sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Wanhojentanssit 2014

Hei!
En ole hetkeen ehtinyt kirjoitella kun on ollut koulukiireitä. Tällä viikolla meillä oli koeviikko, toiseksi viimeinen, joka huipentui torstain wanhojentansseihin. Meillä Alavudella on outo perinne pitää wanhojentanssit näin joulun alla ja mikä erikoista, meillä tanssivat abit. Tanssimme kyllä samana vuonna kuin muut, mutta vain eri lukukautena.
Meillä oli aamulla yläasteelaisille näytös, meidän kenraaliharjoitukset. Ne meni ihan hyvin, mutta huomasin siinä, että mekko oli vähän liian pitkä. Kotiin päästyäni lisättiin vannehameeseen yksi vanne lisää ja levennettiin niitä, jotta mekkon saisi lisää muhkeutta, joka sitten nosti helmoja.
Koko aamu ja päivä meni istuessa mummon työhuoneessa kun mummo teki kampausta ja äiti meikkiä. Monta tuntia siinä meni, mutta lopulta olin valmis, puettiin mekko päälle ja lähdettiin koululle ennen neljää, sillä minulla oli valokuvaus sieltä. Saadaan loppiaisen jälkeen kuvat, joten laitan niitä sitten tänne :) Siinä odoteltiin pari tuntia ja pian h-hetki koitti.
Tanssit meni aika hyvin, lukuunottamatta sitä, että alkuun keskittyminen meni siihen, kun pukuni nyörityksen rusetti aukesi, ja laahasi maassa. Pelkäsin että koko nyöritys purkautuu ja koko mekko putoaa päältäni, mutta onneksi Johanna oli kiristäessään mekkoani laittanut tuplasolmut, joten kikapo-tanssin jälkeen Jossu sai äkkiä sidottua narut niin, etteivät ne repsottaneet rumasti.
Mutta muuten oli tosi kivaa ja illalla lähdettiin vielä jatkoille, joissa oli ihan megakivaa ja menokin oli vähän villiä ;) Mutta nyt kuvia, joita varmaan haluatte nähdä ;)











iskä <3

oman tanssin selfie-biisin osuus :D 




upee ilta upeiden prinsessojen kanssa <3 :*

pakollinen koulun vessaselfie :D 


"a queen knows how to build her empire with the same stones that are thrown at her..." <3 
mä niin rakastan tota mun mekkoa :3 

Oli kyllä ihanaa pitää yksi prinsessapäivä, vaikkakin oli ihana aamulla herätä kun pystyi hengittämään normaalisti, taino ylipäätään hengittää (tappiin kiristetty mekko päällä yli 12 tuntia päällä..) Laitan meidän tansseista videota tänne, jos ne saan koneelle siirrettyä ja lisää kuvia kunhan niitä saan :) Tiistaina on taas tuttuun tapaan tallin joulu, jonka jälkeen mun pitäisi vielä lähteä ajamaan kotiinpäin. Hyvää joulun odotusta kaikille :) <3
ps. Mekko tulee myyntiin, halukkaat laittakaahan viestiä ;)
~Anna