lauantai 22. joulukuuta 2012

Joululomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin

HUHHUH! on ollu hitonmoine koeviikko ja must tuntuu et vähä suoritustaso laski puurojuhlavalmisteluiden takia :D Mutta siis kyllä nyt varmaan kaikki kunnialla läpi päästiin (toivottavasti) ja no, äikästä sain 6+ :DDDD mutta se on iha ok.

Ennenkuin kerron valmennuksista niin kerron vähän puurojuhlasta :) Eli Alavuden lukiolla on joka vuosi viimeinen päivä ennen joululomaa puurojuhla, jonka ykköset järjestää, eli me järkättiin se :) Juhla meni TOSI hyvin ja ohjelmaryhmä oli tehny tosi hyvää työtä esitysten kanssa! Me laulettiin musiikkiryhmän kanssa eri biisejä ja mä olin laulamassa kappaleessa "Last Christmas" ja "Joulupukki" :D Meni tosi hyvin ja kaikilla oli kivaa. 
Kun puurojuhla oli loppunut, ykköset lähti jatkoille Tuuriin ja siellä sitten juhlittiin ja lähdin sitten vähän ennen neljäää yöllä taksilla kotiin (tädin mies ajaa siis taksia ja hänellä oli koko yön päivystys ja haki mut sitten sieltä) ja aamulla pitikin lähteä jo yhdeltä junalla kotiin päin.

 Keskiviikkona meillä oli valmennus, ja koska Kati ei pitänytkään (meillä piti olla estevalkku) eli Hiltsu piti ne, niin mietittiin onko meillä esteitä vai koulua. No ajateltiiin että koulua, ja kun päästiin tallille niin listassa luki esteitä. Eli turvaliiviä ei ollut mukana. Onneksi Hiltsu lainasin sen paukkuliiviä ja se oli iha sika kiva :D 
Eli siis siinä liivissä on sellane hihna joka kiinnitetään satulaan ja kun ratsastaja tippuu, niin hihna nykäisee liivissä olevan jonkun jutun ja sitten PUFF! liivi täyttyy ilmalla ja tulee pehmeä lasku... ainakin ylävartalolle :D Aika hauska kapistus, eikä edes ollut sellane tönkköliivi niinku mulla :D voisin muute ostaa ton muttakun ei se maksa kuin sellaset 500 euroo ja sit joka posahduksen jälkee uus patruuna joka maksaa 17euroo :DD Hyvä henkivakuutus joo mut ei ihan mun kukkarolle :D :( 

No, hyppäsin siis Wipellä taas ja poni oli vaihteeeeksi mahtava! Tehtiin samaa kuin viime viikon torstaina (lukekaa aiempi postaus) mutta tällä kerralla meillä oli vielä lisäksi kapea este. Lopputunnista tehtiin vielä radanpätkä eli C:n päästä vasemmassa kierroksessa oli viiden askeleen linja. Sen jälkeen kaarrettiin B-H- lävistäjälle kapealle ja sitten vielä C:stä oikealle ja toisella sivulla yksittäinen pysty. Lopuksi menin vielä radan niin, että muut esteet oli jotain 70-75cm ja suoran linjan toinen este joka oli okseri, oli 80cm. Sinne tultiin vähän pohjaan kuudella askeleella mutta Wippe ylitti esteen hienosti :) Olin tosi ylpeä itsestäni kun uskalsin ja ylpeä ponista, joka kantoi minut esteiden yli ja tunsin itseni tosi  varmaksi Wipen kanssa <3 Wippe on niiiiiiiin ihana <3 Nyt tulee pieni tauko valmennuspostauksista, sillä menen takaisin alavudelle vasta ensi vuonna (HEHHEH KUN OLI HYVÄ VITSI XDDD), mutta jos piskahdan uotilassa ensiviikolla ja saan kuvaajan niin sitten saattaa tulla sieltä :) Ja tottakai joululahjat laitan tänne :) 
ps. Ei taaskaan kuvia tai videoita :( yritän mahd. pian saada kuvaajan ;) 

HYVÄÄ JOULUA  JA ONNELLISTA UUTTAVUOTTA 2013 KAIKILLE LUKIJOILLENI <3 

(c) Minä :) 

lauantai 15. joulukuuta 2012

Wippe the pelonpoistaja

Torstaina minulla oli piiiitkästä aikaa estetunti :O En ole hypännyt varmaan kolmeen viikkoon! Ensin ajattelin että ai kauhistus, kun valmiiksi on ollut pientä estejännitystä ja nyt vielä tällainen tauko hyppäämisestä :O
No, menin yllättäen Wipellä ;D Ja kun laitoin ponia valmiiksi päätin ottaa itseäni niskasta kiinni! "NYT hyppäät etkä ajattele liikaa" komensin itseäni mielessäni. Alkuverryttely meni hyvin ja poni oli tosi kivasti kuulolla. Tehtiin ravipuomeja niin, että aina kun ollaan menty pitkältä sivulta ensimmäiset ravipuomit, käännetään isolle ympyrälle ja mennään samat puomit uudestaan, jatketaan pitkää sivua toisille puomille, ja sama niille. Wippe kuunteli tosi hyvin kääntäviä apuja ja oli maltillinen, ja hetkittäin antoi niskasta periksi, vaikkei se helppoa ollutkaan. Aluksi Wippe oli vähän tahmeahko... tai ei niinkään tahmea vaan... no hiukan hidas ja uninen. Mutta kun otettiin esteitä niin johan poni piristyi :D Eli enimmäinen tehtävämme oli oikeassa kierroksessa (laukalla sisään) L:n päädystä pitkällä sivulla oli noin viiden-kuuden askeleen suhteutettu ja R:n kohdalla oli pysty, niin että ensimmäisen esteen jälkeen ja ennen toista estettä käännettiin oikealle ympyrälle ja R:ssä sijaitsevan esteen yli ympyrä ja sitten suhteutetun toinen este. Esteet olivat tässä vaiheessa ehkä jotain 50-55cm. Hypättiin pari kertaa tämä ja tosiella kerralla esteet nousivat 60cm. Sitten käännettiin tehtävä toisinpäin. Tässä vaiheessa esteet nousivat jo sinne 70cm korkeuteen. Lopuksi menimme vielä "radanpätkän". Vasemmassa kierroksessa L:n päästä ensimmäinen este suhteutetulla ja este oli n. 70cm pysty, jonka jälkeen ympyrä, niin että mentiin takaisin L:n päätyyn ja hypättiin pysty uudestaan. Tämän jälkeen tuli viisi-kuusi askelta ja 70cm okseri, johon Wippe tuli vähän ahtaalla seitsemällä, joten hyppy tuli tosi juureen, ja sittä sitten jatkettiin ympyrä ja mentiin tosi läheltä R:n estettä ja kaarrettiin ympyrä takaisin okserille ja hypättiin se uudestaan. Kurvi oli tiukka ja este suhteellisen iso, mutta kumma kyllä minua ei pelottanut yhtään ja se on kokonaan Wipen ansiota. Siiteä vielä R:n pystylle joka oli sekin jossain 70 teinoilla :) Taru meni välissä ja sitten menin uudestaan pysty-okseri linjan johon sain sitten sopivat viisi askelta :) Wippe oli tosi hieno poni ja vihdoinkin olen päässyt pelostani yli ja pystyn nyt korottamaan panoksia ja uskaltaudun ensi keskiviikon valmennuksessa hyppäämään isompaa :) ajattelin että voisin lopputunnista jos katille sopii, kokeilla ehkä 80cm pystyä. Olen asettanut itselleni tavoitteen, jos sen pystyy tavoittamaan ponin rajojen mukaan, että kevät kaudella tai viimeistään kesään mennessä onnistuisin hyppäämään 80 ratoja ja 90 jonkin verran :) Tää on niin vapauttava tunne ku ei oo estekammoo enää <3 Danke Wippe <3
ensi viikon keskiviikkona siis estevalmennus (jos pääsen sinne kun on puurojuhlan kenraalit ehkä) ja torstaina on puurojuhla, joten en mene tallille ollenkaan vaan pynttäydyn täyteen tällinkiin ja menen lurittamaan "last Christmas" biisin ja jakamaan puuroa kolmosille ja jatkoille bilettämään :) Elikkä ensi kertaan
Ps, Allu tuli kipeäksi eikä siksi kuvaajaa! :(
~Anna~

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Rakkaat lukijat

Kiva nähdä että teitä lukijoita on tullut lisää :) Mutta toivoisin ennemminkin vähän aktiivisuutta, sillä tunnen itseni hölmöksi, kun höpisen täällä itsekseni :D Ymmärrän ettei kaikilla ole aikaa käydä joka päivä koneella, mutta edes pientä kommenttia tai omia kokemuksia, erikoispostaustoivomuksia yms olisi kiva saada :) Olisi tosi kiva tietää millaiset ihmiset blogiani lukee ja tutustua teihin vähän paremmin etten tosiaan höpötä jotain joka ei kiinnosta tippaakaan, eli laittakaa toiveita ja muuta palautetta ja kommenttia :) kiitos :))
~Anna~

maanantai 10. joulukuuta 2012

moikkuli moikkuliii :)

Olin viime viikon vähän pidemmällä viikonlopulla, sillä keskiviikon valmennus oli peruttu, torstaina oli vapaata kun oli itsenäisyyspäivä ja perjantaina oli kotipaikkakunnalla ihotautilääkärille aika. Keskiviikkona tosiaan oli valmennus peruttu liian kireän pakkasen takia, joten lähdin (vähän kiireessä) kotiin. Matka meni hyvin kun olin koko matkan niin, ettei vieressäni ollut ketään, joten lekottelin koko matkan pitkin pituuttani hyvää kirjaa lukiessa :) Kotona menin vielä kaverin kanssa ulos, vaikka kello olikin jo aika paljon. Sitten torstain olin itseasiassa melkein koko päivän sisällä yksin, mistä seurasikin pääkipu :S illalla Nette tuli meille yöksi ja valvottiin tooosi myöhään. Ehkä johonkin neljään asti ja aamulla oltiin jo lähdössä yhdeksän aikoihin, minä menin lääkäriin ja Nette lähti koeratsastamaan yhtä heppaa :) No, sieltä lääkäristä kun tultiin, lähdin Nean kanssa tallille ja puuhailtiin vähän aikaa Catan (Nean welshponi-varsan) kanssa ja otettiin vähän kuvia. Sen jälkeen lagattiinkin kahviossa ja katottiin kun Nella hyppäsi Chaletolla. Hurja Mule ^.^ Myöhemmin kuuden aikaan minulla oli irtotunti ja menin Venlalla. Venla oli aluksi superkiva ja tuli ajoittain kivasti pyöreäksi ja tehtiin sitten tunnilla pohkeenväistöjä, ja poni oli tooosi hieno :) No laukassa tulikin sitten sellainen ongelma nimeltään pukitus.... Melkein joka nostossa Venla pukitti ja minua jo alkoi ärsyttää... Venla pukitteli siksi, etten istunut tarpeeksi tiiviisti ja joskus nojasin liikaa eteen... Noooo kuulemma se on alkanut tehdä sitä useammin mutta muuten oli kyllä kiva tunti. No sitten lagasin taas kahviossa, kunnes Jennin ja Neten valkku päättyi ja päästiin lähtemään kotiin n. kello 23.15... kyllä noin myöhään....
No lauantaina sitten aikainen herätys ja yhdeksän maissa tallille takaisin :D minulla oli taas irtotunti, ja olin tullut Neten tilalle kun Nette edellisenä päivänä sairastui :( Noooo ei se mua haitannu XD Menin Hintellä ja se ei ikinä oo menny näin hyvin tällänen torvi seläs :D:D:D: Siis oli vieläkin vähän kiirellinen, mutta tällä kertaa vähemmän ja Hinte oli tosi rento. Paitsi vastalaukoissa, joista kuumui tosi paljon :D Mutta päällimmäiseksi poni oli niiiiiin hieno <3 Loppu tunnista alkoi oikein kunnolla myödätä niskasta ja kulkea muodossa. Hieno Hintula <3  No sitten kun tulin kotiin, lähdettiin äitin kanssa etsimään mekkoa puurojuhlaan ja löydettiiin tooosi kiva mekko ja aivan ihania koruja ja ihanat kengät <3 Kuvii sit puurojuhlan jälkeen ;) Illalla menin vielä kaverin kanssa ulos ja sen jälkeen tein epäonnistumisvideon :D en oo ikinä sellasta tehny eikä mulla oo ku movie maker ja jälki on sen mukasta, mut ite ainaki tykkään kattella myös semmosii "tehostamattomia" videoita :) Laittakaa mielipidettä yms videosta :) 

Nooo sitten sunnuntaina takasin pohjanmaalle ja seuraavat kaksi viikkoa ovat yhtä hulabaloota!!! puurojuhla lähestyy, mutta niin lähestyy koeviikkokin ja kaikki pitää saada valmiiksi kokeisiin luvun ohella ja kiirettä pukkaa, mutta sen jälkeen on ihana huokaista helpotuksesta ja päästä joululomalle <3 
Viime viikonlppun lauantaina tuli tasan vuosi siitä kun Pallo laukkasi vihreimmille laitumille, ja sunnuntaina tuli vuosi siitä, kun kuulin asiasta.... Suru pistää vieläkin sydäntä ja minulla on niin kova ikävä rakkaan valkoisen enkelipalloni luokse <3 Rest in peace sweetheart <3 





ehdittiin kokea niin paljon, näinkin lyhyessä ajassa, ja kulta, mä näin kaiken mihin tää ois kulkenu, ellei kohtalo ois toisin määränny <3 Nuku rauhassa rakkaimpani, You´ll always be the right one for me <3 

tiistai 4. joulukuuta 2012

Menneisyys...

Olen tänään miettinyt paljon kaikkea vuosien takaa... kaikkia joita kaipaan, kaikkia jotka haluaisin viereeni... mutta menneisyys voi olla myös kipeä asia, kuten minulle on. Kaipaan kovasti parasta ystävääni, jonka kanssa meille tuli riita, jonka syytä en edes enää muista... haluaisin sopia hänen kanssaan ja olla taas ystäviä, mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia ja hän kuulemma vihaa minua... kaipaan häntä niin kovasit, sillä tiedän että hän on mahtityyppi ja minulla on niiin kova ikävä meidän yhteisiä hetkiä.... :(
Kaipaan rakkaita heppaystäviäni jotka laukkasivat vihreimmille niityille vieden suuren joukon sydämiään mukana :´( Kotimäen Radiant "Indy" <3 San Diego " Santtu", Pretty Boy "Paavo", Mr. President "Ralli", Wander "Taisto", Gydros Cariad "Sissi", Gydros Lucky charm "Assi", Esther "Essi", Poldi "Pauli", Wikners Dandelion "Koda", Demon II "Nasu" ja yksi rakkaimmista Pallo <3 ikävä on sanoinkuvaamaton eikä se lähde sydämestä koskaan... nukkukaa rauhassa rakkaimmat <3
Lisäksi minua on kiusattu niin kauan kuin muistan, enkä enää uskalla olla oma itseni :( kaikki tuntuu kaatuvan päälle, eikä tästä tule loppua :´(
Ainoa lohtu tällä hetkellä on Wippe. Lisäksi tulevaisuus on avoin ja sieltä pilkistää uusi kauraturpa ;)
Kyllä, äiti lupasi ostaa minulle ponin, ennen jatko-opintoja eli aion hakea ypäjälle tai harjuun tai muuhun vastaavaan ratsastuksen ohjaajan linjan kautta valmentajaksi :) Ja äitin kanssa puhuttiin tästä ja äiti lupasi ostaa minulle ponin ennenkuin lähden sinne :) toivottavasti jo ennen lakkiaisia, mutta tietysti tarvitsen aikaa lukea yo-kokeisiin ja muuta, mutta minulla on suunnitelma ja arvaankin jo kuka suostuu hoitajaksi tälle ajalle ;) JOS siis saan ponin ennen lakkiaisia ;) Mutta toivon että kaikki menee hyvin ja elämä alkaisi hymyillä :)
~Anna~

maanantai 3. joulukuuta 2012

Koulukisat 25.11.2012

Eli tuolloin oli Alavuden ratsastuskoululla seurakoulukisat ja osallistuin tosiaan Wipellä ja poni oli niiiiiin hieno <3 joku ihme sinkasu tuli maneesin läpi lähtömerkistä, mutta rauhottuis siitä tos hienosti <3 Super poni ja rata tuntu hyvält ja harjoittelu asenteella ja kokemusta hakemassa olin näissä kisoissa kun ne oli mun ekat seurakoulukisat :) No sit toine hyyppä meni Wipel ja sit katteltiin ratoja kaikes rauhas ja olin just juomas kahvia ku palkintojen jakoon kuulutettiin ihmisia ja kahvit suorastaaa räiskähti mun suusta kun kuulin oman nimeni :O Oltiin siis neljänsiä ja sain ruusukkeen ja iho-ja haavavoide tuubin. Olin iha äimän käkenä ja menin sitten kunniakierroksen ilman hevosta, kun se oli jo ehditty laittaa pois, enkä TODELLAKAAN ollut varustautunut että sijottuisit :O prosentteja saimme tasan 60. Olen niiiiiiiiiin ylpeä ponista ja nyt alkaa sitten kunnon reenaaminen ja ehkäpä aktiivinen kisaaminen ;) tässä vielä video :)

(C) Aliina Suoyrjö eli Allu :) 

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ilman satulaa talvipakkasilla

Elikkäs torstaina menin taas Wipellä ilman satulaa :) poni oli toooosi hieno jälleen ja tehtiin tunnilla kulmia ja pohkeenväistöjä. Väistöt meni toosi hyvin ja poni oli koko tunnin aivan ihana ja kuuliainen <3 tässä linkki videoon :)
http://www.youtube.com/watch?v=fgbPCyHuNT4&feature=g-upl

Viikonlopuksi menin sitten taas kotiiin Rajamäkeen ja täälä on lunta toooosi paljon. HYRRR....  Junatkin oli puolitoista tuntia myöhässä -.-´. äitin kanssa oltiiin shoppailemassa lauantaina ja mukaan tarttu ihana huppari ja uggin tapaiset talvikengät, tosi lämpöset :3 Sunnuntaina sitten olin katselemassa Uotilassa rataharkkoja ja sieltä sitten takaisin pohjanmaalle :)