nyt on blogi ollut hirmuisessa kuoliossa yli kuukauden :O on ollu koulun kanssa kiireitä ja jos nyt aivan rehellisiä olaan, ei ole oikein edes innostanut kirjoittaa...
kaikki on nyt mun elämässä mennyt vähän perseelleen ja ruvennut taas masentamaan kaikki. useilta ihmisiltä, joita oon luullu mun ystäviksi, on tullut tosi tylyjä, kärkeviä ja arvostelevia kommentteja joiden sävy on sellane "ootko ihan retardi ku et tota tiijä" tai "mitä hienoo tossaki on? mulla on paljon hienompi juttu", "emmää ny voi olla ku on mul muita ja parempia kavereita" ja " no hei toi ei oo mitää verrattuna siihe mitä mä...."
musta tollanen ei ole kivaa ja sen takia mieliala mennyt kokoajan vaa pahemmaks... yksinkertaisesti alkaa mennä usko ihmisiin, ystäviin ja elämään... Palloakin kamala ikävä eikä oo yhtään päivää jolloin en tuntisi niin kovaa ikävää että tuntuu ettei pysty hengittämään...
jonkun mielestä tämä voi olla vaan itsesäälissä kieriskelyä ja huomion kerjäämistä, mutta mä toivon, että ihmiset jotka tätä lukiessa tuntevat piston sydämessään tajuaisivat että se, jolle on edes huomaamattaan viestittänyt, että hän ei ole niin tärkeä eikä hänen jutuissaan ole mitään hienoa, saattaa kärsiä enemmän kuin antaa näyttää.
oon ajatellut että tekisin mahdollisesti arkajalat-lehteen (AR-seuran omaan lehteen) mielipide/kirjoituksen tallikiusaamisesta, sillä sitä tapahtuu aivan liian paljon kaikkialla ja saisin siitä kirjoitettua paljon, sillä olen itse joutunut kestämään sitä
mä tiedän liiankin hyvin mihin useat kiusaamisen ja syrjinnän kohteet ovat päätyneet ja minusta jokainen ihminen ansaitsee parempaa kuin selän takana puhumista, henkistä ja etenkin fyysistä satuttamista.
Palloa ja Indyä on niin kova ikävä, ja taas tuntuu ettei ratsastus kiinnosta vaikka Donnan kanssa on ruvennut sujumaan hyvin... sitä tää teettää mut onneks mulla on vielä pari ihmistä joiden ansiosta oon vielä tässä. kiitos heille ♥
tulipas nyt taas synkkä postaus, mutta jossain vaiheessa hevosmessuista videopostausta :)
