istunnalla takaisin kun vähän innostui ja Bella oli niin miellyttävä ratsastaa. Tosi hyvät fiilikset jäi tunnista.


onneks laatu on näin hyvä :)

mamman supermussukka <3 

80cm okseri, rakettiponi!


Tiistaina kun kävin tallilla taluttamassa kehitysvammaisten talutustunnilla, vein samalla Bellalle syyslomareissun tuliaisiksi sille Himalaja mineraalikiven. Aluksi näytti siltä että Roosa tykkäsi siitä enemmän, mutta kyllä Bellakin on sitä vähän maistellut :)


 Ponin harjakin on syysloman aikana nypitty ja on paljon parempi nyt :) nyt saadaankin estekisoihin nutturat.
Ai mitkä estekisat? No, minä ilmottauduin Bellalla 3.11 järjestettäviin seuraestekilpailuihin luokkiin 60cm ja 70cm. Eli aika piakkoin, jo ensi viikolla ja me aletaan nyt B:n kanssa treenaamaan niihin :) 

Kaunis B estereenin jälkeen peiteltynä <3 
Tässä vielä kaksi kuvaa niistä koulukisoista, mitä en ole tainnut julkaista tänne. Kaikki postauksen kuvat ovat joko puhelimella otettuja tai videosta napattuja, joten pahoittelen huonoa laatua :( 


sieltä tuli pari OIKEESTI hyvää pätkää :)

~Anna

perjantai 18. lokakuuta 2013

lifestyle ~ Syyslomareissu Tampereelle

Heiiii :) Teitä lukijoita on tullutkin lisää, mahtavaa :) Nyt vaan ehdotuksia postauksiin, risuja ja ruusuja!
Nyt, ajattelin että koska on loma, tekin saisitte sen kunniaksi pitkästä aikaa lifestyle-postausta ja hevosvapaata tekstiä. Huijasin, Bella on paras! Eivaaan kun nyt ihan tosi, Tampereen reissusta;

Jouduin (raasu) heräämään jo puoli yhdeksältä. Kävin suihkussa ja laitoin hiukset pakkasin loppuun ja lähdettiin meidän ystäväperheen kanssa ajamaan vähän yli 10 kohti Tamperetta.





Matkalla alkoi satamaan lunta....Siiiiis hyi! Ja sade alkoi sakeutua kokoajan.
Oltiin hotellin parkkipaikalla vähän yli 12 ja pidettiin vielä laukut autossa, sillä huoneisiin päästiin vasta 2 jälkeen. Mentiin tässä välissä vohvelibaariin. Se oli tosi ihana pikkuliike, jossa oli suolaisia ja makeita vohveleita esim. vuohenjuustovohvelia tai vastaavasti makeaa jäätelöllä vohvelia.
Minä otin jäätelövohvelin toffeekastikkeella ja minttukaakaon. Molemmat oli superihania! Suosittelen varsinkin tuota minttukaakaota, nam!





Tämän jälkeen lähdettiin käymään hotellilla viemässä laukut huoneisiin ja meillä oli tosi kiva pikkuhuone hotelli Cumuluksessa junaradan vieressä. Siitä oli tosi hyvät etäisyydet kaikkialle, missä käytiin.





Kun oltiin hetki hengähdetty hotellilla, lähdettiin H&M:n kautta megazoneen eli se on sellainen lasersota hommeli ja oli ihan superhauskaa :D sieltä ei valitettavasti ole kuvia, mutta H&M:ltä tarttui aivan ihana toppatakki. Kiukutti vain, kun päästiin megazone-paikalle kun mun kengät oli lumisateen takia aivan litimärät ja jäässä. Käveltiin tosi pitkään ja kengissä oli vielä joku hiertävä kohouma pohjassa, josta tuli tietysti rakko.
Varpaat jäässä lähdettiin sitten taas hotellille ja nyt oltiin vähän pidempään ja ehdin huilata hetken telkkaria katsoen ja laitoin rakkolaastarin ja korjasin meikkiä (lumisade sotki ripsivärit pitkin naamaa).

 namnam varvas :3 


Käytiin hotellia vastapäätä olevassa ratsukellarissa ennen kun lähdettiin syömään ja siellä oli aivan ihana KL:n huppari, mistä äitikin tykkäsi ja äiti tykkäsi myös niistä samshieldin kypäristä :O Mutta ei niitä valitettavasti (arvattavasti) mukaan tarttunut, mutta ostin itse silikonikumilenkkejä Bellaa varten, sillä nyt alkaa sellane kisarumba (huom. mun näkökulmasta rumba), ja superihana pikeurin otsapannan... voiko sitä sanoa otsapannaksi? siiis omaan päähän sellainen paksu panta joka peitää korvat :D



Koska varpaat oli iha lits ja kengät sano et läts niin lähdettiin edeltä äitin kanssa käymään kenkäkaupassa ja kenkäkauppa reposta löytyi tosi ihanat saappaat. Suosittelen paikkaa niille, jotka pääsee Tampereelle. Tosi hyvä asiakaspalvelu ja hyvä kenkävalikoima julmetuista piikkikoroista mukavan neutraaleihin perusnilkkureihin.
Lähdettiin sitten partiokaupan, jossa käytiin varvaslämmittimiä katselemassa, kautta ravintola Bella Romaan, italialaiseen ravintolaan. Tilasin oman pitsan johon tuli tonnikalaa, mozzarellaa, ananasta ja pestoa ja oli tosi hyvää ja pohja aivan ihanan pehmeä ja paksu.



kuva ei tee pizzalle oikeutta, sillä näyttää tässä lehmän kakalle, mutta oli tosi hyvännäköinen ja makuinen!

Tämän jälkeen lähdettiin hotellille ja käveltiin yhden sillan yli, johon oli kiinnitetty lukkoja rakkaudenmerkiksi. 

Sitten hotellille päästyä lysähdin sänkyyn katsomaan "kaksi julkkista, yhdet häät" jossa oli hääsuunnitelijana Niko Saarinen, nevahöööd :3 Siinä äitin kanssa mässäiltiin ja katsottiin telkkarii ja sit nukkumaan. 

Aamulla herättiin puoli yhdeksältä ja aamusuihkuun, vaatteet päälle ja hiukset harakanpesänä ja naama unisena syömään aamupalaa. Kun oli saanut murua rinnan alle ja kahvia naamariin, lähdin valmistautumaan ja laittamaan hiukset. 
Kun olimme valmiita, lähdimme shoppailemaan. Pikkupojat heitimme katsomaan leffateatteriin Smurffit 2 ja me painuttiin vaateliikkeiden syövereihin. Käveltiin varmaan maratoonin verran ja mukaan tarttui ihania villapaitoja ja kävin maistamassa jäätelökahvia ja ai että oli hyvää! 

 Päivän asu:
Takki: H&M 39,95e
Panta: Pikeur 19,95e
Saappaat: kenkäkauppa repo 85e
Laukku: burberry, saatu
Huivi: burberry, saatu





Kun oli shoppailut shoppailtu lähdettiin syömään American Dinneriin. Matkalla räpsin vähän kuvia ja ruoan jälkeen lähdettiin ajamaan kotia kohti. Kotona oltiiin aivan puhki ja väsyttäää, mutta enhän mä vielä nukkumaan mene, vaan tästä lähden Netelle kattomaan fast & furious 6 :) 










 käytiin katsomassa mun lapsuudenkotia :) 
 shoppailun tuloksia :D 
 H&M 39,95e
 Ginatricot vyö 9,95e
 silikonikuminauhoja, Ratsukellari 2,70e
 ginatricot: neule n.15e
 Ratsukellari: pikeur panta 19,95e
kenkäkauppa repo: nahkasaappaat 85e
~Anna