tiistai 28. tammikuuta 2014

Mainostus!

Iinan blogissa on huikea arvonta, kaikki sinne niin osallistumaan! :)
TÄSTÄ IINAN BLOGIIN

old!

ps. ALLE 32 PÄIVÄÄ SYNTTÄREIHIN <3 

maanantai 27. tammikuuta 2014

ostoksia Veljekset Keskiseltä

Pääsin vihdoin ja viimein keskiselle shoppailemaan lahjakorttien kanssa, jotka sain vuoden tallikaverina :) Vein samalla reissulla saappaani suutarille, sillä niistä hajosi vetoketju.

Tässä kuvia ostoksista :)

Jalon uusin kirja, jotenkin vaan edelleen koukussa näihin :D 

vihdoinkin sain ostettua seinäkalenterin




piti maistaa ja hyvää oli




my new love <3 vielä hiukan lyttänä mutta eikähän pullistu käytössä ;)


Keskiviikkona on taas Katin estevalmennus ja vielä en tiedä saanko kuvaajaa sille päivälle, mutta jos saan, todennäköisesti tulee myday :)

~Anna

perjantai 24. tammikuuta 2014

Lentoharjoituksia ja Itsenäistä tuuppailua

Hei taas!
Minulla oli keskiviikkona valmennus ja yllättäen hypättiinkin. Hiltsu piti tunnin ja meitä oli vain kolme, joten ehdittiin hyppäämään kivasti :) 
Menin (yllättäen) Bellalla ja se tuntui alusta asti ihan kivalle, hiukan meinasi olla pohkeelle kuuro, kun ratsastin ilman kannuksia. 
Otettiin verkkahyppyjä, niin että keskiympyrälle oli sijoitettu R:n puomi, S:n pyysty (aluksi ristikko) ja I:n ja X:n välissä oli pysty. Tultiin eka oikeaan kierrokseen puomi, koko kierros ja S:n pysty, taas koko kierros ympyrällä ja I:n pysty. Aluksi Bella meinasi punkea sisäapuja vasten, mutta rupesi tulemaan ihan kivasti tuntumalle. Yritin keskittyä laukan laatuun, sillä vaikka Bella on aika virkeä poni, se jää usein vähän hitaaksi. Työstin Hiltsun ohjeiden mukaan laukkaa ja se parani huomattavasti. Tehtiin erilaisia tehtäviä ympyrällä suht. pienellä korkeudella ja lopuksi tultiin n. 80 "rata". Aloitettiin vasemmassa kierroksessa puomi, keskipysty, ja siitä S:n pystylle, jolta kaarevasti kolme askelta ja okseri B-kulmaa kohti ja vaihdettiin suunta oikealle, taas S:n pysty, kaarrettiin ympyrän reitillä keksipystylle, mutta vaihdettiin esteellä suunta ja laukka vasemmalle, josta vielä kerran S:n pysty-okseri linja. Ekalla kerralla itsellä oli liikaa painoa satulassa, ja olisi pitänyt saada kevennettyä istuntaa pystyn ja okserin välissä. Tulin sen kaksi kertaa ja toisella kerralla hyppy okserille oli paljon parempin, vaikka pystyllä laukka "pysähtyi" liikaa. Kun tultiin toista kertaa ja menin viimeistä kertaa pysty-okseri-linjaa, pystylle tuli tosi hyvä hyppy, laukka oli superhyvä ja okserillekin tuli iso ja hyvä hyppy, mutta esteen jälkeen Bella köyräsi isosti, teki jonkun itme hypyn, veti pään alas, pysähtyi äkisti ja veti pään alta pois joten minä mätkähdin alas :D Ei siinä, uudestaan selkään ja uusi yritys, tultiin pari kertaa pelkkä pysty ja pelkkä okseri ja sitten taas molemmat kaksi kertaa ja poini oli ihan huippu! Tosi hyvä fiilis jäi, nyt pitää vain muistaa keskittyä laukan laatuun ja omaan takapuoleen. 

Meillä piti olla torstainakin hyppytunti, mutta kaiken maailman mutkien kautta päädyin ratsastamaan Nooran kanssa itsenäisesti tuntien jälkeen Bellalla. Bella oli ihan huippu! Sillä oli oma moottori ja oli tosi tasainen kädelle. Aivan mahtava fiilis jäi, tein vähän väistöjä ja kahdet keskiravit sekä paljon ympyröitä ja keskityin kokoajan vain rentouteen ja poni oli kyllä niiiin rento :) En kerro enempää, kertokoon video lisää ;) Kiitos kuvaajalle, Sonjalle :) 






ai kauhee mikä laatu :OOOOO mut hieno poni <3 

Tässä linkki videoon, jota blogger ei suostunut avaamaan -.- 



Justiin oon lähdössä viikonlopuksi kotiin joten vähän kiireinen postaus :D

maanantai 20. tammikuuta 2014

Sunnuntainen kuvapostaus

Heräsin sunnuntaina aikaisin seitsemältä. Laitoin itseni kuntoon, laitoin aamupalaksi leipää ja pakkasin ne pussissa laukkuun, sillä tehtiin aamuruokinta, eli heitettiin vain hevosille nököt heinää nenän eteen, väkirehut ja sen jälkeen päästiin leiritupaan syömään. Keitettiin Sonjan kanssa kahvia ja syötiin siinä aamupala. Jatkettiin töitä varttia vaille yhdeksän jolloin heitettiin heinät tarhoihin.
Kun hevoset oli pihalla ihanassa ilmassa syöpöttelemässä, aloimme siivoamaan karsinoita. Iso työ ei onneks ollut, kun meitä oli kolme ja jaettiin ne tasan, jolloin jokaiselle tuli kuusi karsinaa. Sain aika nopiasti siivottua ja kuivitettua karsinat. Vesikuppien tarkistus ja muutamat automaatit olivat jäässä, joten sulatettiin ne ja haettiin hepat sisään, kun oli niin kylmä. Päästiin syömään jonka jälkeen tiskattiin kauhea tiskivuori :D
Tämän jälkeen jaettiin päiväheinät jonka jälkeen päästiin vielä ratsastamaan.
Menin Bellalla taas ilman satulaa ja ai että oli niin rento hevonen. Vähän sitä jännitti aluksi kun oltiin vain kahdestaan Sonjan ja Rillan kanssa. Bella rentoutui kyllä tosi kivasti. Pyörittelin sitä tosi pitkään käynnissä volteilla molempiin suuntiin ja tahdoin että se säilyy rentona kokoajan läpi voltin taivutuksen ja suunnanvaihtojen ja asetusten vaihdosten ajan ja onnistuttiin tässä hyvin. Edellisenä päivänä ongelmana oli ollut käynti, kun se jää niin helposti pohkeen taakse ja hitaaksi, joten yrititin ratsastaa sitä käynnissä hyvin eteen, jotta se liikkuisi koko kropan läpi. Otin ravia pitkillä sivuilla ja yritin saada rentouden ja koko ylälinjan pyöreyden siirtymisissä. Aloin myös ottaa koko uraa ravia ja Bella oli mukavan rento. Otin L-päädyssä laukat. Aluksi Bella oli tosi jäykkä takaa joten laukkasin hetken ihan vain eteen, jotta se vertyisi. Kun laukka alkoi tuntua hyvältä rupesin työstämään sitä ja tuli tosi kivasti kevyeksi vasempaan kierrokseen. Vähän pakkasvirtaa tytöllä oli ja varsinkin oikeaan kierrokseen tuli kunnon köyryjä :D Pääsi tasapaino koetukselle ja ai että oli niin hyvä kun laukka rupes rullaamaan.
tässä pieni video, anteeksi laatu on tosi huono kun kuvattu kännykällä ja maneesissa.



ratsastuksen jälkeen :) 

Hepat talliin ja Sonja meni vielä Veetin ratsastamaan ja neuvoin häntä sen ajan kun hän ratsasti.

Ennen kun menin Bellan ratsastamaan, sonja tuli räpsimään meistä kuvia tarhoille. Tässä vähän kuvasaldoa <3








my sweetheart <3

mikä kuvista oli teisän lemppari? Tulossa myday joku päivä, kun on aikaa sellainen ottaa a jos kuvaajankin saisi :) 

~Anna


lauantai 18. tammikuuta 2014

Haikeaa mieltä ja mahtavaa fiilistä

Aika ristiriitainen otsikko, mutta se tosiaan kuvaa mun tätä päivää.
Aamulla heräsin varttia vaille kahdeksan pirteästi kellon soideissa. Tein kaikki aamutoimet ja lähdin tallille vähän yli puoli yhdeksän. Tallille päästyä laitettiin hevosille loimet päälle ja vietiin ulos syömään heiniä. Aloitettiin karsinoiden siivoaminen ja ennen kuin päästiin aloittamaan kunnolla, piti Wippe hakea sisään.
Wippe nimittäin lähti eläkekotiin pois Alavudelta. Eläkepäivät poika onkin ansainnut kun takana on ponilla kenttäkilpurin ja ratsastuskouluponin ura. Paras päätös ponin kannalta, mihin olen todella tyytyväinen, vaikka ponia tuleekin kova ikävä. Ilman Wippeä, en olisi enää esteratsastaja ollenkaan, sillä pelkäsin ihan hulluna hyppäämistä, mutta Wipen ansiosta pääsin kammosta yli, ja nyt pystyn hyppäämään kunnon esteitä vaikeillakin hevosilla ja poneilla. Unohtamatta tietenkään että WIppe on ensimäinen poni jolla olen ulkopuoliset kilpailut mennyt ja ne me mentiin Ähtärissä 60cm. Teen Wipen ja mun matkasta vielä oman postauksen. Kiitos Wippe tästä unohtumattomasta vuodesta, kiitos kaikesta ja nauti eläkepäivistä <3

laatu juoksi mummolaan :( 







Jatkettiin Wipen lähdön jälkeen töitä ja kun oltiin valmiita mentiin ratsastamaan.
Pääsin ratsastamaan Bellalla ilman satulaa. Kyllä, ekaa kertaa menin sillä ilman satulaa. Ihan vain takapuolta sääliäkseni laitoin sille lampaankarvan ja "vikellyskahvan" (sellainen ponikokoinen pieni yksikahvainen vyö jolla pidin tuon lampaankarvan paikallaan). Taas oli tooooooai kylmä ja mittari oli aamulla tallille mennessä näyttänyt -22 astetta, joten varustus oli tänään sen mukainen. Oli siis ihan älyttömästi päällä, ja jätin vielä kuomat, joissa oli lämpöpohjalliset (ei ne sähköllä toimivat) ja varpailla oli oikein lämmin. Näytin vain tosi pullealta tuola selässä :D

laatu ja voi kun se näytti nii raasulta :D 

tälläne härpäke

mun topparatsastusasu


Bella oli alusta asti toooosi rento ja (jos mahdollista) vielä parempi kuin eilen. Ravi oli aivan superihanaa, rentoa ja letkeää. Tehtiin neliökahdeksikkoa, eli vähän kuin kahdeksikkoympyrää, mutta tehtiin tarkat kulmat. C-päädyssä aloimme tulla n. 10 metrin volttia ja L-päädyn ympyrällä otettiin ravia. Bella oli ihanan rento molemmissa suunnissa ja asetuksen vaihdokset sujui vasemmalta oikealle tosi hyvin, niin että poni oli rentona. Verkkalaukat otettiin pääty-ympyröillä ja minä jäin tarkoituksella C-päätyyn, sillä halusin että Bella laukkaisi rentona myös tuossa päädyssä. Ja niinhän se teki. Bella liikkui aivan ihanasti läpi selän ja polki takaa laukkaa eteenpäin. Päädyssä se ei kyttäillyt yhtään, mutta vasemmassa laukassa kun vaihdettiin suuntaa ja päätyä, tuli niitä ihania köyryjä XD Mutta se oli vain tosi suloista kun pienellä on pakkasenergiaa ja Bella tykkäsi aivan selvästi kun sillä mentiin ilman satulaa.
No, välikäynneillä sattui pieni..... krhm.... kömmähdys. Lampaankarva irtosi laukassa vyön alta, joten siirsin käyntiin ja yritin saada korjattua sitä selästä. Hiltsu sanoi justiin että "sun varmaan pitää tulla alas ja laittaa se sieltä kunnolla", kun seuraavassa sekunnissa löysin itseni maasta. Kun karva ei ollut missään kiinni, se oli hevosen karvaa vasten tosi liukas ja kun istuin sen päälle, se lähti liukumaan ja minä tömpsähdin maahan. Naurusta ei meinannut tulla loppua, ei mun eikä Hiltsun. Se oli kertakaikkiaan aivan sairaan hupaisaa. Voi kun tilannetta ei saatu videolle XD
  Jatkettiin tehtävää ravissa ja otettiin laukannostojakin mukaan. Vaikka kuinka olenkin jo ylistänyt kuinka hieno Bella oli, se ei riitä. Olin pakahtua onnesta kun tuntui että se toimi kuin ajatus ja tosi kevyellä tuntumalla. Kuvaaja saapui vasta aivan lopussa, eikä nuo pätkät mitkä videolta näkyy, ollu niitä parhaimpia edes, mutta suuri kiitos kuvaajalle :)


nappasin vielä videosta pari kuvaa, joten laatu on aika D:

Huomatkaa kuinka ponin koko ylälinja on pyöreä :) 


tää ravi oli jotain niin <3 


Tunnin jälkeen heitettiin päiväheinät ja mentiin syömään. Olin vielä taluttamassa Hiltsun apuna neljästä puoli viiteen talutustunnilla jonka jälkeen jäin talliin paapomaan Bellaa.
Nypin Bellan harjan ja siitä tuli omasta mielestä ihan kiva. Ainakin parempin kuin sen entinen hiippatukka. Pitkään neiti jaksoi hienosti seistä paikallaan ja nautti selvästi saamastaan huomiosta. Harjasin sen kunnolla läpi, putsasin kaviot, nypin harjan, siistin hännän ja laitoin selvitysainetta ja lopuksi vielä venyteltiin. Oli kyllä ihanaa touhuta neidin kanssa kun talli oli aivan hiljainen.


Before
After

tollane kiva knölli tukkaa lähti :D 

Kun olin Bellan saanut puunattua, pakkasin kimpsut ja kampsut ja lähdin kotiin. Odotellessa kyytiä näpsin pari kännykkäkuvaa. Taas oli ollut aivan ihana ilma ja jos huomenna on samanlainen sää kuin tänään, saattaa tulla jotain kuvia musta ja Bellasta :)
Huomenna siis menen taas töihin ja tällä kertaa menen Sonjan kanssa tekemään aamutallia. Joten nyt nukkumaan


~Anna

perjantai 17. tammikuuta 2014

topparatsastusta ja ahaa-elämys

Hei, varoitan näin etukäteen etten taaskaan ole saanut ketään kameran taakse joten tältä(kään) viikolta ei tule ratsastuskuvia :(

Keskiviikkona meillä oli Mallatin Katin estevalmennus. Oli ihana päästä pitkästä aikaa hyppäämään Bellan kanssa. Bella oli alusta asti tosi pirkeä ja huomasi miten innoissaan se oli esteistä ja pakkasesta (jota oli -20 astetta). Otettiin aluksi verkkahyppyjä pikkupystylle ja paikat osu tosi hyvin. Meillä oli tehtävässä kolmen esteen innari ja tultiin sitä seuraavaksi lävistäjä-linjalla. Ekalla kerralla Bella tuli sisään hyvin mutta vähän vauhti meinasi loppua kesken joten viimeinen este oli sellainen "kyllä me ny viel justjust ylletään", mutta seuraavalla kerralla, kun rohkaisin ennen ensimäistä estettä ja äänellä niiden välissä, tuli tosi sujuvat hypyt, ja itsekin sain sen takapuolen pysymään oikeasti ylhäällä ettei se tömpsähtänyt satulaan siinä välissä.
Innarit muutettiin sarjaksi ja tultiin rataa, niin että aloitettiin vasemmasta kierroksesta L-päädystä "puoli-lävistäjällä" okseri, S:ssä kulma josta kohti ovea C-päätyyn pysty, josta kaarrettiin M-kulmasta sarjalle, josta vielä pystylle joka oli E:ssä. Esteet oli korkeudeltaan noin 80cm. Bella oli tässä tosi hyvä, itse vain jäin sarjalla taas turhan taakse jolloin en ollut aivan hypyssä mukana ja laukka rupesi himmaamaan, jonka jälkeen kiivettiin esteiden yli.  Tultiin vielä lopuksi korotettuna, n.85-90cm vasemmasta kierroksesta S:stä H:hon puoli-lävistäjällä okseri, siitä päädyn kautta E:n pystylle josta suora linja toiselle pystylle. Bella oli tosi hyvä vaikka ensimmäisen kerran oli liian vähän laukkaa, jonka takia juureen ja kiivettiin esteen yli. Toisella kerralla laukka oli paljon parempaa ja Bella hyppäsi hyvin vaikka itse meinasin olla vähän hukassa.
Laitetaan sen piikkiin etten ole hypännyt piiitkään aikaan ;D Mutta tosi tyytyväinen olin valmennukseen ja Bella ei hirveästi päädyssä kyttäillyt. jotain edistystä ;)

Bella keskiviikon estereenin jälkeen :) 

minä ja Bella kesällä estetunnilla :) 


<3 


Torstaina en mennyt omaan valmennukseen, joka alkaa 4, sillä mulla oli uusintakoe. Menin klo.20-21 tunnille, missä aikaisemmin ratsastin ja meillä oli koulureenit. Menin tallille aikaisemmin katsomaan kaverin estetuntia. Ulkona oli taas tuo -20 astetta, joten lämpökerroksia oli ihan kiitettävästi :D Olin aika "kaunis" näky toppavermeissäni. Minulla oli päällä pitkikset, ratsastushousut, joiden päällä topparatsastushousut, t-paita, pitkähihainen, villapaita, huppari, tuulitakki ja toppaliivi ja kaulahuivi ja kun menin ratsastamaan laitoin lämpöpohjalliset, voin sanoa että ei muuten ollu kylmä!
Laitoin Bellan kaikessa rauhassa valmiiksi ja lähdettiin maneesille. Nyt on ollut tosi pitkään esillä eri ammattilaisten/muiden blogeissa mielipidekirjoituksia ja tutkimuksia siitä, kuinka pitäisi edetä OIKEASTI hevosen ehdoilla eikä olla "kaikki mulle heti nyt". Itse olen välillä tuollainen ratsastaja, ja se ärsyttää oikeasti minua. Tiedän että ei saisi ajatella että jos hevonen ei ole ensimmäisestä askeleesta asti peräänannossa, on huono ratsastaja, mutta mulle on vain sellainen pinttynyt. Päätin kuitenkin etten nyt sorru siihen, vaan oikeasti annan hevoselle aikaa vertyä ja kaikessa rauhassa sitä hakea tuntumalle, ja kas kummaa, poni toimi kuin unelma. Se oli ihan alusta asti niiin kevyt ja tasainen, ettei se ikinä ole ollut. Bella on ollut ajoittain tosi epätasainen ja heitellyt ohjiin nojaamisesta tyhjäksi jääväksi kuolaimen alle, mutta nyt kun ei oikeasti vaatinut siltä kärkkäämmin tuntumalle heti ja antoi sen ajallaan tulla itse tuntumaa vasten pyöreäksi, se oli tosi tasainen ja ihana kevyt. Ravissa se kulki oikeasti koko kropan läpi ja sen ravi tuntui aivan erilaiselle. Tosi lennokas ravi eikä sellainen jännittynyt nenäpitkällä kipitys, vaan todella hyvä ja letkeä ravi.
Aloimme tulla ympyräkahdeksikkoa suuntaa vaihdellen. Sain Bellan tosi hyvin oikealta läpi, niin että se kantoi itsensä ja taipui nätisti sisäapujen ympärille. Vasemmalle se alkoi aina jännittyä, nosti niskan ja laski selän. Yritin hetken käynnissä sitä taivutella, mutta ravissa yritin keskittyä siihen että se on rento ja pyöreä myös selästä. Vähän se kaatui sisäapuja vasten eikä taipunut niin hyvin kuin olisi pitänyt, mutta luulen että tämä vinous johtuu ihan mun istunnasta, kun vasen on mulle tosi paljon vaikeampi kierros, ja kun muut jotka Bellalla on mennyt ovat sanoneet että oikea kierros on vaikeampi.
Laukoissa Bella oli tosi kiva. Laukkasi koko runkgon läpi taipuneena oikeassa kierroksessa, vasemmassa taas yritti kammeta sisäapuja vasten, mutta rupesi se vähän paremmin taipumaan lopuksi. Välikäynnit jonka jälkeen jalustimet kaulalle ja rupesimme tekemään pienennetyllä alueella kulmia takaosakäännöksen tapaisi käännöksiä suoralla hevosella. Bella kääntyi kuin ajatuksella ulkoavuista hyvin suorana. Lyhyet sivut vain tuli vähän mutkiteltua, kun poni änkesi niin paljon vasemmalle enkä millään meinannut saada sen lapoja haltuun aluksi, mutta kokoajan alkoi paranemaan. Seuraavaksi aina toisen sivun kulmissa aloimme tehdä piruettia käynnissä. Bella kääntyi yllättävän hyvin vaikka ensimäisellä kerralla vähän ihmetteli että mikäs tämä tämmöinen on, mutta fiksuna oivalsi pian idean. Parit käännökset oli todella hyviä ja ravisiirtymiset pitkillä sivuilla jotain aivan mieletöntä. Se ravi <3 pehmeä siirtyminen rehellisessä peräänannossa, niin että koko ylälinja oli aivan pyöreä, eikä se jäänyt virkkuukoukku-muottiin ja ravi lähti ponnistamaan takaa tosi hyvin ja koko pitkä sivu tosi tasaisena edestä ja siirtymisessä säilytti saman pehmeän asennon. Olin aivan fiiliksissä, kun tuntui taas löytävän nappulat, mistä poni lähtee toimimaan! Otettiin vielä käyntipiruettien jälkeen laukannostoja, ja nostotkin onnistui tosi hyvin ja liike lähti takaosasta ja laukka oli voimakasta, pyöreää ja rytmikästä. Eikä Bella kytännyt päätyä ollenkaan! Loppuravit eteenalas ja ai että se tunne kun poni tuli niin kevyenä alas ja pärski tyytyväisenä. Ylitaivuttelin sitä molempiin suuntiin, varsinkin vasemmalle yritin päästä taivuttamaan tosi paljon alsa-vasemmalle. Ja se tunne kun päästiin pääty molemmissa kierroksissa rennosti alhaalla menemään, niin että Bella jopa pärski ja oli oikeasti rento. Ah, oli niiiiiiin ihanaa olla pitkästä aikaa Hiltsun koulutunnilla!
Päätimmekin, että vaihdan takaisin tuohon torstain viimeiselle tunnille, sillä se sopii paremmin mun aikatauluihin ja pääsen tekemään vaativampia juttuja, ja Hiltsu pitää nuo tunnit usein :)

Bellan kanssa valmennuksessa lokakuussa 2013



Viikonloppuna menen taas töihin ja huomenna on mulle tosi surullinen päivä :( Vaikka tiedän että se on oikein ja olen iloinen tästä päätöksestä, ottaa se silti aika koville, mutta pääasia että tiedän että se on parasta kaikille <3


~Anna