In Memoriam

"Hevosista parhaat pääsee paikkaan salaiseen
Paikkaan, jota kirkkaimmat tähdet valaisee
Paikkaan, jossa puhtaimmat vedet virtailee
Siellä vanhat, sairaatkin kuin varsat kirmailee

Siellä ei voi koskaan tulla synkkä yö
Ja aikaa ainoastaan kissankellot mittaa, lyö
Maistuvinta ruohoa kasvaa kedot, haat
Pehmeimmät astella on suuret mannut, maat

 

Sinäkin voit päästä käymään paikkaan salaiseen
Kun muistojesi arkun kannen hiljaa aukaiset
Voit mielessäsi tuntea, se laukkaa luokses taas
Painaa päänsä lähelles ja sulle hirnahtaa."

(Johanna Niskanen 2000)

Kun rakkain on poissa, ei surulle ole sanoja!

R.I.P Kotimäen Radiant "Indy"  10.6.1999-27.9.2011 

Ensimmäinen hoitohevoseni <3 Sain Indyn hoitohevoseksi, kun olin 15 vuotias. Olin käynyt jo jonkin aikaa Uotilan ratsastuskoululla, kun tuli hoitajienkokous, ja päätin että haluaisin alkaa hoitaa tuota hurmaavaa ruunaherraa. 

Indy teki minuun vaikutuksen ensimmäisestä suklaantäyteläisesta katseesta lähtien. Indyllä oli ihana maitosuklaan-ruskeat silmät ja se oli varmasti maailman kiltein hevonen! 

Indyn kanssa meille tuli kovin läheiset välit ja rakasti sitä eneemmän kuin mitään muuta! 

Parit estekisatkin käyiin tsekkaamassa kotitallilla aina (hurjaaaa) 60cm asti :) melkein kaksi vuotta ehdittiin yhdessä kokea.....

mutta se kamala, maailman kamalin päivä tuli.... 27.9.2011. Päivä, jolloin mun maailma romahti. 

Uotilassa oli syttynyt tulipalo ja 1 & 2 talli paloivaat. Niissä oleskelleet rakkaat karvakorvat menehtyivät. Suru oli suuunnaton, eikä se koskaan tule helpottamaan täysin. 

Minusta ja Indysta tehtiinkin juttu Villivarsa lehteen 5/12.

Kiitos uotilan kaikille ihanille hevos- ja ponienkeleille. Tulette aina olemaan sydämissämme <3 

Kotimäen Radiant "Indy", Mr. President " Ralli", Wander " Taisto", Poldi "Pauli", Pretty Boy "Paavo", San Diego "Santtu", Gydros Cariad "Sissi"+ vauvva masussa, Gydros lucky charm "Assi", Ester " Essi", Wikners Dandelion "Koda", Pipa, Demon II "Nasu"

12 hevosenkeliä yhä sydämissämme <3 

Rest In Peace  Pallo  1998-8.12.2011 

Vain vähän aikaa uotilan kamalan palon jälkeen rakkain hevonen maailmassa vaihtoi ajan ikuisuuteen <3 Meidän tarina oli lyhyt mutta kaunis <3 

teksti on pitkä mutta takaan, että kannattaa lukea!

2011 kesä... HEVOSKESÄ <3 

näin aattelin kun lähdin kavereiden kanssa harvialan leirille. Omppu oli mun suosikki sillon ja tietysti oisin halunnut joka tunti sillä mennä. Tiistaina mulle sitten lykättiin Pallo. Kimo kiukkupussi, josta kukaan ei pitänyt ja jota kaikki pelkäs. Voitte vaan arvata revinkö pelihousuja! kiukuttelin etten tahdo mennä tuollaisella kiukkuisella meetwurstilla. Yksi tyttö sen sitten laittoi mulle valmiiksi, kun ei itse yhtään huvittanut ja kiukuttelin, että nyt on leiri pilalla. lapsellista, eikö? 

Hyvin kiukkuisena sitten istahdin valkoisen tamman selkään ja aloimme verrytellä.... tammalla oli kyllä aika mukavat liikkeet... ensimmäiset hypyt.. OLIN MYYTY! 

selvästi liikaa ennakkoluuloja. Kun hoidin Pallon pois, se yritti näykkästä. Napsautin sormia ja sanoin tiukasti "EI". Poni huomasin, etten lyönyt sitä ja sitten toivoin Palloa joka tunnille ja hoidin sitä mahdollisimman paljon.

Vietin Pallon kanssa niin paljon aikaa kun mahdollista, ja vähitellen se alkoi luottaa muhun. Se ei enää yrittänyt purra mua, se piti päätä sylissä ja lerputti alahuulta. Rakastuin siihen hetki hetkeltä enemmän. Silloin tiesin että tämä hevonen minun piti saada! Ystävystyttiin tosi paljon ja se päivä jolloin pallo hörisi kun tulin sen luo, oli varmasti maailman onnellisin päiväni. Kaikki huolet ja murheet katosivat kun sain olla tuon kauniin tamman kanssa <3 Kyselinkin Sirpalta, paljonko pallo maksaisi ja kun kuulin hinnan, olin täysin varma että nyt tämä tamma tulee meille kotiin! soitin äitille, joka arvattavasti oli sitä vastaan. Mutten aikonut luovuttaa vaan tiesin että tämän tamman eteen aioin tehdä kaikkeni. Olin ystävystynyt kiukkuisen tamman kanssa, jota kaikki muut pelkäsivät. Ei sinne karsinaan tallitytötkään mielellään menneet. Enkä kyllä ihmettele, vaikka mun kanssa Pallo käyttäyty hyvin.

Kun tuli leirin viimeinen päivä ja oli leirikisat, puunasin Palloa kisakuntoon; pesin jalat, harjasin, letitin harjan sykeröille, iskin karvaan show shinea ja juttelin kavereiden kanssa suunnitelmistani, kuinka ostan Pallon ja treenaan sen kanssa, niin ettei se ole enää tuollainen pullero, sitten siitä tulisi taitava estehevonen, rupeaisimme kisaamaan, ja kesällä menisimme leirille ja kokeilisimme uittamista ja kaikkea mahdollista. se oli unelmamme!

Leirikisat meni hyvin, mutta sitten piti erota pikku pallerosta :( 

Joka päivä kun ei nähty vahvisti ikävää, mutta syksyllä menin uudestaan harvialaan TET:iin. Kaksi viikkoa Pallon kanssa. Uotila oli juuri palanut ja mistä saisikaan parhaiten lohdutusta ja tukea, kuin rakkaimman ponin kyljestä. Lisäksi olin puhunut äidin kanssa ja saanut tämän suostumaan Pallon ostoon. Ajattelin siis että nyt sitten voitaisiin sopia asiat ja ottaa poni mukaan kun lähdetään takaisin.

tai niin mä luulin..... Heti ensinäkemältä näin että asiat oli vinossa. Pallo oli selvästi vihamielisempi kuin ennen. Minullekkin se välillä luimi. Ajattelin, että se johtuu vain siitä, kun se ei ole ollut pitkään aikaan kanssani eikä varmaan muista yhteistä kesäämme.. mutta jokin tässä jutussä hyyti sydäntä. 

Kun Pallo rupesi sitten käyttäytymään pelottavasti, yritin uudestaan sen kanssa ystävystyä. Mutta Pallo ei ollut enää sama suloinen tamma, joka rakasti takaisin. Monta kertaa iltaisin seisoin sen oven ulkopuolella ja katselin kun se tyytyväisenä seisoskeli ja pureksi heiniä kunnes aivan yllättäin se hyökkäsi oveen kiinni ja naksutti hampaitaan vain pari senttiä kasvoistani ja näytti siltä, kuin se olisi ollut yhtä raivoissaan jos olisin härnännyt sitä ja tökkinyt sitä jollain. Sydän tykyttäen seisoin siinä kunnes se rauhottui. Hetken päästä rohkaisin mieleni ja avasin oven. Juttelin sille hellästi ja Pallo katseli unisesti ja ystävällisesti. Pääsin silittelemään sitä ja kun peräännyin vähän matkaa mennäkseni ulos, jäin siihen vähäksi aikaa seisoskelemaan, kunne yhtäkkiä Pallon korvat menivät niskaan ja se tuli päälle. Ajattelin että nyt se tappaa mut tai vähintäänkin syö pään ja potkaisee, mutta ei se kuitenkaan aivan päälle tullut.... Mutta se oli aivan kamalaa.

Seuraavana päivänä Pallo ensimmäisen kerran puri mua. Kyyneleet siinä sitten vierähti, mutta kipu tuli sydämeen. Tuosta hetkestä lähtien tiesin että olin menettänyt Pallon. 

Kerran kun talutin sitä tarhoille, se lähti kiskomaan narusta, käänsi takapuolen ja latasi. Onneksi meni ohi, mutta hilkulla oli, etten saanut kaviosta päähän. Silloin ensimmäisen kerran tosissani hermostuin. Poni sai sellaisen selkäsaunan että oksat pois ja kyyneleet vain virtasivat. En olisi ikinä tästä hevosesta uskonut! 

Aluksi päätin luovuttaa koko ostosuunnitelman, mutta kotona päätin, että pakko sillä joku sairaus on olla, kun se noin käyttäytyy. Aloin säästää rahaa siihen, että kun ostan sen vien sen vaikka maailman toiselle puolelle tutkimuksiin. Ostin jopa punaisen riimun karvapehmukkeilla ja kuvittelin kuinka kauniilta Pallo näyttäisi jossain ulkomaailaisessa hienossa yliopistollisessa hevossairaalassa sinne tullessaan. 

Mutta emme päässeet sinne asti. Normaali päivä tallilla 9.12.2011 kavereiden kanssa, kunnes sain puhelun....

Jenni toi puhelimen ja sanoi että Nette soittaa ja ihmettelin jennin melkein itkuista ja säälivää katsetta. Vastasin Netelle jotain tosi sarkastisen lohkeavaa, mutta samassa maailmani romahti yhteen lauseeseen. 

"Pallo on lopetettu" muuta ei tarvittu. puhelimesta kuului vain myötätuntoinen hiljaisuus. Maneesin kahvio alkoi pyöriä silmissä. Poissa..... Pallo oli poissa... Ahdistuneena etsin pakoreittiä, mutta ulkona odotti vain palanut talli, mikä ei parantanut oloa. 

Miten se voi olla poissa? Rakkaus, suunnitelmat, ystävyys, itkut, naurut, huudot... kaikki poissa. Maailman kauneimmat silmät kiinni lopullisesti. 

Myöhemmin sain tietää, että Pallo oli lopetettu jo edellisenä iltana. Sillä oli todettu aivokasvain.... Sydäntä lämmitti ajatus, ettei se tahallaan ollut niin ilkeä, sillä oli vain kovat tuskat, joita se yritti purkaa ja näyttää meille. Syytin pitkään itseäni kun en ollut tajunnut sitä.... Tiedättekö Mervi Jalon kirjan Maailman paras hevonen? Kannattaa lukea, jos tykkää heppakirjoista, sillä meillä kävi kirjan päähenkilön kanssa aika samalla lailla. Kummallakin oli kimo hevonen (vaikkei pallo ehtinyt mun omistukseen) joka kuoli aivokasvaimeen. Molemmat oli "kesyttänyt" oikuttelevan hevosen...

 Mikään ei enää innostanut. 

Omaa hevosakaan en ole tosissani harkinnut, vaikka onkin ollut että nyt mä haluan tämän, aina on tullut samat esteet: se ei ole Pallo, sille voi käydä niinkuin Pallolle, Se on liian samanlainen kuin Pallo....

Nyt aika on parantanut aika hyvin haavoja, vaikka yhä, tätä kirjoittaessa, noita hetkiä muistellessa kyyneleet ovat vierineet poskilla...

Loppujen lopuksi olen kiitollinen Pallolle, että sain edes hetken kokea noin suuren rakkauden ja nämä tapahtumat ovat kasvattaneet minua! Olen nyt paljon kypsempi hevosen omistajaksi, ja olen päättänyt että haluan itse virallisesti viedä hevoseni loppuun asti. Aivan loppuun. Se on varmaan hieno tunne kun tietää että on tehnyt parhaaksi eläimelle ja rakastaa sitä niin paljon, että haluaa suoda sille kivuttoman lopun!

Kiitos Pallo kaikesta, rakastan sua nyt ja aina. En koskaan unohda sua ja niitä hetkiä joita vietettiin yhdessä <3

 I loved you once, I love you still, always have and always will <3 

in my loving memory <3 

"Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen,
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
tuudittaa pientä rakkainta hevosta
Rakas pieni valolta silmänsä sulkee, 
tietämättään kohti taivasta kulkee."

"Sä kohta pääset pian meille, kiinni veti

vielä hetke sielä sinnittelit, enkelin siivin menit,

Nähdään vielä uudestaan

taivaassa viimeistaan, se on mahdollista kuulemma"