sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus

Aivan ihana sää oli ainakin meilläpäin! Vietettiin ihana juhannus perheen ja ystävien kanssa.
Aamusta en oikein tehnyt muuta kuin laiskottelin ja otin aurinkoa trampalla. Meillä on sellainen iso puhallettava uima-allas (jonne en ole vielä ehtinyt uimaan) ja putsailtiin sitä sitten äitin kanssa. Valitettavasti siellä ei voi vielä uida, sillä äiti unohti viikoksi "klooripommin" altaaseen XD 
No, Päivi, meidän kissojen kasvattaja tuli tuomaan meidän nuorinta kissaa takaisin kotiin, sillä se on ollut Päivillä hoidossa moonta viikkoa. Siinä sitten odoteltiin että iskä saa ruoan tehtyä ja sitten syötiin.
Iskä oli paistanut kokonaisen lohen jossa oli sisällä jotain sitrushedelmiä, oli perunaa, tomaatti-sipuli sekoitusta, salaattia ja kaikkea muuuta ihanaa, mitä iskä kokkailee. Jälkkäriksi oli sitten banaani-mansikkarahkaa. Olin räjähtämispisteessä kahvien jälkeen.
Kahdeksan aikaan lähdin sitten kaverille bileisiin.Oli kyllä tosi hauskaa. Kameran jätin suosiolla kotiin, joten loppuillasta ei ole kuvia. Seuraavana aamuna oli vähän väsynyttä porukkaa, kun oltiin valvottu ihan aamutunneille asti. Käytiin aamulla vielä saunassa ja katseltiin telkkaria. Illalla läähdin vielä kaverin kanssa liinaamaan niiden hepan ja käytiin taluttelemassa sitä vähän maastossa. kaikinpuolin aika mukiinmenevä juhannus :) 




















tein illalla vielä vähän leffaevästä :3 




lähden keskiviikkona taas pohjanmaalle, kun äiti ja iskä lähtevät Ranskaan ja menen tallille tekemään töitä ;) ehkä myös yksityistunnille, jos Hiltsulla on aikaa :) 
~Anna~

lauantai 15. kesäkuuta 2013

3.6 Kouluvalmennus

Kun Jenni oli täällä Pohjanmaalla, oltiin sunnuntaista tiistiahin huttusilla.
Maanantaina meillä oli kouluvalmennus kahdestaan ja menin sen Jaskalla. Oon ihan myyty tolle hevoselle! Aivan mahtava tapaus, jonka kanssa olis ihanaa rupee työskentelee ja hiomaan ratsastusta, niin että pääsisi kisaradoille :) Aluksi oli vähän pitkänä, mutta Hiltsun ohjeilla pääsin työstämään ravia, niin että hevonen kokosi enemmän itseään ja nostaa niskaa kadottamatta pyöreyttä. Tuli tosi hyviä pätkiä ja tosi tyytyväinen Jaskaan. Toivottavasti pääsisin kokeilemaan hyppäämistä Jaskalla sit leirillä :)
tää oli siis tosiaan toinen kerta vasta kun Jaspiksella ratsastelin












Kuvat (C) Allu

~Anna~

torstai 13. kesäkuuta 2013

Paska kesä, kaikki masentaa

Ihan ekaks, toi on kyl iha paras biisi ja sopii niiii mun kesään!
http://www.youtube.com/watch?v=heDS4nwbYlw

En tiiä nyt että mikä on mennyt vikaan? Kaikki vakuutti mulle että  tästä kesästä tulee maailman paras kesä....
Niin tais käydä, niille. Kaikilla on hauskaa ja tekemistä ja onnistumisia ja romansseja ja ja ja...... mut mä oon jääny siinä sivussa varjoon. Ne ei ehkä huomaa sitä, mutta mä tunnen sen liiankin hyvin. Kukaan ei ehkä oo tarkottanu jättää mua ulos, mut niin siin vaa kävi. Kaikki lupaukset lössähti tyhjäksi.
Riittämättömyyden tunne, hylätyksi joutuminen, kaikki tää pyörii vaaa päässä.
okeiokeiokei sori tuli "vähän" masentava ja angstinen postaus.

MUTTA

ensi kesästä tulee varmasti paaaljon parempi. Ensi kesänä mun elämä muuttuu ja elämä alkaa (toivottavasti) vihdoin ja viimein hymyilla. En malttais odottaa vielä vuotta, mutta niinhän se on että odotus palkitaan.

Lisäksi oon nyt ollu aika maassa, joten oon ruvennu miettimään kaikkea toooooosi syvällisiä asioita.
Mm. mun kehitystä ratsastajana. Tai oikeastaan ihmisiä, jotka on saanu sen aikaan.
Vielä kolme vuotta sitten kävin tallilla (en nyt lähde mainitsemaan nimeltä) ja siellä oli ihan kivat tilat, mutta opetus oli aivan kamalaaa!!!!!  Siis se vuosi meni aivan hukkaan! en nyt halua haukkua, mutta sanon asiat miten ne on. Siellä mulle sanottiin: "Susta ei ikinä tuu hyvää ratsastajaa!" "et sä voi hyppää esteitä ku oot niin huono" .......
lopetin siellä ja alotin toisella tallilla, jossa pääsin kehittymään tiettyyn pisteeseen asti, ja olen siitä ikuisesti kiitollinen!
Mutta kun muutin ja vaihdoin uudestaan tallia, tuli vastaan ihminen, joka uskoi tavalliseen tuntiratsastajaan, ja antoi mahdollisuuden, pyysi valmennusryhmään ja kehitti mua positiivisella asenteella.
Kun mä mietin sitä, kuinka mulle sanottiin että: susta ei ikinä tuu hyvää ratsastajaa, tekee mieli mennä takasin ja näyttää niille närhen munat!

vuodelta 2010-2011 (ei ole kyseessä talli, jota kritisoin!!!) 



Vuodelta 2012-2013



Joten, te joita "paremmat" sortavat ja kritisoivat, älkää lannistuko, vaan kääntäkää loukkaantumisen tunne eduksi ja painakaa viisimiljoonaa kertaa kovempaa takaisin ja rikkokaa rajojanne, älkääkä kuunnelko niitä, jotka lannistavat ja arvostelevat. Näyttäkää kaikille että he olivat väärässä! töitä, töitä, töitä, töitä ja vielä miljoonasti töitä!
" spread your wings and dare to fly. Fly higher and higher than anyone has ever flown and catch your brightest star and let it shine"

vähän sekalaisia mietteitä, mutta näillä mennään
~Anna~

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Asiaaa!

Hei, taas on ollut pitkä postaustauko. Kamera jäi mummolaan, kun itse lähdin kotiin, eli tuoreita kuvia ei vähään aikaan saada :( Mennään mun serkun rippijuhliin viikonloppuna, jolloin saan kameran taas itselleni ja saan laitettua kuvia tänne Jaskasta.
Valitettavasti bloggaaminen saattaa nyt jäädä vähän vähemmälle, kun oma elämä vähän mullinmallin, joten luvassa on siis mahdollista taukoa. Yritän silloin tällöin päästä kirjoittelemaan, mutten välttämättä aivan joka viikko. Pitää itse päästä selvittelemään omaa päätä ja ajatuksia, kun kaikki on nyt vähän sekaisin.......


~Anna~