tiistai 25. marraskuuta 2014

Kauden 2014 viimeiset kisat- seuran koulumestaruuskilpailut

Hei! mulla jäin nyt lauantailta kirjoittamatta torstain treeneistä ja lauantain joulunavajaisista, mutta palataan niihin hiukka myöhemmin, sillä nyt on luvassa kisapostaus.

Menin tallille jo kahdeksaksi sunnuntaina, sillä olin töissä ja tein aamuruokinnankin. Kisat alkoivat vasta klo.13.00, joten ehdittiin rauhassa tehdä työt ennen kilpailujen alkua. Laitettiin Bella hyvissä ajoin kuntoon. Ehdin vielä hyvin nyppiä hiukan ponin harjaa, sillä se on päässyt taas ihan ruodottomaan kuntoon. Katseltiin sen jälkeen hetki muiden ratoja ja vähän ennne kuin meidän verkkaryhmä sai mennä maneesiin, kävelin Bellan kanssa hetki ulkona. Pian kuitenkin päästiin maneesiin verryttelemään.
Bella ei kytännyt C-päätyä yhtään! Olin ihan hangon keksinä, kun ympyrä toisensa perään sujui ilman mitään häslinkiä! Mutta kun menin L-päätyyn, se oli kamalaa... nyt siis on pääty vaihtunut xD
Bella oli ihan ok B-radan verkassa, ravasi oikein muhkeasti. Tein aika paljon siirtymisiä ja vain sellaisia perusjuttuja. Taivuttelua ja asettelua puolelta toiselle ja tasaisen ja ryhdikkään muodon hakemista. Pian olikin jo verkka-aika mennyt. Lähdin meidän verkkaryhmän ensimmäisenä, joten jäin radan puolelle ja tehken työstin vielä ponia. Vihellys ja aloitettiin.
Rata oli kokonaisuudessaan ihan hyvä, itse en ollut ratsastukseeni tyytyväinen. Tosi paljon jäi harmittamaan tuo typerä rikko laukalle ravilisäyksessä, niiin turha virhe! Itse olin tyytyväinen pohkeenväistöihin, mutta tuomarilla oli eri näkemys ja saimme niistä vain 5 ja 5,5 pistettä. Muuten rata oli aika mukavan oloinen ja Bella toimi aika kivasti, välillä kaatui pahasti sisäpohjetta vasten, kun jäi jännittämään päätyä hitusen, enkä saanut ratsastettua sisäpohjetta läpi. Taivutusta olisi myös voinut olla volteilla enemmän, mutta koitetaan sitten seuraavissa kisoissa.
Vein ponin karsinaan odottamaan A-merkin rataa ja menin katsomaan muiden ratoja. Pian luokka loppuikin ja junioreiden mestaruuspalkinnot jaettiin. Hieman hämmästyin kun meidät kuulutettiin, sillä oma ratsastus tuntui siltä, että olisi tehnyt mieli vallan hävetä! :D Mutta saatiin siis junnujen koulumestaruushopeaa prosentein 62,826. Olin poniin tosi tyytyväinen :)















Välissä oli vielä yksi luokka, joten kiire ei todellakaan ollut. Kävin vain hakemassa Bellan ennen verryttelyä ulos ja nousin kyytiin. Ehdin ihan hetken kävellä ennenkuin piti jo lähteä maneesiin. Tein verryttelyssä muutamat väistöt ja pysähdykset ja peruutukset. Yhden keskiravin tein pitkällä sivulla ja yhden lävistäjällä, juurikin sen laukkarikon takia. Sain jonkin ahaa-elämyksen verryttelyssä ja poni tuntui oikeasti tosi hyvälle ja itse ratsastin kunnolla, sääli, ettei sama tatsi säilynyt radalla. Vähän vastalaukkaa ja keskilaukkaa ja oltiin valmiina. Odotettiin maneesin päädyssä omaa vuoroa. Meidän vuoro oli verkkaryhmämme viimeisenä.
Alussa kun kiertelin ennen suorituksen aloittamista radalla, Bella tuntui tosi hyvälle, mutta kun tuomari oli vaihtanut pillin kelloon, ja kilisytti vielä juuri meidän kohdalla, Bellä vähän säikähti sitä, ja jännittyi. Sain kuitenkin ponin rentoutumaan melko hyvin. Keskihalkaisijalle tullessa Bella heitteli takapäätään puolelta toiselle. Pysähdys onneksi oli melko suora. Volteilla olisi voinut olla taas enemmän taivutusta, mutta ensimmäiseen pohkeenväistöön olen tyytyväinen :)
Rata oli mun mielestä tosi hyvä ja aika tasainen, tässäkin radassa tuli yksi rikko laukasta raviin, kun B jäi vähän tuijottamaan päätyä ja tein samalla pidätteen. Myös vastalaukoista tuomari oli laittanut, että rikkoo raville, vaikka itse siirsin sen hieman ennen H:ta raviin, sillä edellisenä päivänä oli ollut ongelmia siinä, että Bella lähti ennakoimaan uutta laukannostoa, joten pelasin varman päälle.

Saatiin tästä radasta 59,070%, mihin olen ihan tyytyväinen, toki olisi kivempi jos alkaisi 60%, mutta Hiltsu sanoi että tämä on tosi hyvä A-radaksi ja tämä olikin vasta meidän toinen A-rata. Tosi tyytyväinen poniin ja nyt on hyvä lopettaa kisakausi 2014 ja päättää mun juniorikausi, sillä vuoden vaihteessa siirryn senioreihin.






Olin yllättävän suorana tässä pohkeenväistössä, jotain edistystä :D 



Oli aivan mahtava kisaviikonloppu, ja ylipäätään tosi mahtava kausi, vaikkei alku ollutkaan hohdokas, mutta sieltä pohjamudista me noustiin :) Odotan innolla tulevaa kautta ja todennäköisesti korkkaamme meidän aluedepyytin ensi kaudella :) Teen varmaan postauksen meidän kisakaudesta ja myöhemmin meidän yhteisestä matkasta ihan postauksen muodossa (videohan on meidän vuosipäivästä tehty, katso video tästä) heti kun minulla on aikaa :)
~Anna

perjantai 21. marraskuuta 2014

pikaiset kuulumiset

Hei!
Taas on koulu ollut tosi pahasti tiellä, ja mun on pitänyt tehdä miljoona esseetä ja lukea kokeisiin. Mutta selittelyt sikseen.
Viime viikolla en päässyt ollenkaan ratsastamaan, sillä mulla poistettiin viisaudenhammas, joka nyt on sitten tulehtunut eli pitää syödä kahta eri antibioottia, mikä tekee olon tosi tokkuraiseksi ja väsyneeksi. Eli en nyt kyllä ole parhaimmillani, mikä näkyikin torstaina ratsastustunnilla.

Keskiviikkona menin koulua Bellalla ja se oli tosi kiva! Alettiin taas kokoamaan ponia enemmän ja saatiinkin niskaa nostettua etenkin laukassa tosi hyvin. Tehtiin avotaivutuksia ja sulkutaivutuksia, joissa B toimi yllättävän hyvin. Vielä pitää keskittyä omaan istuntaan, joka menee ihan miten sattuu.
En enää oikein muista mitä teimme, mutta teimme Bellan kanssa loppuun A-merkin laukkaosuuden. Eli E:stä vastalaukka oikeaan kierrokseen, H:ssa raviin, C:ssä oikea laukka, R:ssä voltti, josta keskiympyrä keskilaukassa, L:ssä ravi, E-M keskiravia, C:ssä käyntiin, vasemmalle vastalaukka H:ssa, E:ssä raviin, L:ssä oikea laukka, R:ssä voltti, josta keskiympyrä keskilaukassa, H-B harjoituslaukkaa, B:ssä raviin ja G:ssä lopputervehdys. Bella oli aika hyvä koko tehtävän ajan ja laukassa sain hyvin niskan ylös ja keskilaukasta harjoituslaukkaan siirtyminen oli tosi hyvä! Hiltsu sanoi että jos tälläisellä draivilla mennään niin saadaan hyvät pisteet :)




















kirjoittelen huomenissa lisää torstain ratsastuksesta ja huomisesta tonttukulkueesta johon lähden ratsain Gialla :) Sunnnuntaina on sitten koulumestaruuskilpailut, hui!
~Anna

maanantai 3. marraskuuta 2014

Junioreiden seuraestemestaruus

Heips! Meillä oli tosiaan sunnuntaina meidän seuran mestaruuskilpailut esteillä, joihin Bellalla osallistuin.

Aamulla tulin tallille jo 9 aikaa koska olin töissä. Siivottiin karsinoita ja haettiin heppoja ja sitten mun pitikin jo hakea poni ja laittaa se varusteita vaille valmiiksi. Istuttiin hetki maneesissa katsomassa muiden ratoja ja tsemppaamassa kavereita.
 Kun vihdoin alkoi radankävely, Nea talutti Bellaa kentällä ja kävelin Hiltsun kanssa radan ja sain tosi hyviä neuvoja. Tässä kohti vielä hirvitti ja hermostutti ja tuntui kuin mikään ei menisi niinkuin pitäisi. Noh, hain ponin ja menin verryttelemään maneesiin. Poni pönttöili aluksi, eikä meinannut mennä (tällä kertaa) L-päätyyn, sillä yhdessä nurkassa oli hirveän pelottavat johteet... :D
Hiltsu oli onneksi meidän verkassa avustamassa ja käski tehdä sillä avotaivutusmaista työskentelyä mikä auttoi heti. Pitäisi vissiin joskus kuunnella valmentajaa? Ei vaiskaan ainahan mä Hiltsua kuuntelen :) Kuitenkin alkoi sujua, eikä Bella itseasiassa katsomon päädyssä kyttäillyt ollenkaan.

Otettiin eka verkkahyppy portille, niin että yläpuomi otettiin pois. Bella aluksi meinasi kieltää, mutta meni kuitenkin yli, itse jäin vain tässä hypystä jälkeen. Uusi yritys ja sitten mentiin yli hirveällä bazingaloikalla. Yläpuomi nostettiin ja tulin vielä pari kertaa jotta saisin hyvän hypyn ja vaihdettiin suuntaa. Toiseen suuntaan saatiin hypätä tosi vaikea okseri. Se oli "mustikkaeste" eli siinä oli vaaleahkon liilan väriset puomit ja mustikan väriset raidat johon oli laitettu alle muurikaari. Vaikean esteestä teki se, että siinä ei ollut maalinjaa. Ekalla lähestymisellä sössin itse totaalisesti. Poni tuli esteelle hieman pientä laukkaa, rupesi kyttäämään estettä, jolloin minä laitoin pohkeet kylkiin, poni jarrutti lisää, annoin uudestaan pohjetta, tultiin aika pohjaan, mutta poni otti pohkeen kuitenkin hyvin vastaan, mutta jäin itse vartalosta taakse, joten poni kielsi. Uusi yritys ja aika pohjaan, sillä laukkaa ei ollut tarpeeksi. Seuraavalla kerralla tajusin laittaa pohkeet kiinni ja ratsastaa laukkaa ja antaa ponin mennä esteelle. Aloitettiin luokka ja siirryin ulos odottamaan omaa vuoroa. Päästiin pian sisään ja odotin kun minua edeltävä hyppäsi ratansa ja aloitin sitten omani. Sain yhden hyppy-yrityksen 1. esteelle ja Bella oli mukavasti pohkeen edessä.

Tervehdin tuomaria, nostin laukan ja aloitin radan. Eka este meinasi aavistuksen kauas jäädä, mutta laitoin pohkeen kiinni ja Bella vastasi tosi hyvin siihen. Pitkä tie kakkoselle ja sain hyvin ratsastettua sinne, vähän lisää laukkaa ja kaareva tie kolmoselle joka ongelmitta yli. Neloselle olin varautunut kyttäämiseen ja aloin ennen kaarretta jo ratsastaa laukkaa kunnolla eteen, jotta voisin olla ennen estettä rauhassa ja vaikuttaa jos tarvetta. Muuten eteni oikein hyvin, mutta aavistuksen himmasi, joten annoin pohjetta ja hieman pohjaan, mutta yli mentiin. 4. esteen jälkeen tuli ongelma. Kulmaan oli laitettu pari johdetta, jotka oli Bellan mielestä tosi pelottavia, Se veti pään alas ja hypähti sivulle, niin että seuraavalle esteelle linja olisi ollut miltein mahdoton ja hevoselle tosi epäreilu, joten tein voltin ja otin paremman lähestymisen ja ongelmitta yli. Tiukka käännös 6. esteelle, olin pelännyt tätä estettä eniten, sillä se tehtiin katsomo-päädyssä täyskaarto suht lyhyellä reitillä, mutta ei mitään ongelmaa. Sitten pieni kaasutus ja perusradan viimeiselle, joka tuli aika sujuvasti. Meillä rata loppui tähän sen voltin takia, mutta olin tosi tyytyväinen rataan. Poni ei kyttäillyt esteitä, eikä yleisöä, mitä nyt paria johdetta oli kammottavia, mutta olin niin tyytyväinen ja itsekkin oikeasti ratsastin esteille.  Ravasin hetken varovasti kentällä taivutellen ja venytellen Bellaa. Kävelin oikein pitkään sen kanssa ja vein talliin ja purin varusteet. Menin Nean kanssa katsomaan muiden ratoja ja syömään (en ollut syönyt melkein mitään) ja siinä sitten kutsuttiin mestaruusmitalistit palkintojen jakoon. Meinasi kyllä jäädä makkara väärään kurkkuun kun minut kuulutettiin.

AR- seuraestemestaruus hopeaa- Anna Rapo-Donna Bella

Tuntui uskomattomalta saada vuoden työstä palkinnoksi näin upea palkinto! Junioreiden seuramestaruus hopeaa esteillä. Menin palkintojenjakoon ilman hevosta, sillä oltiin jo keretty purkaa poni pois. sain siis mitalin ja ruusukkeen. Olin tosi tyytyväinen, sillä tämä taisi olla meidän yksi parhaista esteradoista huolimatta tuosta kippausyrityksestä :D Käytiin vähän ottamassa kuvia vielä ponin kanssa :)



ylläolevat kuvat (C) Noora









Junnujen seuramestaruus hopeaa ja pronssia :) Minä, Taru ja DG

Olen todella tyytyväinen päivään, itseeni ja poniin ennenkaikkea <3 Muutaman viikon päästä lähdemme mittelöimään vielä seuran mestaruudesta kouluratsastuksessa. Todennäköisesti junioreden mestaruusrata on HeB tasolla, mutta ajattelin vielä lisäksi lähteä kokeilemaan uudestaan heA, jos kaikki menee hyvin :)

~Anna