sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Megasupermahtavat kisat!

Varoitus, luvassa on ylipositiivinen ylistyspostaus ;)

Perjantaina kävin hakemassa hius ja hipiästä arvonnassa voittamani palkinnot :) nyt hiuksia hemmotellaan <3








Lauantaina tosiaan olin töissä, eikä minusta tullut luciaa, joten illalla vain rojahdin sänkyyn väsyneenä. Pitkä päivä oli tallilla ollut joten en millään jaksanut mennä kulkueeseen, kun ei minua siellä tarvittu, ja olin taluttamassa ainoana tallityttönä (muut oli vanhempia) että minun apu tuli kyllä tarpeeseen seillä :)

Sunnuntaina sain nukkua pidempään ja lähdin puoli 10 aikaan tallille. Hetken siellä rupattelin muiden kanssa ja menin pesemään varusteita. Hain varttia yli 11 Bellan tarhasta ja aloin laittamaan sille nutturoita. Ekaa kertaa tein ihan ite kokonaan ja niistä tuli ihan mukiinmenevät. Pysyipä ainakin kasassa koko päivän :)

Kamat päälle ja loimi selkään ja menin katsomaan ekan verkkaryhmän suorituksia. Kolmannen alkaessa verkata, hain Bellan ja menin kävelemään kentälle. Sonja mua siinä autteli selkään ja kun oli meidän vuoro mennä veryttelemään, Sonja talutti meidät kerran sen päädyn ohi ja siitä taisi olla hyötyä, kun se oli paljon parempi kuin viime kisoissa.
Pari kertaa verkassa poni rupes oikeen kunnolla riekkumaan ja keula kohosikin yllättävän korkealle. Onneksi teki sen vain muutamia kertoja ja meni muuten ihan nätisti mitä nyt välillä jäi kyyläämään C-päätyä.
C:n rata meni tosi kivasti :) Olin tosi tyytyväinen kun poni meni tosi hyvin päätyyn ja oli muutenkin superhyvä! Siinä sitten vähän alaleuka loksahti kun kuulutettiin palkintojenjakoon kakkosina :O
prosentteja tuli 60,455% ja oltiin siis 2/8



Olin B-merkin ekassa verkkaryhmässä ja aloitettiin suoraa verkkaamaan. Bella tuntui ihan hyvältä ja rata meni mun mielestä aika hyvin paria jännittymistä lukuunottamatta. Bella vaihtoi ekalla laukkalävistäjällä etupään laukan :D vähän oli hassua lukea paperista että "vaihtaa" Mutta rata meni tosi hyvin ja keskilaukka oli AIVAN MIELETTÖMMÄN HYVÄ! saatiin siitä 8 :)



En meinannu uskoa kun Riikka tuli sanomaan että että sain 63%. Ja sit kun sain paperin niin Senja sano et sijotuin. Siinä vaiheessa Alaleuka oli nilkoissa. Olin vienyt Bellan jo sisään syömään joten menin palkintojenjakoon ilman hevosta. Oltiin 4/13 ja ihan sika hyviä ratsukoita ohitettiin mikä löi mut ihan ällikällä!  Olin niiiin onnellinen kun ponin kanssa kokoajan edistytään! :)
sit viel video ja pieni kuvapläjäys :)





ihana afrokihara ku otettiin sykeröt pois :3 + ihana sonja X)))









hahahaha tää on niii ihana XD Heidi aiheutti vatsalihastreenin ja naurukuoleman tällä kuvalla XD Kiitti Heidi :3 

Sain vielä lahjoja kisojen jälkeen kun eräs nainen oli sponssannut kaikille lucia-ehdokkaille lahjat :) 
ihania vartalonhoitotuotteita :) 






Ihanaa kun ensiviikon keskiviikkona pitkästä aikaa Susan valmennus <3 Ja torstaina pitäisi hypätä :) Ajotuntejakin autokoulusta pitäisi alkaa varailla.
~Anna

perjantai 22. marraskuuta 2013

Bella & Rebeka

Keskiviikkona oli Katin estevalkka ja meni ihan semi hyvin. Itse olin vähän hukassa kahden viikon Bella-tauon jälkeen. Tehtiin erilaisia esteitä, mm. porttipystyä, ruotsiokseria, vesimattoa, trippeliä ja sarjaa.
Aloitettiin tulemalla pelkän vesimaton yli. Moni hevonen kielsi sille ja kyttäsi. Bella meni aika nätisti, ensin se katsoi sitä mutta pienen rohkaisun jälkeen hyppäsi söpön loikan sen yli.
Oikeastaan mikään muu kuin sarja ei tuottanut ongelmia. Sarja meni pienenä vielä hyvin, mutta kun se nousi 80cm Bella rupesi vähän epäröimään jolloin laukka himmasi ja väliin tuli ylimääräinen askel. Jumputettiin sitä niin kauan kunnes se sujui jo vähän paremmin. Nyt pitää siis sarjoja hioa.

Torstaina mulla oli uusintakoe, joten en ehtinyt valmennukseen vaan menin 6-7 tunnille Bellalla. Bella oli tosi kiva ratsastaa ja teimme vasta taivutuksia eli vähän niinkuin avotaivutusta, mutta asetus liikkeen suuntaan. Tämä sujui oikealle paljon paremmin, sillä Bella meinaa vasempaan asetukseen heittää turpaa oikealle ja vain kallistaa korvaa vasemmalle. Pitää vain sitä nyt reenaille. Teimme myös laikassa avotaivutuksia ja Bella oli tosi hyvä varsinkin vasempaan kierrokseen. Tuli tosi kaunista avoa :)
Koska viimeisellä tunnilla oli vain 2 ratsastajaa, päätin extemporee hypätä mukaan. Päädyin sitten hyppäämään Rebekalla. Aluksi vähän hirvitti, kun sillä on aika hassu laukka, mutta se oli aivan ihana! Laukka meni välillä aivan miten sattuuu mutta Rebeka hyppää aivan uskomattoman hyvällä tekniikalla ja ihanan pyöreästi. Tultiin yksi pysty ja se oli 95cm eikä muuten tuntunut missään, kun Rebekan tyyliin oli niin helppo mukautua. Hypättiin vielä loppuun 80cm rata ja oli ihan sika hauskaa vaikka laukka meni välillä fiuuufiufoufofufifufifufifuuuuu. Toivottavasti pääsen vielä hyppäämään tammalla ennenkuin se lähtee (jos lähtee) tästä nyt joku ostamaan OIKEASTI aivan upea tamma!
ei ole kuvia kun kuvaajaa en taaskaan saanut :(
Tänään oli aamulla tosi huono olo joten jäin kotiin. Olo parani nyt vähän ja lähdenkin kohta Assille katsomaan leffaa elokuvakurssia varten. Huomenna on luciakulkue ja sunnuntaina kisat :)
~Anna

tiistai 19. marraskuuta 2013

Donna Bella

Miten yksi poni voi vaikuttaa niin paljon? Miten yksi pieni poni voi muuttaa jonkun elämän?

Tämä poni teki sen. Olen aina pitänyt Bellasta, vaikka välillä tuntui ettei se ole poni minua varten, mutta toisin kävi.
Aloitin alavuden ratsastuskoululla 2012 syksyn alussa enkä ole katunut hetkeäkään muuttoa! Aivan ihana paikka! Bella oli siellä ensimmäinen poni, jolla hyppäsin ja poni vei sydämeni heti! Välissä tuli pitkä tauko, sillä välillä pitää harhailla että löytää sen todellisen rakkauden. Tosin tässä "harhailussa" on myös timanttinen puoli, ja se on se, että löysin toisen minulle hyvinhyvin tärkeän ponin, Wipen. Vaikken ole mennyt Wipellä pitkään aikaan, se on minulle silti yksi rakkaimmista <3
Bellan kanssa rupesi tapahtumaan kehitystä vasta hiljattain. Ihan kesän lopussa alkoi taistelutunnin jälkeen napsahdella palaset paikoilleen.
Nyt poni on minulle hyvin tärkeä, eikä vain siksi että ratsastus on mennyt eteenpäin, vaan myös henkisesti. Talli on minulle se paikka, johon menen kallonkutistajan sijaan. Tallilla tulee, ne hetket jolloin voi melkein hengittää rauhassa ja unohtaa kaiken paskan ja kivun, mitä on ollut. Itse en ole hirvittävän suurta eroa huomannut, muuta kuin että olen nyt paljon onnellisempi tallilla ollessani, kun ympärillä on ihania ihmisiä ja hevosia. Bella on auttanut mua psyykkisesti niiin paljon. En pysty edes sanoin kuvailla, kuinka onnelliseksi välillä tunnen itseni, ja se on minulle suurta!
Tajusin vasta kun kaveri sanoi että hänestä on ihanaa kun olen löytänyt sen oikean masis-kauteni jälkeen. Nyt tuntuu että voi jättää taas pienen palan tuskaa taakse ja alkaa rakentaa sitä muistojen kappelia sydämeen, vaikkei se vieläkään kivutta suju. Mutta suuri edistys on tapahtunut ja se on yksin  Bellan (ja Wipen) ansoita ja voin varmaankin sanoa, että olen näille ihanille eläimille elämäni velkaa!
Rakastan näitä molempia aivan tuhottomasti, ja Bella varsinkin on saanut valettua muhun luottamusta ja uskoa omaan ratsastukseen. Nyt kun pääsisi näyttämään eräälle entiselle ratsastuksenopettajalleni, joka sanoi etten ole mitään ja minusta ei koskaan tule hyvää ratsastajaa. Bella on oikea aarre! Mun pelastava suojelusenkeli, niin kornilta kuin se kuulostaakin, mutta en tosiaankaan tiedä, missä olisin ilman näitä kahta!






tein myös tällaisen koosteen meidän matkasta tähän asti :) Ei mikään mestariteos, mutta toivottavasti kelpaa ;)

Huomenna Katin estevalmennus ja torstai on vielä vähän avoin, sillä enkun uusintakoe menee valmennuksen kanssa päällekäin. Lauantaina olisi Lucia-kulkue ja sunnuntaina koulukisat :) Huhhuh, puuhaa riittää
~ Anna

maanantai 11. marraskuuta 2013

Mielipidepostaus- ponivuodet

Hei! 
Tosi monessa blogissa on nyt vaahdottu tästä kaikille tutusta asiasta. Nimittäin ponivuosien päättymisestä. 
Haluan jakaa teille oman mielipiteeni tästä aiheesta;
Turhanpäiväistä hössötystä! Siiis nyt ihan oikeasti, vastaväitteet hetkeksi takaisin sinne monttuun ja kuunnelkaa mun mielipide tästä. Tarkoitukseni ei todellakaan ole loukata ketään ja vaikka meidän mielipiteet eriäisivät, voi oman mielipiteensä ilmaista nätisti kommentteihin. Puhun tosiaan etunenässä seuratasolla ja osin aluetasolla kilpailevista ratsukoista.

Mutta nyt sitten itse asiaan. Poni-ikä. Mikä se todellisuudessa on? Osalle se on paino, osalle pituus ja useimmille, kuten minulle ikä, eli 16 vuotta. Siitä iästä eteenpäin poneilla ei saa kilpailla... Väärin! 
Kyllä, yli 16-vuotias ei voi kilpailla poneilla mutta vain poneille avoimissa luokissa. Onhan se kurjaa jos olisi sopiva luokka, mutta luokka olisi vain poniratsukoille avoin. Tämä on minustakin tosi kurjaa, vaikken itse ole onneksi vielä joutunut tähän tilanteeseen, seuratasolla kun vielä kilpailen. Enkä usko että hirveän monissa aluekisoissakaan kaikki luokat mihin voisi osallistua olisi vain poniratsukoille. 
On mukavaa, että ihmiset jakavat kokemuksiaan näistä asioista, mutta kun jotkut tekevät poneista hevosiin siirtymisestä niin ison asian!
Poneista hevosiin.... Minusta tämä lause on niiin kertakaikkiaan typerä! "Poneista hevosiin" kuulostaa niin lopulliselta. Toki joillekin se voi olla, sitä en kiellä, mutta lyhyelle, sopivan kokoiselle 17-vuotiaalle tai vanhemmalle ratsastajalle se ei ole lopullista, jos hän ei itse niin halua. Mikään laki ei kiellä kyseistä ihmistä vaikkapa ostamaan ponia.  Poneista hevosiin ei ole minulle tuttu käsite, sillä itse menen molemmilla yhtälailla (periaatteessa poneilla enemmän, mutta olenkin niin lyhyt) Itse sovin paremmin isomman ponin selkään, sillä olen lyhyt (159 ja PUOLI cm) jonka takia useammin olen ponin selässä. Koska isoilla hevosilla pohkeet jää niin ylös, jolloin en voi käyttää koko pohjetta, vaan joudun tökkimään kannuksella tai kantapäällä.

Minä ja Jaska kettumetsällä 2013 (katsokaa nyt kuinka vähän jalasta tulee yli satulasiiven) 

Jotkut kitisevät siitä, kuinka he eivät osaa tai halua mennä yhdelläkään hevosella.... Siiis.... Hevosia ne ponitkin ovat, pienempiä vain. On ihan ymmärettävää että pienillä (köhköh.. kuten minulla) on vaikeuksia saada hevosia toimimaan juuri toivomallaan tavalla, juuri sen takia että jalat ovat lyhyet, mutta jos joku 170-180cm pitkä valittaa, minusta se on vain turhaa vinkumista, asialle, jolle ei voi mitään. 
Muistakaa ennen kaikkea, että poni-ikä ei (minusta ainakaan) ole se maaginen 16-vuotta, vaan poni-ikää on niin kauan, kun jokainen sen haluaa kestävän. Sillä vaikka olisikin niin pitkä ettei poneilla voisi ratsastaa, ei koskaan ole liian vanha rapsuttelemaan niitä.
Anteeksi jos on vähän sekavaa, unilääketokkurassa yritän saada ajatuksia sanoiksi joten nyt napsautan valot pois ja tajun kankaalle, öitä kaikille! 
ps. huomenna ja keskiviikkona autokoulu, ja keskiviikkona mahdollisesti Susanna Kuparin kouluvalmennus <3 
~Anna

tiistai 5. marraskuuta 2013

Mahtava viikonloppu+ loistavat kisat [kuvapläjäys]

Nyt on sitten vietetty aivan mahtava viikonloppu! Vähän on vaan tää postaaminen venynyt, kun koeviikko kesken niin ei ole oikein löytynyt mitään rakoa postailuun.
Kaverini Nea (linkki hänen blogiinsa) tuli viikonlopuksi tänne pohjanmaalle äitini kyydissä. Perjantaina siis ruotsin kokeen (gaaaash oli tuskaa) lähdin junalla Seinäjoelle ja kerkesin tosiaan käymään vielä kahvilassa ennen kuin he saapuivat tänne.


Dumle mocca... aaah nam oli niiiiiin hyväää <3 
Kun Nea oli päässyt Seinäjoelle lähdettiin heti kiertämään kauppoja  ;)
Käytiin mm. piikissä syömässä ja iltaan asti kierreltiin kaupungilla.



tauko ABC:llä
Mukaan tarttui tällaisia ihanuuksia :)


Iki-ihana Guessin lompakko <3 Pitkään jo etsinyt uutta kun viisi vuotta vanha alkaa jo vedellä viimeisiään. 
AUKIA
Guess lompakko QUI  75-.


Glitter
kaulakoru star 11-.

Puoli kahdeksalta lähti juna kohti alavutta ja käytiin vielä ostamassa herkkuja ja vuokraamassa leffa. Päästiin siinä puoli yhdeksän paikkeilla läpimärkinä perille. Laitettiin herkut valmiiksi ja odoteltiin että mummo katsoo "vain elämää"n loppuun ja sitten päästiin herkkujen kanssa olkkariiin ja eikun leffa pyörimään.


Leffa oli tosi hauska mutta kyllä sen jälkeen väsytti :D Mentiin nukkumaan jossain kahdentoista jälkeen.
Lauantaina mentiin käymään tallilla sen verran, että Nea kävi ratsastamassa. Itse en siitä enempää kirjoita, lukekaa Nean blogista ;)
Illalla äiti tuli Seinäjoelta mummolaan ja käytiin palauttamassa leffa takaisin ärrälle ja käytiin viemässä haudoille kynttilöitä <3

kynttilämeri pimeässä (paljon hienompi oikeasti, kännykkälaatu)

Sunnuntaina heräsin pirteästi yhdeksän jälkeen. Söin aamupalan ja puin kisavaatteet päälle ja siihen päälle vedin vielä verkkarit ja hupparin. Lähdettiin varttia vaille 11 tallille ja siellä haettiin heti B:n tavarat ja Bella ulkoa sisälle. Poni oli aika kurainen, luojan kiitos sillä oli loimi :D
Harjasin Bellan huolella ja Nea (orjani) rupesi tekemään Bellalle nutturoita. Puoli 12 aikaan mentiin kävelemään rata. Rata oli aika simppeli, eikä onneksi päädyssä ollut kuin kaksi estettä, joihin olin alusta asti varautunut jättihyppyloikkiin. Mutta tosi tyytyväisin mielin lähdin radalle. Laitoin ponille varusteet niskaan ja suunnattiin Nean kanssa katsomoon, sillä Janina meni vielä Bellalla ennen mua. Äitikin pölähti sinne juuri ennen kuin lähdin verryttelemään.
Luokka 1b oli 50-60cm ja vain perusrata. Verkkasimme maneesissa ja päätyhän oli ihan kamalan pelottava jälleen, mutta ihan nätisti se sinne loppujenlopuksi meni. Yllätyin kyllä pariin otteeseen, kuinka "rauhallisesti" tulimme päätyyn. Esteet ei verkassa ollut onglema eikä mikään. Välillä tuntui että vähän poni jännitti, mutta kannustin hiukan pohkeilla niin ponikin tuli kokoajan varmemmaksi.
Lähdin viimeisenä meidän luokasta (1b.)
Rata meni aika kivasti, alkoi okserista josta kaarrettiin päädny kautta kakkosesteelle. kakkosesteelle tuli aivan kamala tie, sillä Bella rupesi juuri siinä "säikkymään" sitä päätyä, mutta päätin että mehän mennään yli vaikka sivuttaina ja aivan loistavasti Bella kyllä hyppäsi. Kolmosesteelle B imi tosi hyvin ja siinä vaiheessa sekunnin murto-osan ajattelin että nyt karkas mopo käsistä, mutta sitten taas ajattelin että antaa sen nyt vaan mennä kun esteet niin pieniä. Selvästi se oli oikea päätös sillä poni eteni mukavasti eikä ehtinyt turhia kyyläillä. Nelosesteeltä tein aika tiukan kaarteen kohti vitosestettä, johon oli aika pitkä väli, ja kaarteessa poni oli aivan pylly maassa ja polki hurjasti takasilla. Minua vain nauratti kun toinen oli niin tohkeissaan.
Rata meni tosi hyvin, tuloksena 0vp, 41,54s ja luokan voitto. Voitte vaan uskoa kuinka olin niiiin äimän käkenä. Bellan ensimmäiset(?) viralliset kunnon estekisat ja hienosti poni taiteili ekaksi. Niin ylpeä! Ja pääsinpäs vihdoin mun ekalle oikealle kunniakierrokselle hevosen kanssa :D

Eipä siinä ehtinyt hirveästi levähtää. Annoin ponin Nealle käveletyttäväksi ja kävin itse tutustumassa 70cm rataan. Sama perusrata, joten oli vain uusinta opeteltavana. Sekin aika simppeli. Sitten vain poni takaisin maneesiin ja verryttelemään. Otin vain pari hyppyä pystylle ja saman okserille ja kävin näyttämässä sarjan alla olevia johteita, kun ne tuuppaavat välillä olemaan vähän pelottavia ;)
Rata lähti hyvin käyntiin ja Bella oli hyvin apujen välissä ja omasta mielestä hieman hallitumpi rata. Seiskalla tuli ihan järkyttävä tie kun poni rupesi tinttailemaan päädyssä taas, ja niin se teki myös uusinnassa, mutta jälleen tuli 0/0vp aikaan 34,03 joka oikeutti kuudennen sijan :) Niin tyytyväinen oon poniin! Ihan huippuhieno tamma jonka kanssa ihana tehdä töitä!
Kisoista siis tuloksilla:
 50-60cm 0vp 41,54s , sija 1/5
70cm 0/0vp, 34,03s , sija 6/16














video:

Kiitos ihan hirmuisesti Nealle avusta ja seurasta, pitää ottaa joskus uusiks ;) Nyt sitten vaan 80cm kokeilemaan ensi kerralla Bellan kanssa, tulevaisuus on avoin. Tulossa on seurakoulukisat johon ajattelin mennä ihana vain sitä kokemusta hakemaan ;D Ei minkäänlaisia tavoitteita sijoituksista tai mistään, kunhan saisi edes hyviä pätkiä radalle ja kokemusta :) 
ps. Nea nappasi pari aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa kuvaa <3 mitkä on teidän lempparit? :) 

1. 
2.
3.
4. (muokattu 1.) 
Mulla on myös alkanut autokoulu, HUI :D Onhan se ihan hauskaa mutta voi olla ettei nyt jää niin paljoa aikaa postaamiseen, kun täysi lukujärjestyskin ja edes tallille en tässä kuussa tiistaisin kerkeä tuon autokoulun takia :( Mutta huomenna olisi Katin estevalmennus. Siitä sitten enemmän kera kuvien jos kuvaajaa ;) 
~Anna